YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Pro arte utili 4

Julkaistu perjantaina 19.10.2012 1 kommenttia 63 suositusta

tiistai 4.12. klo 21.50

Pro arte utili -sarjan viimeinen jakso on pyhitetty neljälle eri materiaalin ja erilaisten muotojen parissa työskentelevälle muotoilijalle. Vuonna 1981 ilmestyneen sarjan on toimittanut Kirsti Petäjäniemi.

Satu Arabiasta -jakso kertoo keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundströmistä (s. 1938), joka yhdistää Arabian tehtailla työskennellessään sadunkerronnan keramiikkalaattojen aiheisiin. Professorin arvonimen vuonna 1994 saanut Liukko-Sundström suunnittelee edelleen Arabialle ja on lisäksi tehnyt lastenkirjoja.

Vuodesta 1970 alkaen teollisena muotoilijana työskennellyt Jorma Vennola (s. 1943) muistetaan lisäksi muun muassa lasimuotoilustaan. Sarjan Toinen samanlainen -jakso seuraa Vennolan suunnittelemien käyttölasien valmistusta.

Moduli-jakso on omistettu palkitulle sisustusarkkitehti Pirkko Stenrosille. Stenros kertoo jaksossa moduliajattelusta Muuramen huonekalujen suunnittelussa.

Muotoilija ja korusuunnittelija Saara Hopea (1925-1984) ehti työskennellä muun muassa Nuutajärven lasitehtaalla sekä perheensä kultasepänliikkeen taiteellisena johtajana. Pro arte utili -sarjan jakso Hopeakoru seuraa Hopean suunnitteleman korun tietä luonnoksesta valmiiksi saakka.

Suosittele63 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Minulla ei ole design-himoa, mutta hyllyssäni on teos Heljän lempeitä satuja. Siitä muistin sadun lempeistä eläimistä. Arabian muistan pienestä asti, koska 90-luvun alussa käytin vielä wc-pönttöäkin, joka oli kyseisen tehtaan tuote vetimineen. Vennolan Jormasta en ole kuullut, mutta lasimuotoilusta tuli mieleen lasinpuhallus, jonka vanhempani tunsi silloin, kun Taideteollinen korkeakoulu oli vielä itsenäinen.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook