YLE Teema

 

Kymmenen käskyä

Julkaistu tiistaina 08.12.2009 7 kommenttia 394 suositusta

Puolalaisen mestariohjaajan Krzysztof Kieslowskin tv-sarja nykyihmisistä moraalisten valintojen äärellä.

lauantaisin 8.5.-10.7. noin klo 19, uusinnat sunnuntai-iltaisin

Dokumenttielokuvilla aloittanut legendaarinen puolalaisohjaaja Krzysztof Kieslowski (1941-1996) oli uuden eurooppalaisen elokuvan taitaja, joka pureutui tummasävyisissä töissään elämää jäsentäviin peruskysymyksiin. Kotimaassaan huippusuosittu ohjaaja nousi kansainväliseen tietoisuuteen televisiosarjan Kymmenen käskyä myötä.

Sarjan jokainen jakso on itsenäinen tarina, jonka teemana on nimellisesti yksi Raamatun kymmenestä käskystä. Tietyt kysymyksenasettelut kuitenkin kantavat jaksosta toiseen, ja sarja muodostaa kokonaisuutena kertomuksen ihmisestä moraalisten valintojen äärellä.

 8.5. Osa 1/10 "Ensimmäinen käsky" kertoo sivistyneen isän ja 11-vuotiaan pojan likeisestä suhteesta.

15.5. Osa 2/10. "Toisen käskyn" olennaisin ongelmanasettelu kiertyy abortinteon ympärille.

22.5. Osa 3/10. "Kolmas käsky" alkaa joulukirkosta, jossa perheensä kanssa istuvaan isään osuu menneisyydestä tutun naisen katse...

29.5. Osa 4/10. "Neljäs käsky" kertoo isästä ja tyttärestä, joiden lämmin ja ehjä suhde mutkistuu odottamattomien löytöjen kautta.

6.6. Osa 5/10. "Viides käsky" kertoo nuoresta Jacekista, joka tappaa raa'asti taksinkuljettajan ja saa maksaa teostaan. (Huom! Esitys vain sunnuntaina klo 21.55)

12.6. Osa 6/10. "Kuudennessa käskyssä" nuorukainen etsiytyy kaukoputken ja puhelimen avulla kontaktiin vastapäisessä talossa asuvan naisen kanssa.

19.6. Osa 7/10. "Seitsemännen käskyn" keskeisenä henkilönä on viisivuotias tyttö, jonka "omistussuhteiden" takaa löytyy kosolti arjen tragediaa.

26.6. Osa 8/10. "Kahdeksas käsky" kertoo ikääntyvästä professorista, jonka sodanaikainen menneisyys kävelee eräänä päivänä uudelleen vastaan.

3.7. Osa 9/10. "Yhdeksäs käsky" kertoo sukupuolisesti kyvyttömästä sydänkirurgista, jota raastaa mustasukkaisuus vaimoaan kohtaan.

10.7. Osa 10/10. "Kymmenes käsky" kertoo elämässään eri tahoille lähteneistä veljeksistä, joita isän arvaamaton perintö väkisinkin yhdistää.

Lisätietoa ohjelmasta

Kymmenen käskyä (Dekalog, Puola 1988). Ohjaus Krzysztof Kieslowski. Päärooleissa: Henryk Baranowski, Jerzy Stuhr, Krystyna Janda, Miroslaw Baka, Olaf Lubaszenko, Piotr Machalica.

Lisää sarjasta

Suosittele394 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Curious

Milloinkahan seuraavien jaksojen lähetysajat alkavat selvitä? Missasin osan viimeksi ja nyt ois kiva nähdä kaikki.

Pirkko Elina

Juuri menellään oleva Straussin Ruusuritari on upea.Kiitos, kiitos siitä.

Anonyymi

Hieno sarja tämä Kymmenen käskyä. Joskus olisi mukava nähdä uusintana myös Zanussin Viikonlopun tarinoita.

uutispimennossa

Nyt vasta 3. jakson tullessa huomasin, että nyt on mahdollisuus katsoa nämä uudelleen! En muista enää, mitä jäi viimeksi katsomatta, mutta kyllä yritin löytää jaksoja youtubesta tms onnistumatta. Kymmenen käskyä on järisyttävä sarja, menetin miltei yöuneni siitä jaksosta (1?), jossa poika uskoi isänsä selostamaa fysiikan lakia. Mutta eikä näitä jaksoja näe enää areenasta? Onpa kurja, jos esitysaikoja on vain kaksi, peräkkäin, kutakin jaksoa kohti!

jevi / YLE Teema

Valitettavasti meillä ei ole oikeuksia laittaa ohjelmasarjaa Areenaan.
Toivottavasti nautitte silti jäljellä olevista jaksoista!

Anonyymi

Lisää Kiezlowski-nautintoa saa katsomalla Kolme väriä -trilogian filmit. Olen ostanut ne kotiini, jotta voin yhä uudelleen katsoa ne. Mahtaako Kymmenen käskyä olla ostettavissa DVD-filmeinä?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Lisää Kiezlowski-nautintoa saa katsomalla Kolme väriä -trilogian filmit. Olen ostanut ne kotiini, jotta voin yhä uudelleen katsoa ne. Mahtaako Kymmenen käskyä olla ostettavissa DVD-filmeinä?
Kymmenen käskyä (Dekalog) sarjan saa dvd:inä ainakin www.play.com osoitteesta, jos englanninkieliset tektitykset riittää. Sarjan saa kahdessa osassa; 1-5 ja 6-10. Tilaus tulee Iso-Britanniasta, eikä postikulut maksa mitään.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook