YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Konstantin ja Elena: tosirakkautta

Julkaistu torstaina 12.11.2009 0 kommenttia 276 suositusta

YLE Teema esittää koskettavan dokumentin siitä, miten rakkaus pysyy ja kasvaa

Constantin ja Elena: tosirakkautta

perjantai 25.12. klo 20.20

Konstantin ja Elena ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta ja he rakastavat yhä syvästi toisiaan. Konstantin kosi Elenaa 19-vuotiaana. He olivat tuolloin tunteneet vain päivän verran – kuukauden kuluttua vietettiin häitä. Nuoren ohjaajan, Andrei Descalescun palkitussa esikoistyössä seurataan pariskunnan elämää vuoden verran; kaunis kuva piirtyy läpi elämän kestävästä rakkaudesta.

Pariskunta elää yksinkertaista elämää romanialaisessa kylässä. Kaikki tapahtuu rauhassa: kotityöt, kirkossa käynti ja ihmisten kohtaaminen. Päiväunet rytmittävät päivää. Arjen askareiden lomassa kerrotut tarinat, elämän viisaudet ja ennen kaikkea laulu rikastuttavat elämää. Konstantin ja Elena laulavat päivät pitkät, itselleen ja toisilleen sekä eläimille ja luonnolle. He laulavat rakkaudesta, rohkeudesta, elämästä ja kuolemasta. Myös vanhat marssilaulut kaikuvat heidän kodissaan.

He tekevät kaiken kaksin: yhdessä puetaan ja kudotaan seinävaatetta. Elämä päättyy jonain päivänä, mutta kuolemaa Konstantine ja Elena eivät pelkää. He ovat kiitollisia yhteisestä ajasta, toki vääjäämätön eronhetki surettaa. Konstantin tiivistää sen kauniiksi sanoiksi: "Yhdellä silmällä itken, toisella nauran."

Lisätietoa ohjelmasta

(Constantin and Elena)

Tuotanto: Romania 2008

dokumentin kotisivut

Suosittele276 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook