YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Perjantain Kino

Huuma (16)

Julkaistu perjantaina 13.05.2011 0 kommenttia 199 suositusta

Kathleen Turner on 1980-luvun kohtalokas nainen.

perjantai 26.4. klo 21.45

Lawrence Kasdanin ohjaama Huuma (Body Heat, USA 1981) on kunnianosoitus 1940–1950-lukujen noir-elokuville ja niiden femme fatale -hahmoille. Elokuva kertoo rikoksiin johtavasta hullusta rakkaudesta James M. Cainin romaanien tyyliin ja vahvan eroottisen latauksen voimin.

Huuman päähenkilö on lakimies Ned Racine, joka rakastuu rikkaan liikemiehen vaimoon. Floridan paahtava helleaalto päästää himojen ohella ahneuden valloilleen, ja rakastavaiset huomaavat pian suunnittelevansa aviomiehen murhaamista.

Kasdan rakentaa elokuvaan hiostavan, intohimoja ja jännitystä tihkuvan tunnelman, jota Floridan miljööt mainiosti tukevat. William Hurtin ja Kathleen Turnerin yhteispeli lisää elokuvan latausta. Muissa osissa nähdään Richard Crenna, Ted Danson, Kim Zimmer ja Mickey Rourke.

Ohjaaja Lawrence Kasdan kuului 1980-luvulla perinnetietoisiin filmintekijöihin. Hänen käsikirjoituksensa Imperiumin vastaiskuun ja Kadonneen aarteen metsästäjiin olivat täynnä viittauksia seikkailufilmien perinteeseen. Kasdanin ensimmäinen oma ohjaustyö Huuma onkin suora kunnianosoitus film noirille.

Huuman edellinen esitys Teemalla oli kesällä 2011, jolloin se komppasi kohtalokkaiden naisten elokuvien sarjaa Kino Klassikossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Huuma (Body Heat), USA 1981. O: Lawrence Kasdan. N: William Hurt, Kathleen Turner, Richard Crenna, Ted Danson.

Suosittele199 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Bonnie ja Clyde (16)

Tabuja murtanut ja elokuvailmaisua uudistanut Arthur Pennin kohuelokuva kertoo 1930-luvun keskilännen kuuluisista pankkirosvoista, joista tuli lamakauden kansansankareita. Nimirooleissa loistavat Faye Dunaway ja Warren Beatty.

Julma maa (16)

Terrence Malickin tosipohjainen, karun lyyrinen elokuvaballadi nuoren murhamiehen ja tämän tyttöystävän väkivaltaisesta pakomatkasta Dakotan preerioilla. Lainsuojattomina rakastavaisina Martin Sheen ja Sissy Spacek.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook