YLE Teema

 

Film noir

Herra R:n amok-juoksu (16)

Julkaistu perjantaina 11.06.2010 0 kommenttia 259 suositusta

maanantai 1.10. klo 22.30

Rainer Werner Fassbinderin varhaistuotantoon kuuluva omaperäinen ja shokeeraava elokuva tavallisen saksalaisen porvarisperheen elämästä ja siitä, mihin arki voi pahimmillaan johtaa.

Herra R. on arkkitehtitoimistossa työskentelevä keski-ikäinen mies. Hän on tunnollinen työntekijä, mukava juttukaveri, kunnon aviomies ja hyvä isä. Arki kulkee rauhalliseen tahtiin. Keskustelut koostuvat tyhjänpäiväisistä aiheista kuten televisio-ohjelmista ja talvivaatteista. Sitten napsahtaa.

Sana "amok" on lähtöisin malaijin kielestä, jossa sillä tarkoitetaan perinteistä tapaa tehdä itsemurha. Ilmaisulla "amok-juoksu" viitataan yhtäkkiseen, mielivaltaiseen riehumiseen. Elokuvaa on esitetty Suomessa myös nimellä Herra R:n kujanjuoksu, mutta se käännös menee hiukan harhaan.

Fassbinder käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan yhdessä Michael Fenglerin kanssa. Kevyellä kalustolla kuvattu elokuva perustuu pitkälti improvisaatioon, ja sen teossa oli mukana useita Fassbinderin työtovereita Aniteater-ryhmästä. Pääosaa esittää Kurt Raab.

Lisätietoa ohjelmasta

Herra R:n amok-juoksu (Warum läuft Herr R. Amok?), Länsi-Saksa 1969. Ohjaus: Rainer Werner Fassbinder ja Michael Fengler. Pääosissa: Kurt Raab, Lilith Ungerer, Amadeus Fengler, Franz Maron ja Hanna Schygulla. Tuotanto: Antiteater-Produktion. (16)

Suosittele259 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Matkaaja (12)

Amerikkalainen insinööri palaa sodanjälkeiseen Eurooppaan kohtaamaan menneisyytensä. Volker Schlöndorffin ohjaaman elokuvan pääosissa ovat Sam Shepard, Julie Delpy ja Barbara Sukowa.

Petosten kehässä (16)

Hampurilainen journalisti raportoi Beirutin kaduilla Libanonin sisällissodasta. Tavattuaan leskeksi jääneen Arianen hän joutuu pohtimaan omaa elämäänsä. Volker Schlöndorffin elokuvan pääosissa ovat Bruno Ganz ja Hanna Schygulla.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook