YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto teatterissa: Anton Tšehovin Lokki

Julkaistu torstaina 29.08.2013 2 kommenttia 60 suositusta

Eeva-Kaarina Volanen, Tarmo Manni ja Rauni Luoma loistavat legendaarisen Eino Kaliman Tšehov-ohjauksessa vuodelta 1966.

tiistai 24.9. klo 21.45

Teatterinjohtaja ja ohjaaja Eino Kalima (1882–1972) opiskeli Moskovassa ja Pietarissa vuosina 1904-1908, ja tutustui silloin perinpohjaisesti venäläiseen teatteritraditioon ja kirjallisuuteen. Suomen itsenäistyttyä hänestä tuli Suomen Kansallisteatterin johtaja kokonaisen teatterisukupolven ajaksi: hän johti laitosta vuosina 1917-1950. Erityisesti Kalima tunnettiin Anton Tšehovin näytelmien kääntäjänä ja ohjaajana.

Vielä eläkkeellä ollessaan Kalima teki ohjauksia, ja yksi näistä myöhäisistä ohjauksista on taltioitu Yleisradiolle. Lokkia ohjatessaan Kalima oli jo 84-vuotias, ja ohjaus on hyvin verkkainen ja traditionaalinen – hyvin klassisesti venäläistyylinen. Teatterin uudet luennat ja tyylit eivät sitä heilauta.

Näytelmän rooleissa on liuta Suomen Kansallisteatterin suurimpia tähtiä, joista monet olivat kansalle tuttuja elokuvien välityksellä: Eeva-Kaarina Volanen, Tarmo Manni, Rauni Luoma, Leo Riuttu, Vilho Siivola, Kaarlo Halttunen, Rauha Rentola, Joel Rinne… Yleisradion teatteritaltiointien ideana olikin, että myös syrjäseutujen asukkaille tarjottiin mahdollisuus nähdä pääkaupungin teatteriesityksiä.

Lisätietoa ohjelmasta

Lokki (1966) Suomen Kansallisteatteri esittää Anton Tšehovin näytelmän. Ohjaus Eino Kalima. N: Eeva-Kaarina Volanen, Tarmo Manni, Rauni Luoma, Leo Riuttu, Vilho Siivola, Rauha Rentola, Joel Rinne. Tv-ohj. Heimo Palander. Yle TV2 Teatteritoimitus.

Suosittele60 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Teatteri syksyllä 2013

Syksyllä 2013 Teema vie katsojat teatteriin.

Elävä arkisto teatterissa: Kirkkopellon Kostamus-sinfonia

Helsingin Ylioppilasteatterin näytelmä Kostamuksen rakentajista on spektaakkeli kansasta työttömyyden ja työllisyysprojektin armoilla.

Kommentit

Raunin Luomaa

Tätä näytelmää olenkin jo odottanut ja nyt se sitten tulee,vihdoinkin! Olenkin jo katsonut pätkiä elävästä arkistosta ja nyt saan nähdä sen sitten ihan kokonaan. Otan kyllä varmasti tämän tikulleni,jonka olen nimennyt Rauni Luomaksi.

Hänen roolisuorituksensa Irina Arkadinana oli lämmin,ihana ja valoisa,jonka läsnä olo vaikutti varmasti katsomon jokaisessa rivissä. Myös muut näyttelijät ovat loistavia mm: Tarmo manni ja Leo Riuttu.

Anonyymi

Hienoa!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook