YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Repe Helismaa 100 vuotta

Julkaistu perjantaina 07.06.2013 3 kommenttia 74 suositusta

tiistai 9.7. klo 22.00

Suomalaisen viihdemusiikin jättiläisen, säveltäjä ja sanoittaja Reino Vihtori ”Repe” Helismaan syntymästä tulee 12. heinäkuuta kuluneeksi 100 vuotta. Repe Helismaan (1913-1965) tuotanto on giganttinen; hän sanoitti tuhansia iskelmiä, joista yli 1500 päätyi levylle, sekä kirjoitti hupailuja radiolle, teattereille ja elokuviin. Hänen 32 elokuvakäsikirjoituksestaan muistetuimpia ovat Pekka ja Pätkä -elokuvat, Lentävä kalakukko ja Rovaniemen markkinoilla. Musiikillinen tilannekomiikka syntyi Helismaalta sujuvasti ja hän oli synnyttämässä Suomeen jopa oman rillumarei-elokuvien alalajin.
 

Helismaa oli ammatiltaan konelatoja, mutta hän kirjoitti kaikenlaisia tekstejä jo 1930-luvulla. Helismaan tekstien säveltäjänä oli usein Toivo Kärki tai tämän nimimerkki Kari Aava. Helismaa ei elinaikanaan saanut kaipaamaansa tunnustusta korkeakulttuurin edustajilta. Monissa kupleteissaan, kuten Kulttuuria-rallissa (1953), hän irvailee tähän suuntaan.

Juhlan kunniaksi Teeman Elävä arkisto esittää tammikuussa vuonna 1979 Kom-teatterissa taltioidun kaksiosaisen muisto-ohjelman Repen lauluja, jossa Helismaan laulujen tekstejä ja sävellyksiä esiittävät Tapio Rautavaara, Heikki Kinnunen, Sinikka Sokka, Liisa Tavi, Monna Kamu, Esa Pakarinen Jr ja Esa Pakarinen. Ohjelmassa kuullaan Esa Pakarinen Jr:n esittämänä Kaksi ystävää, Suutarin tyttären pihalla, Sinikka Sokan esittämänä, Käki ja pöllö, Heikki Kinnusen esittämä Sorsanmetsästys, Sinikka Sokan Aurinko laskee länteen, Tapio Rautavaaran esittämänä Kulkuri ja joutsen ja Rakovalkealla, Esa Pakarisen esittämänä Kylymässä mualimassa, sekä Severi Suhosen jenkka, Monna Kamun, Sinikka Sokan, ja Liisa Tavin Metrotytöt mukaelma teoksessa Hiljainen kylätie, Heikki Kinnunen ja Balladi villistä lännestä, sekä Ilta tukkikämpässä, Liisa Tavin Peltoniemen Hintriikan surumarssi, Esa Pakarinen Jr Synkkä yksisnpuhelu, Pakaristen yhteinen Tili tuli lauantaina, H. Kinnunen Laulu Dnjeprille ja lopuksi Tapio Rautavaara ja Olkoon näin. Tilaisuudessa juontajana toimi Peter von Bagh, joka ansiokkaasti elävöittää Helismaan teosten taustoja.

Lisää Elävässä arkistossa:

Supersanaseppo Reino Helismaa

Lisätietoa ohjelmasta

Repen lauluja 1 (1979) Muisto-ohjelma säveltäjä ja sanoittaja Reino Helismaasta. Helismaan lauluja Kom-teatterissa esittävät mm. Tapio Rautavaara, Heikki Kinnunen, Sinikka Sokka ja Esa Pakarinen. Juontajana Peter von Bagh.

Repen lauluja 2 (1979) Muisto-ohjelma säveltäjä ja sanoittaja Reino Helismaasta. Helismaan lauluja Kom-teatterissa esittävät mm. Tapio Rautavaara, Heikki Kinnunen, Sinikka Sokka ja Esa Pakarinen. Juontajana Peter von Bagh.

Suosittele74 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Saisko tuon kakkososan myös areenaan.

Anonyymi

Äitini ja Reino Helismaan kodit sijaitsivat 30-luvulla I Kittelänlinja 13 ja 19 Lahdessa. Reino (silloinen lempinimi Retsi) oli muuttanut vanhempiensa ja sisarensa (Aira Allikari) kanssa osittain vielä keskeneräiseen omakotitaloon. Sen ajan asuinrankennuksiin kuuluva piharakennus ulkohuusseineen oli vasta rakennusvaiheessa. Samanikäiset nuoret viihtyivät toistensa kanssa, etenkin kun Retsi keksi jo silloin kaikenlaista hauskaa. Hiukan Retsiä nuorempi äitini muisteli naapuriperheen hauskoja tupaantuliaisia ja Retsin siellä esittämiä riimityksiä:
”Ja kun heillä ei ollut makkia,
niin täytyi pihalle kakkia.
Toiset jo alkoivat pakkia,
kun Retsi toi viel’ lisää sakkia. ”

Atro Niiniluoto

Kunnianosoitus Repelle. Suurin osa lauluista oli tuttuja. Muistan nähneeni pätkän myös YouTubessa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook