YLE Teema

 

Etno Is Happening

Julkaistu keskiviikkona 09.12.2009 6 kommenttia 447 suositusta

keskiviikko 13.11. klo 21.50

Radio 1:ssä vietetään Kaiken maailman musiikin superviikonloppua lauantaista tiistaihin 9. – 12.11.2013. Teema osallistuu tapahtumaan uusimalla samaan aikaan Etno is happening -sarjan.

Etnon velhot kertovat viisiosaisessa sarjassa, mitä suomalainen kansanmusiikki on tänään. Katsoja pääsee mukaan parhaille klubikeikoille ja Kaustinen Folk Music Festivaaleille 2009. Esiintyjinä mm. Jouhiorkesteri, Paratiisin pojat, Maria Kalaniemi, Polka Chicks, Hyberborea, Kimmo Pohjonen ja Sväng…

Sarjan osat esitetään viitenä peräkkäisenä päivänä.

Lauantai 9.11.

Kello 14.15 Juuret

Päivitettyä kansanmusiikkia Suomesta. Ihastu arkaaiseen jouhikkoon, ”kaikille tuttuun” kanteleeseen ja Paratiisinpoikien kansanlauluihin. Juurille palaavat mm. Jouhiorkesteri ja J. Karjalainen.

Kello 15.15 Oma ääni

Mistä oma ääni kumpuaa? Oman äänen etsimistä ja löytämistä avaavat Heikki Laitinen, Liisa Matveinen, Veera Voima ja Karoliina Kantelinen. Esiintyjinä mm. Suden aika, Pekko Käppi & Taito Hoffrén.

Sunnuntai 10.11.

Kello 14.05 Viestinviejät

Tulevaisuuden pelimannit Kaustisella Mauno Järvelän opissa. Alina, Aili sekä Arto Järvelä ja Timo Alakotila vievät luovaa musiikkiviestiä eteenpäin. Esiintyjinä Näppäripelimannit, energinen Frigg ja pohjoismainen Nordik Tree.

Maanantai 11.11.

Kello 16.00 Ilmaa palkeisiin

Maria Kalaniemi ihastuttaa herkällä harmonikallaan ja Kimmo Pohjonen soittaa koneiden kanssa Kaustisella. Huumorista vastaa Puhti.

Tiistai 12.11.

Kello 16.00 Uusi ääni

Kansanmusiikki svängää niin Suomen kaupunkien klubeilla kuin kesäfestivaaleillakin. Urbanisoitunutta perinnemusiikkia ja tunnelmallisia tuokioita tarjoavat Sväng, Hyberborea, Polka Chicks ja Markku Lepistö.

Lisää Elävässä arkistossa:

Etnoa, folkkia ja kantria arkistosta

Videot

Lisätietoa ohjelmasta

Tuottaja: Tiina Laitinen, YLE Kulttuuri / Musiikkiohjelmat.

Suosittele447 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Joskus kansanmusiikki on komeaa. Värttinä ei tuossa esiinny, mutta jännää on, että J. Karjalainen on löytänyt kansanmusiikin Mustien Lasien ja muiden jälkeen.

Anonyymi

JEE! Kivaa että vihdoinkin näytetään jotain tälläistä!:D

Kiittää kansan -ja maailmanmusiikin nuori fanittaja :0)

Suovoimaa

Oi mahtavuutta! Suosittelen Suo-yhtyettä ja Veera Voimaa. Lisää tällaista, kiitos.

Anonyymi

Kansanmusiikki on aivan mahtavaa ja ihanan rempseää.Siinä on jotain sellaista mystiikkaa jota ei muissa musiikkilajeissa ole tullut vastaan.

Hauskuutta

Puhti oli tosi riemastuttava. Kiitos!

Tanssija

Kiitos, kiitos, kiitos!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook