YLE Teema

 

Kino Klassikko

Eränkävijäin kuningas (12)

Julkaistu tiistaina 06.05.2014 0 kommenttia 13 suositusta

sunnuntai 11.5. klo 18.00

Eränkävijäin kuningas (Across the Wide Missouri, USA 1951) on Clark Gablen tähdittämä seikkailuelokuva, joka johdattaa toukokuun Kino Klassikot erilaisten sankareiden maailmaan. Sarjaa jatkaa kesäkuuhun ajan eräs suurimmista elokuvasankareista, Gary Cooper, jota ennen nähdään Tyrone Powerin elokuvia.

Eränkävijäin kuningas kertoo eri kansallisuuksiin kuuluvista turkismetsästäjistä, jotka 1830-luvulla samoilevat Kalliovuorilla kerääntyen aina välillä yhteen juhlimaan ja myymään saaliitaan. Eräs heistä on Flint Mitchell (Gable), joka päättää johtaa 30 miehen joukkonsa mustajalka-intiaanien maille. Varotoimena hän menee ensin naimisiin heimopäällikön tyttären kanssa luodakseen hyvät välit intiaaneihin, ja vasta ajan mittaan hän oikeasti kiintyy vaimoonsa.

Elokuvaa leimaa sen tekoajalle vielä harvinainen näkemys valkoisen sivistyksen turmelevasta vaikutuksesta niin luonnon kuin alkuperäiskansojen suhteen. Flintillekin vain metsästys ja voitontavoittelu ovat tärkeää, kunnes intiaanivaimonsa välityksellä hän alkaa ymmärtää myös intiaanien tapoja, perinteitä ja kulttuuria. Flint juurtuu yhä syvemmälle intiaanien elämään mutta joutuu huomaamaan, ettei sopusointua voi enää saavuttaa kun aikaisemmat veriteot ja kostonjano tekevät rauhanomaisesta yhteiselosta mahdottoman.

Monissa ohjaaja William A. Wellmanin elokuvissa villi länsi ja erämaa merkitsivät vapauden ja puhtaan elämän tyyssijoja, jotka valkoisten ahneus ja ahdasmielisyys väistämättä turmelivat. Eränkävijäin kuningas oli varhaisia intiaaneihin myönteisesti suhtautuvia elokuvia, mutta tästä Wellman joutui myös kärsimään. Studio leikkasi liian intiaanimyönteiseksi katsomansa elokuvan tylysti uudelleen, lisäsivät kertojan osuuden ja jättivät Wellmanin terävimmät kannanotot leikkaamon lattialle.

Tällaisena torsonakin Eränkävijäin kuningas on luistavasti ohjattu ja kiinnostava western, jonka kuvaamaa villin lännen ajanjaksoa on harvoin käsitelty elokuvissa. Näyttelijät tekevät rennon vapautunutta työtä mikä sopii elokuvan rehevään sekoitukseen rajaseudun usein katkeria seikkailuja ja rempseää huumoria.

William C. Mellorin hehkuva värikuvaus korostaa luonnonmaisemien raikasta ja turmeltumatonta kauneutta. Eränkävijäin kuningas on paria kohtausta lukuun ottamatta filmattu kokonaan Coloradon aidoissa vuorimaisemissa.

Elokuva on fiktiota, mutta sen taustalla on populaarihistorioitsija Bernard DeVoton 1800-luvun turkismetsästyksen huippuvuosia käsittelevä teos, Pulitzer-palkittu "Across the Wide Missouri" vuodelta 1947.

Lisätietoa ohjelmasta

(Across the Wide Missouri/USA 1951) O: William A. Wellman. N: Clark Gable.

Suosittele13 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook