ISMO K. - viestejä menneille dadaisteille

Kuvataiteilija Ismo Kajander on syntynyt vuoden viimeisenä päivänä 1939, hän on siis sota-ajan lapsi. Kajanderin työt voidaan nähdä osana kulttuurissa varsinkin 60-luvulla tapahtunutta murrosta, kulttuurista isänmurhaa, jossa nouseva yhteiskunnallisesti radikalisoituva sukupolvi teki pesäeroa aiempiin sukupolviin, mm. modernisteihin ja tietysti klassisen "kultakauden" ikoneihin, joiden suosiota Kajander ei lakkaa ihmettelemästä. Keskeistä hänen ikäpolvelleen oli taide-instituution kyseenalaistaminen ja kieltäminen.

Hän on ainakin joissakin asioissa moralisti, johdonmukainen oman tiensä kulkija. Hänen äänessään kaikuu selvästi 60-lukulainen perussaundi, pikkuporvarillisuuden kritiikki ja yhteiskunnallisen vallankäytön absurdiuden ihmettely.

Kajander on 60-luvun - idealismin ja optimismin, solidaarisuuden ja maailman laajenemisen lapsi. 60-luku oli myös porvariston ärsyttämisen aikaa. "Oli se hienoa, kun joku kriitikko oikein haukkui". Kajander on vasemmistolainen humanisti ja työläisperheen lapsi. "Ei kai niitä työläisperheitä enää olekaan", hän toteaa.

Dokumentti - ja Kajanderin pyrkimyksenä on riisua mystiikka, henkilökultti ja arjen yläpuolelle kohottaminen taiteesta ja sen tekemisestä. "Taide on yhtä kuin elämä, ei muuta". Kajander ei tunnustettuna taiteilijanakaan ole liittynyt mihinkään järjestöihin ja kuppikuntiin. "Ketkä taiteesta puhuu - juopot kapakoissa". Synnynnäisenä absolutistina Kajander ei kapakoissa viihdy.

Pariisi - Kajanderin suuri rakkaus
60-luvulla ensimmäinen ulkomaanmatka Pariisiiin. Eurooppalaisuus, neorealismi - "Nouvelle realism" - ja sitten Dada. Jonkin sortin esinetaiteilijana dada - Duchamp, Arp, Picabia - kolahti heti. Dada oli yhteiskunnallista, sen pyrkimyksenä oli riistää taiteelta kaikki porvarillinen tekopyhä arvostus. "Art is dead, long live Dada!" Kajander on kuitenkin romantikko ja esteetikko. Hän ei pidä luokittelusta, univormuista ja "kuuluttamisesta". "Se tekee mut aivan sairaaks".

Dokumentin kertomuksena - jos sellaista halutaan etsiä - on Kajanderin kahden Pariisi-aiheiseen näyttelyn valmistuminen.

Toinen näyttely on joulukuussa 2008 avattava Hippolyte-gallerian 30-vuotisnäyttely, jonne Ismo tekee "bouqinistin" kojun. Koju on avattava säilytyslaatikko, jollaisia Seinen rannat Pariisissa ovat täynnä. Kojun Ismo täyttää mm. Pariisi -aiheisilla kuvilla. Koju on siis paluuta valokuvaan, jota Ismo on väistellyt viime vuosikymmenet – lukuun ottamatta I.K. Inhaa.

Dokumentissa kuvataan myös Kajanderin Pariisia ja työskentelyä siellä, materiaalin keräämistä ja ideointia.

Oman elämäntyön arviointi
"Eivät aikalaiset ja iltapäivälehdet työn merkitystä päätä, sen tekee aika. Sadan vuoden päästä nähdään, mikä on kestävää". Yksi galleria Mikkolan näyttelyn töistä on nimeltään "Taiteilijaa inspiroi tuleva hautapaikkansa". Tämä kolmeosainen teos kuvaa Pariisia ja näkymää Seine-joelta, johon taiteilija toivoo tuhkansa tiputettavan "Tuhka tuuleen vaan, ei ole kellään huolta hautapaikasta".