YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Historiadokumentti

Kenraalin kunnia

Julkaistu tiistaina 04.05.2010 0 kommenttia 239 suositusta

perjantai 1.4. klo 20.10, uusinta su 21.35

Norjalaisdokumentti kertoo kenraali Fleischeristä, joka vielä 60 vuotta kuolemansa jälkeen herättää ristiriitaisia tunteita maamiehissään. Kun kirjailija Torkel Hovland alkoi kirjoittaa hänen elämänkertaansa, hän sai uhkauksia, mitä tapahtuisi, ellei hän keskeyttäisi työtään. Illan historiadokumentti perustuu osittain Hovlandin kirjaan.

Toisten mielestä Fleischer on uuden ajan norjalaissankari, toisten mielestä uppiniskainen häirikkö. Kun sota syttyi, kenraali oli joukkoineen Pohjois-Norjassa. Vaikka monille norjalaispoliitikoille sota tuntui tulleen yllätyksenä, Fleischer oli jo pitkään ollut sitä mieltä, ettei Norjakaan säästyisi tulevalta suursodalta. Hän organisoi pohjoiseen nopeasti tehokkaan puolustuksen. Ranskan ja Iso-Britannian tuella hänen joukkonsa aiheuttivat natseille näiden ensimmäisen tappion, ja Fleischer niitti kansainvälistä mainetta.

Mutta vaikka hän sai liittoutuneilta kunniamerkin urotöistään, hän ei koko elinaikanaan saanut virallista tunnustusta kotimaaltaan. Fleischer joutui törmäyskurssille maasta paenneen hallituksen kanssa koska ei osannut pelata poliittista peliä. Häntä kiinnosti vain se, että norjalaisjoukot olivat aktiivisesti liittoutuneiden puolella sabotoimassa natsien sotatoimia. Kun uutta puolustusjohtoa valittiin, Fleischer jäi ilman virkaa ja joutui pakenemaan maasta Kanadaan.

Dokumentti valottaa myös kenraalin yksityiselämää. Hän meni naimisiin vaimonsa Tonin kanssa vasta vanhemmalla iällä, ja heidän suhteensa oli hyvin läheinen. Muutettuaan Kanadaan ilman vaimoaan hän masentui ja päätti elämänsä surren kunniansa menettämistä. 

Löydä lisää:

Norja, II maailmansota
Suosittele239 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook