YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Lähikuvassa ja konsertissa Tuomari Nurmio

Julkaistu tiistaina 15.06.2010 1 kommenttia 216 suositusta

ma 4.10. klo 21, uusinnat pe klo 24.10 ja su klo 14.30

Hän on täällä tänään… eli Hannu "Tuomari" Nurmio Peter von Baghin ohjaamassa henkilökuvassa vuodelta 1983.

Tuomari Nurmion ura käynnistyi siitä, että hän väitti kenen tahansa pystyvän tekemään parempaa musiikkia kuin radiossa. Syntyi ”Valoa yössä” ja täydellinen läpimurto. Kappale toi Nurmiolle yhtäkkisen kuuluisuuden ja yleisön huomioin, joka tuntui omituiselta. Tuomarista tuli julkkis vasten tahtoaan.

Tuomari Nurmio saattaa hyvinkin olla yksi suomalaisen rockin myyttisimpiä persoonia. Hänen kiehtovat, karkeat ja koukeroiset tekstinsä ovat aina kilpailleet verevyydessään ”oikean” lyriikan rinnalla, vaikkei niitä painettavaksi olekaan tarkoitettu.

Tuomarin musiikki ei ole suunnattu vain nuorille tai aikuisille vaan myös lapsille. Lapset ymmärtävät monesti paljon oikeammin ja aidommin asioita kuin aikuiset luulevat. Miksei musiikkia voisi suunnata kokonaan lapsille kuvana aikuisten maailmasta, jossa he elävät?

Lähikuvassa-ohjelmassa kuullaan Tuomari Nurmio mietteitä hänen pitkän uransa alkuvaiheilta. Hänen ensimmäisiä albumeitaan pidetään edelleen suomalaisen rock-historian merkittävimpinä teoksina, ja sanoituksistaan hänet on palkittu ainoana rock-muusikkona Eino Leino -palkinnolla.

Lähikuvassa-ohjelman jälkeen nähdään kooste Nurmion ja Viidennen kolonnan esiintymisistä ohjelmissa Valoa yössä ja Nuotit hukassa vuodelta 1979. Tuomari Nurmio ja Viides kolonna esittävät kappaleet Hän on täällä tänään, Sunnuntaina, Liputtomat laivat, Kurjuuden kuningas ja Rion satamassa.

Tuomari Nurmio Elävässä arkistossa

Löydä lisää:

Tuomari Nurmio
Suosittele216 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Lähikuvassa Pelle Miljoona ja konsertissa Miljoonaliiga

Peter von Baghin ohjelmassa esitetään Pelle Miljoonan henkilökuva. Henkilökuvan jälkeen nähdään Pelle Miljoonan Miljoonaliiga Nuorisovuoden päätapahtumassa Porissa vuodelta 1985.

Lähikuvassa Martti Syrjä ja konsertissa Eppu Normaali

Peter von Baghin ohjelmassa vuodelta 1983 nähdään Martti Syrjä lähikuvassa omin sanoin ja Eppu Normaali -yhtyeen musiikin kautta. Henkilökuvan jälkeen Eppu Normaali esiintyy Provinssirockin päälavalla Seinäjoella vuonna 1986.

Kommentit

Atro

Hieno konsertti artistilta, joka ei muistaakseni ole tehnyt oikean tuomarin töitä päivääkään. Tunnistin kappaleet Hän on täällä tänään ja Kurjuuden kuningas.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook