YLE Teema

 

Koomikkojen kuningas (S)

Julkaistu maanantaina 25.03.2013 0 kommenttia 64 suositusta

maanantai 1.4. klo 15.25

Koomikkojen kuningas on ohjaaja Martin Scorsesen parhaita elokuvia, ja omalaatuisimpia. Se kertoo äitinsä kellarissa tähteydestä haaveilevasta Rupert Pupkinista (Robert De Niro), joka yrittää kaikin keinoin päästä palvomansa Jerry Langfordin (Jerry Lewis) tv-show'hun vitsejä kertomaan.

Pupkin haluaa komediatähdeksi, mutta kun koomikkojen kuningas ei halua auttaa, hän päättää kidnapata idolinsa. Apuriksi rikokseen hän saa toisen Langford-fanin, pelottavan intensiivisen Mashan (Sandra Bernhard).

Vuonna 1983 ensi-iltansa saanut musta komedia näyttää julkisuuden, tähteyden ja fanituksen sairaalloiset ja surulliset puolet. Elämä on toisaalla. Myös Langford on kuin vanki omassa kodissaan jo ennen kuin hänet kidnapataan.

Minkä arvoista on tähteys? Pupkin toteaa: "Better to be king for a night than schmuck for a lifetime."

Elokuva on esitetty viimeksi televisiossa Sidon sinut, ota minut -teemalauantaina 16.2.2013.

Lisätietoa ohjelmasta

The King of Comedy, USA 1983. O: Martin Scorsese. N: Robert De Niro, Jerry Lewis, Sandra Bernhard, Diahnne Abbott.

Suosittele64 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook