YLE Teema

 

Fanny ja Alexander (12)

Julkaistu perjantaina 14.12.2012 2 kommenttia 92 suositusta

Ingmar Bergman lopetti loistavan uransa elokuvaohjaajana hyvin henkilökohtaiseen, osin omaelämäkerralliseen draamaan Fanny ja Alexander, joka valmistui vuonna 1982. Vaikka Bergman eli sen jälkeen vielä 25 vuotta ja jatkoi uraansa ohjaajana, tämä oli hänen viimeinen teatterielokuvansa, kuten hän oli päättänyt.

Nimihenkilöt Fanny ja Alexander ovat varakkaan uppsalalaisen Ekdahlin teatteriperheen lapsia, jotka menettävät yllättäen isänsä. Leskeksi jäänyt äiti nai leskimiehen, komean piispan, joka elää askeettisesti ja pitää kotonaan ankaraa kuria. Etenkin hän ottaa tehtäväkseen nuoren Alexanderin taltuttamisen keinolla millä hyvänsä. Piispan hahmossa on paljon Bergmanin omaa isää, joka oli ankara pappismies.

Suurten mittasuhteiden draaman keskipisteenä ovat Alexander, äiti ja isäpuoli, mutta myös Ekdahlin perheen muut jäsenet ja ystävät ovat tärkeitä hahmoja. Vaikka Max von Sydow jäi pois elokuvasta - kuulemma agenttinsa laiminlyönnin takia - siinä nähdään huikeita suorituksia Ruotsin tuon ajan huippunäyttelijöiltä. Laulu- ja viihdemiehenä kotimaassaan paremmin tunnettu Jan Malmsjö on hyytävä piispa, ja monien ruotsalaisten mielestä Jarl Kullen suurieleinen, jopa liioiteltu näyttelemistyyli pääsee kerrankin todella oikeuksiinsa Gustaf Adolf Ekdahlin osassa. Alexanderina nähdään nuori Bertil Guve, joka aikuisiällä kuitenkin jätti näyttelemisen ja ryhtyi insinööriksi.

Fanny ja Alexander tehtiin kahtena versiona, joista pidempää on tavallisesti esitetty neliosaisena minisarjana. Lyhyempi, silti yli kolmetuntinen elokuvaversio sai ensi-iltansa ensin, joulun alla 1982, ja vaikka tarinan tapahtumat kattavat pitkän ajanjakson, yleisö on oppinut mieltämään sen nimenomaan joulutarinaksi. Suurperheen joulujuhlat ovat toki keskeisiä kohtauksia. Teemalla Fanny ja Alexander on viimeksi esitetty neliosaisena sarjana joulukuussa 2007, ja nyt nähtävä elokuvaversio on esitetty Yle Fem -kanavalla jouluna 2010.

Elokuva palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla, jonka vastaanotti tuottaja Jörn Donner.

Ennen elokuvaa nähdään dokumentti Tukholman Dramatenin suurmenestyksen saavuttaneen näyttämöversion tekemisestä.

Lisää Elävässä arkistossa:

Ingmar Bergman ohjaa Fannya ja Alexanderia

Lisätietoa ohjelmasta

(Fanny och Alexander, Ruotsi 1982) O: Ingmar Bergman. N: Ewa Fröling, Bertil Guve, Pernilla Allwin, Jan Malmsjö, Jarl Kulle, Allan Edwall, Pernilla Wallgren

Suosittele92 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Fanny, Alexander ja minä

Ingmar Bergmanin elokuva Fanny ja Alexander täyttää 30 vuotta. Elokuva esitetään Teemalla jouluaattona 2012, ja sitä ennen nähdään juhlavuoden kunniaksi valmistunut dokumentti, jossa seurataan elokuvanteon sijasta draaman näyttämöversion harjoituksia Tukholman Dramatenissa.

Kommentit

Siri är sur

Tack så himla mycket. Tästä ei elokuva parane. Eikä joulunvietto. Sarjahan ois vielä parempi, syvempi. Mitkä lapsinäyttelijät! Jörn Donnerille kiitos, että saatiin Oscar kerrankin näille main.

Anonyymi

Siri är sur kirjoitti:
Tack så himla mycket. Tästä ei elokuva parane. Eikä joulunvietto. Sarjahan ois vielä parempi, syvempi. Mitkä lapsinäyttelijät! Jörn Donnerille kiitos, että saatiin Oscar kerrankin näille main.

Juu, sopiva leffa joulunaikaan, ei vähiten tunnelmallisen ekan tuntinsa takia jolloin ollaan joulunvietossa kaikilla mausteilla.
Klassikko mikä klassikko, mitä muuta voi sanoa, ja matkan varrella poiketaan kivasti eri genreissä fantasiaa ja kauhua myöten.
Teeveesarjaversio olisi kiva nähdä, mitähän uutta noissa ylimääräisissä kahdessa tunnissa sitten on, olisikohan muiden sukulaisten tarinaa, itseäni olisi kiinnostanut nähdä mm. Carlin ja Lydian vaiheista sekä Gustav Adolfia kahden naisen loukussa.
Eli Fannyn ja Alexanderin sarjaversio vaan framille, pliis!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook