YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Kun Suomi itsenäistyi

Julkaistu maanantaina 14.12.2009 2 kommenttia 238 suositusta

Harvinainen yhteistuotantoelokuva kertoo pienen Suomen ja mahtavan Neuvostoliiton välisestä luottamuksesta

Luottamus

tiistai 13.4. klo 22.15

Suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyö kukoisti monilla kulttuurin alueilla 1970-luvulla. TV-arkisto muistuttaa kulttuurin YYA-vuosista näyttämällä yhteistuotantoelokuvan Luottamus.

Elokuva kuvaa itsenäisen Suomen alkutaivalta; se kertoo valtuuskunnasta, joka matkasi Venäjälle joulukuussa 1917 neuvottelemaan bolshevikkihallituksen ja Leninin kanssa maamme itsenäistymisestä.

Luottamus kuului Kekkosen ajan suomettuneeseen ilmapiiriin, ja sitä esitettiin muun muassa koulunäytöksinä ympäri Suomen. Siitä syystä elokuva sai hiukan turhankin happaman vastaanoton; nykyisin sitä voi kenties avoimemmin katsoa oman aikakautensa elokuvallisena kuriositeettina.
Fennada-Filmin ja Lenfilmin yhteistyön hedelmä sai Riian elokuvafestivaalilla 1977 tuomariston erikoispalkinnon ”taiteellisista ansioista kuvattaessa rauhanomaisen rinnakkaiselon alkuvaiheita kahden naapurimaan välillä”.

Edvin Laine sai elokuvasta Suomen valtion elokuvataiteilijapalkinnon, ja Vilho Siivola sai parhaan miesnäyttelijän Jussi-palkinnon P.E. Svinhufvudin roolista. Vilho Siivolan syntymästä on tänä keväänä kulunut 100 vuotta, joten elokuva juhlistaa samalla monipuolisen näyttelijän uraa.

Lisätietoa ohjelmasta

TV-arkiston kino
Luottamus

(Doverije, Suomi / Neuvostoliitto 1976)

Ohjaus: Viktor Tregubovitš ja Edvin Laine.

Suomenkielinen dialogi: Väinö Linna.

Näyttelijät: Vilho Siivola, Yrjö Tähtelä, Olavi Tuomi, Aune Ollila, Aarne Laine, Jarno Hiilloskorpi, Riina Ahonen, Risto Mäkelä, Aarno Sulkanen, Terhi Panula, Jussi Jurkka, Kirill Lavrov, Oleg Jankovski Pjatakov, Jur Demitsh ja Margarita Terehova.

Edvin Laineen radiohaastattelu Luottamuksesta Elävässä arkistossa

Suosittele238 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro

Itse en ole elänyt 70-luvulla, mutta Leninin kyllä muistan Venäjän entisenä johtajana. Onhan tuollainen yhteistuotantoelokuva komea.

Anonyymi

Atro kirjoitti:
Itse en ole elänyt 70-luvulla, mutta Leninin kyllä muistan Venäjän entisenä johtajana. Onhan tuollainen yhteistuotantoelokuva komea.

Kaikki koululaisparat joutuivat katsomaan tämän. Vähänkö oli maamme rähmällään. Voi itku!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook