YLE Teema

 

Keskiviikon Kino

Hiljaisuuden meri

Julkaistu maanantaina 30.11.2009 1 kommenttia 311 suositusta

keskiviikko 3.2. klo 19.00

Belgialaisohjaaja Stijn Coninx tunnetaan parhaiten historiallisesta draamaelokuvastaan Daens (1993), joka toi hänelle mm. Oscar-ehdokkuuden. Nyt Teemalla nähdään Conixin elokuva Hiljaisuuden meri vuodelta 2003. Siinä pohdiskellaan elämän suuria kysymyksiä 1960-luvun hollantilaisessa maalaiskylässä.

9-vuotias tyttö, hänen neljä sisarustaan sekä alkoholisoitunut isä ja unelmoiva äiti pyörittävät sikafarmia katolisessa kylässä 60-luvun lopun Hollannissa. Isä yrittää kaikkensa, mutta alkoholi sotkee asioita. Äiti suojelee perhettään ja unelmoi vapaudesta. Taustalla on 60-luvun avaruuden valloitus ja katolilaisuutta vastaan sotiva uutinen Apollo 11:n astronauteista, jotka ovat lentäneet Kuuhun.

Episodinen tarina perheen iloista ja suruista on kerrottu 9-vuotiaan totisen tytön, Caron silmin. Television välityksellä voi seurata John Lennonin ja Yoko Onon sodanvastaista taistoa sekä Apollo 11:n kutkuttavaa matkaa kohti Kuun valloitusta. Katolilainen Caro on jumalanpelkoinen ja valmistautuu vastaanottamaan ensimmäistä ehtoollistaan. Caro ei täysin ymmärrä, mitä maailmassa tai hänen perheessään tapahtuu. Isä Mees on parantumaton juoppo, joka ei kykene pitämään lupauksiaan. Äiti Ita rakastaa perhettään, mutta haaveilee erosta.

Caro yrittää ymmärtää elämän salaisuuksia ympärillään, mutta hänen isänsä ei osaa selittää nykyajan mukanaan tuomia ihmeitä tyttärelleen. Myöskään äidillä ei ole aikaa Caron filosofoinnille, joten Caro turvautuu Jumalaan keskustelukumppanin saadakseen. Kun Caron isä saa sydänkohtauksen, oppii tyttö hiljalleen, ettei hän voi kantaa koko maailman murheiden taakkaa hartioillaan.

Lisätietoa ohjelmasta

Hiljaisuuden meri (Verder dan de maan, Hollanti 2003).

Ohjaus: Stijn Coninx. Rooleissa: Huub Stapel, Johanna ter Steege, Neeltje de Vree, Nyk Runia, Yannic Pieters, Julia Van Lisenburg, Isabel Leur, Anneke Blok, Annet Malherbe.

Lisää elokuvasta (englanniksi)

Suosittele311 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Ei kai se Caron isä mitään sydäriä saanut, vaan se karju tappoi sen??

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook