YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Rockvideot

Julkaistu tiistaina 29.05.2012 1 kommenttia 162 suositusta

tiistai 26.6. klo 22.00

Musiikkivideoiden läpimurto on helppo ajoittaa: 1.8.1981 Yhdysvalloissa aloitti nuorisolle suunnattu TV-kanava MTV, jonka ohjelmiston rungon muodostivat musiikkikappaleiden esittelyvideot. Musiikkia ja liikkuvaa kuvaa oli tietysti yhdistetty kautta elokuvan historian, ja musiikkiesityksiin liittyviä lyhytelokuvia ja mainosvideoitakin oli toki tehty jo aiemmin. 1970-luvun loppua kohti menestyskappaleiden markkinoiminen videokuvan kanssa alkoi jo yleistyä, sillä television nuortenohjelmat esittivät videoita mielellään. Music Televisionin myötä päivän hittejä markkinoivien mainosten kysyntä kuitenkin moninkertaistui, ja muutamassa vuodessa videoista tuli musiikkiteollisuuden suosituin tuote.

Kun nuortenohjelma Anna palaa kiersi kyselemässä ihmisten mielipiteitä rockvideoista vuonna 1986, oli ilmiö meilläkin jo tuttu, vaikka Music Television alkoi näkyä täällä satelliitin välityksellä vasta seuraavana vuonna. Tero Toivasen ja Seppo Heikkisen juontamassa ohjelmassa kadunmiesten ja –naisten lisäksi mielipiteensä musiikkivideoista kertovat toimittajat Mikko Moilanen ja Erkki Astala sekä elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.

Moilanen ja Astala analysoivat musiikkivideoiden kerrontaa, tyylikeinoja ja kaupallisuutta oman aikansa lähtökohdista. Ankarimmin uuteen ilmaisumuotoon suhtautuu Kaurismäki, jonka mielestä jo sana video on tuomittava: hänen mielestään video ja videokamera ovat paholaisen keksintöjä, jotka tuhoavat kuvallisen ilmaisun.

Kaurismäki on luonteva valinta haastateltavaksi, sillä hän oli juuri ohjannut lyhytelokuvan Rocky VI (1986), joka teki Sleepy Sleepers –yhtyeen jäsenistä kootun Leningrad Cowboysin ensi kerran nimenä tutuksi yleisölle. Kaurismäki kertoo motiivikseen ei musiikin, vaan Sylvester Stallonea kohtaan tuntemansa vihan. ”Tuolla pululla on enemmän ÄO:ta kuin sillä hemmolla”, Kaurismäki toteaa.

Suomessa musiikkivideoita pyöritti 1980-luvulla Ylen TV2:n Hittimittari, jossa alueraadit arvioivat päivän rokkivideoita ja äänestivät parhaat jatkoon. Ohjelmaa juonsi aluksi Timo T.A. Mikkonen talven 1984-1985 aikana, mutta vuosina 1985-1988 juontajana oli Mikko Alatalo. Helmikuun 1988 ulkomaisten vidoeiden suosikkilistalla esiintyvät Whitesnake, Joe Cocker, Sting, Donna Summer, Richard Marx, Simply Red ja Pink Floyd. Valinnan tekee Iisalmen raati.

Lisätietoa ohjelmasta

Anna palaa – rockvideot (1986) Juontajat: Tero Toivanen ja Seppo Heikkinen. Haastateltavina: Aki Kaurismäki, Mikko Montonen ja Erkki Astala. Ohjaaja: Kaijaleena Rajatora.

Hittimittari (1988) Juontaja: Mikko Alatalo. Esiintyjät: Whitesnake, Joe Cocker, Sting, Donna Summer, Richard Marx, Simply Red ja Pink Floyd. Tuotanto: TV2 Musiikkiryhmä.

Suosittele162 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Uunoja niitä vaan riittää

"Mitenkähän noihinkin kavereihin pitäisi oikein suhtautua", sanoi 'froikkareista' "Anna Palaa" -ohjelman juontaja, jolla oli ilmeisesti päässyt jo vähän ns. lirahtamaan päähän, kun oli ihan valittu televisioon tärkeäksi juontajahenkilöksi.

Tämä se on todellisten uunojen luvattu maa. Ei siitä pääse mihinkään.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook