YLE Teema

 

Historiadokumentti

Kertomuksia intiaaneista

Julkaistu keskiviikkona 16.12.2009 24 kommenttia 399 suositusta

Historia: Kertomuksia intiaaneista

maanantai 18.7. klo 16.25

Viisiosainen dokumenttisarja kertoo Pohjois-Amerikan ensimmäisistä asukkaista.

18.7.
osa 1/5
Mayflowerin jälkeen. Viisiosainen sarja valottaa Pohjois-Amerikan intiaanien vaiheita 1600-luvulta nykypäivään saakka. Wampanogien päällikkö Massasoit otti Englannista 1620 saapuneet siirtolaiset suopeasti vastaan.

25.7.
osa 2/5
Tecumsehin unelma. Shawnee-intiaanien päällikkö Tecumseh näki Yhdysvaltain vapaussodan jälkeisinä vuosina, kuinka maat ryövättiin intiaaneilta. Yhdessä veljensä kanssa hän koetti perustaa intiaanikansojen liiton.

1.8.
osa 3/5
Kyynelten polku.
1800-luvun alussa cherokee-intiaanit omaksuivat monia eurooppalais-amerikkalaisen kulttuurin piirteitä kuten kristinuskon. Silti heidät määrättiin siirtymään länteen; pakkomuutto vaati tuhansia kuolonuhreja.

8.8.
osa 4/5
Geronimo. Chiricua-apassien päällikkö Geronimo ja hänen soturinsa olivat viimeinen merkittävä intiaanijoukko, joka taisteli Yhdysvaltain hallitusta vastaan aina vuoteen 1886 saakka. Millainen mies Geronimo oli?

15.8.
osa 5/5
Wounded Knee. Helmikuussa 1973 otti 200 intiaania haltuunsa Etelä-Dakotassa sijaitsevan reservaattikylän. Tarkoitus oli kiinnittää kansakunnan huomio intiaanien kurjiin oloihin.

Lisätietoa ohjelmasta

(We Shall Remain). Tuotanto: WGBH, Yhdysvallat.

Tv-sarjan kotisivut.

Suosittele399 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elämää muurin jälkeen

Monen berliiniläisen elämä mullistui vuonna 1989. Neliosaisessa dokumentissa käsitellään Berliinin muurin murtumisen vaikutusta berliiniläisten elämään.

Islamilainen Espanja

Muslimit, juutalaiset ja kristityt elivät rinnakkain 300 vuotta keski-ajan Espanjassa. Robert Gardnerin dokumenttielokuva tutkii tuota aikakautta ja syitä rauhanomaisen rinnakkaiselon päättymiseen.

Kommentit

Jari Teilas

Kiitos etukäteen huomenna, tiistaina alkavasta intiaaneja käsittelevästä historiadokkarista.
Tällaisiin dokumentteihin ei milloinkaan saa yliannostusta.

Terv. "Little Bighornin taistelusta kirjan kirjoittanut Jari Teilas,

Tuomo Kemppi

KIIITOOOSSS! Tätä on odotettu, lisää inkkareita ruutuun. Luonto-dokkareitakin saisi tulla enemmän, meillä koko perhe(2+5) istuu silmät tapillaan ja HILJAA katsoen niitä. UGH

Ville Jokinen

Yhdyn edellisiin, loistavaa YLE. Vaihtoehtoja Nelosen populisti/sosiaaliporno dokumenteille. Intiaanit muutenkin varsin kiinnostava ja unohdettu aihe.

Mehtäläinen

Eikös näistä heimoista jo pikkuhiljaa voisi alkaa käyttämään nimitystä "alkuperäiset amerikkalaiset"! Intiaani lienee valkoisten kehittämä haukkumanimi...

Kyllästynyt

Vihdoinkin oikeista amerikkalaisita tehdään dokumentti. Olen ihmitellyt vuosia, että miks jenkit jauhaa vain tiibetin vapauttamisesta, ovat vissiin unohtaneet vapauttaa amerikan oikeat omistajat eli intiaanit. Kiitos YLElle tästä.

Mettäläinen

Mehtäläinen kirjoitti:
Eikös näistä heimoista jo pikkuhiljaa voisi alkaa käyttämään nimitystä "alkuperäiset amerikkalaiset"! Intiaani lienee valkoisten kehittämä haukkumanimi...

Toi on kyllä sitä poliittisesti korrektia kielenkäyttöä tuo "native american" eli sellaista byrokraattista kielimössöä. Entäs jos inkkarit sehän on populaarikulttuurissa ilmitullut termi. Tai no, semantiikasta voisi keskustella enemmänkin.

Anonyymi

Näkyykö tämä Areenassa? Mulla ei ole TV:tä.

Anonyymi

Jari Teilas kirjoitti:
Kiitos etukäteen huomenna, tiistaina alkavasta intiaaneja käsittelevästä historiadokkarista.
Tällaisiin dokumentteihin ei milloinkaan saa yliannostusta.

Terv. "Little Bighornin taistelusta kirjan kirjoittanut Jari Teilas,

Jari! Kirjas on upea!

Menshevikki

Olen samaa mieltä siitä, että aihe on äärimmäisen tärkeä - lisää vähemmistöjen historiaa ihmisten ulottuville! Mutta en ole koskaan pitänyt näytellyistä dokumenteista - minusta ne aliarvioivat katsojia pahemman kerran: parempi olisi tehdä joko kunnollinen historiadokumentti tai sitten historiallisiin tosiasioihin perustuva elokuva.

jaakko

Tämän dokomentin jälkeen tunsin suoranaista vihaa englantilaisia kohtaan. Ja muka kristittyjä. Murhamiehiä, jotka muuttivat maailmankulkua traagisesti.

YLE Teema

Anonyymi kirjoitti:
Näkyykö tämä Areenassa? Mulla ei ole TV:tä.

Kyllä, kukin jakso näkyy Areenassa viikon ajan ensilähetyksestä.
Täältä löytyy avausjakso:
http://areena.yle.fi/video/848098

Anonyymi

Upea ja koskettava ohjelma, jonka perheen pieninkin katsoi myöhäisestä esitysajankohdasta huolimatta hievahtamatta alusta loppuun.

Anonyymi

Olisi mahtavaa jos Yle uusisi myös 90-luvulla nähdyn sarjan Intiaanikansat (500 Nations), joka oli tosi upea kuvaus Amerikan intiaaneista.

Timo

Kiitos jälleen kerran erinomaisesta sarjasta!

anonyymi

Mikäs tv-sarja intiaaneista tuli tässä noin vuoden-kahden sissänjoka pohjaa juurikin näihin taisteluihin ja tarinaan.

Nousevan auringon poika tai jotain sinne päin ?

Anonyymi

Sarja on tavattoman mielenkiintoinen ja avartaa käsityksiä Yhdysvaltojen historista. Suomessakin pitäisi tehdä vastaavanlainen sarja saamelaisista. Ihmettelen vain, miksi tämä ja muut Teeman upeat sarjat Ranskalainen kylä, Viro - tuulten pieksämää maa sijoitettiin kaikki peräkkäisille ohjelmapaikoille tiistaihin.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Olisi mahtavaa jos Yle uusisi myös 90-luvulla nähdyn sarjan Intiaanikansat (500 Nations), joka oli tosi upea kuvaus Amerikan intiaaneista.

Samaa uusintaa toivoisin minäkin.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Olisi mahtavaa jos Yle uusisi myös 90-luvulla nähdyn sarjan Intiaanikansat (500 Nations), joka oli tosi upea kuvaus Amerikan intiaaneista.

Samaa uusintaa toivoisin minäkin.

Anonyymi

Kiitos Kertomuksia Intiaaneista-sarjasta! Lisää dokumentteja intiaaneista, myös tämän päivän tilanteesta kiitos!

squaw

Minä myös liityn kiitoksiin. Viimeinen osa yllätti - nykyhistoriaa josta en tiennyt mitään vaikka seurasin 70 -luvulla tiiviisti maailman tapahtumia ja muistaisin varmasti jos kapinasta olisi uutisoitu jotain! Watergatea kyllä pyöriteltiin joka suunnalta...

Järkyttävää oli lasten erottamiset sisäoppilaitoksiin, eroon perheistään jo 5-6 vuotiaina, englannin kielnkäytttöpakko ym.
Nykyhetkestä toivoisin minäkin lisää tietoja: kulttuurista, elintavoista ja toimeentulosta, naisten ja lasten asemasta.

wild rose

Mehtäläinen kirjoitti:
Eikös näistä heimoista jo pikkuhiljaa voisi alkaa käyttämään nimitystä "alkuperäiset amerikkalaiset"! Intiaani lienee valkoisten kehittämä haukkumanimi...

Minua murehduttaa, etten ennättänyt näkemään areenalta viimeistä jaksoa.. Kiitos kuitenkin sarjasta! Ihanaa päästä tutustumaan intiaaneihin tällä tavalla.

Kyllä, eiköhän aleta kutsua heitä oikealla nimellään.
Mua sieppaa nähdä ja kuulla, kuinka eurooppalaiset ovat aikoinaan omineet maat itselleen ja kuinka ovat kohdellet alkuperäsväestöä omista itsekkäisä syistään. Järkyttävää tuollainen ymmärtämättömyys. Tai mikä lie... Mokomat siirtolaiset.

rauha ystäviemme sieluille, ja tukahdutetulle kulttuurille
-wild rose

manic

Hienoa, että tällainen sarja tulee Yle Teemalta !

Jos mahdollista niin olisi loistavaa nähdä dokumentteja alkuperäiskansojen nykyoloista esim. USA:ssa.

Anonyymi

Kiitos tästä uusinnasta, viimeksi jäi katsomatta pari ekaa jaksoa. Onneksi nyt huomasin.
Tämä kuuluu laatuohjelmiin, loistavaa

Anonyymi

Mehtäläinen kirjoitti:
Eikös näistä heimoista jo pikkuhiljaa oisi alkaa käyttämään nimitystä "alkuperäiset amerikkalaiset"! Intiaani lienee valkoisten kehittämä haukkumanimi...

intiaanit nimityksen keksi Kolumbus, koska luuli rantautuneensa Intiaan ja ajatteli antaa paikallisille samantapaisen nimen. Nimi ei siis varsinaisesti ole keksitty erityisen rasistisesti ajatellen mutta onhan se kuitenkin eurooppalaisten antama nimi...kuten kyllä aboriginaalit yms.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook