YLE Teema

 

Länsi-Suomi

Julkaistu tiistaina 11.05.2010 0 kommenttia 261 suositusta

Yleisö on ehdottanut suojelukohteita kahdessa keräyksessä, vuosina 2010 ja 2011. Ehdotuksen nimen jälkeinen vuosiluku kertoo, kummassa keräyksessä ehdotus on saatu - eräitä kohteita on ehdotettu molemmilla kerroilla.

 

Kylmäkosken kirkko, Akaa (2011)
”Arkkitehti Heikki Helinin suunnittelema, 110-vuotias punatiilikirkko, joka on käyttökiellossa homeongelmien takia. Kirkon pelastamiseksi on käynnistetty kansalaiskeräys, mutta riittääkö se?”
Kuvia kohteesta
YLE:n uutinen kansalaiskeräyksestä 16.2.2011

 

Helpiön huvila, Toijala, Akaa (2011)
”Tapettiteollisuussuku Helpiön idyllinen kesänviettopaikka. Akaan kaupungin omistama rakennus tarvitsee käyttöä, sen voisi suojella esim. edustustilaksi.”

 

Pumppurannan saunatupa, Sydänmaa, Alavus (2010)
”Rakennus on vahtituvan sauna- ja leipomotupa ja on katoavaa kansanperinnettämme, joka tulisi korjata tuleville sukupolville mahdollisimman alkuperäisenä.”

 

 

 

Vanha keskikoulu, Alavus (2010)
”Arkkitehti Salervon suunnittelema koulurakennus 1920-luvun lopulta edustaa aikansa kouluarkkitehtuuria ainoana paikkakunnalla.”

 

 

 

Hiukon koulu, Panelia, Eura (2011)
”Koulu oli toiminnassa yli sata vuotta, kunnes toiminta yhtäkkiä loppui kuin seinään vuonna 2007. Rakennus on kaikille Panelialaisille huiman tärkeä ja olisi mukavaa, jos se otettaisiin taas mukaan vapaa-ajan toimintoihin.”

 

 

 

Olkiluoto 3, Eurajoki (2010)
”Valheen, saunotuksen, energiantuhlauksen, rahanhimon, valehtelun, rahanhukan, tekniikan, ajanhaaskauksen, totuuden vääristelyn, vääristetyn tiedon levittämisen ja rakennustaidottomuuden muistomerkki.”

 

 

 

Roiman talo, Uunilanrantatie 68100 Himanka (2010)
”Talo sijaitsee kasitien varrella ja on Himangan kaunein talo. Talo on historiallisestikin arvokas. Toimii edelleen urheiluseuran talona.”

 

 

 

Mannanmäen vesitorni, Hämeenkyrö (2010)
”Kohde on hieno ajalleen tyypillinen nähtävyys, paikallisesti merkittävä.”


Honkala, Maisematie 185 Hämeenkyrö (2010)
"Toimiva vanhainkoti ja entinen sotasairaala."

 

Blommin talo Ikaalisten Wanhassa kauppalassa (2010)
”Ikaalisten Wanha kauppala on 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennettu, G.T. Chiewitzin edistykselliseen kaavaan perustuva pikkukaupunki.”

 

Salen marketti Ikaalisten Wanhassa kauppalassa (2010)
”Salen marketti edustaa parhaimmillaan 60- ja 70-lukujen selkeälinjaisia suunnitteluihanteita. Yhdessä viereisen hotellin kanssa ne muodostavat ehjän kokonaisuuden vanhassa kaupunkirakenteessa.”

 

Kuiviketurvelato, Joutsa (2011)
”Leivonmäen kansallispuistossa Haapalehdon tilalla sijaitsevat kuiviketurveladon rauniot pitäisi kunnostaa. Kuiviketurpeen nosto on ollut olennainen osa karjataloutta, mutta siihen liittyvät rakenteet ovat vähitellen katoamassa ja osin jo kadonneet.”

 

 

Ainolan tanssilavan alue, Jyväskylä (2011)
”Ainola-huvilan hirret ovat peräisin sotilaskasarmista Karjalasta. Paikassa on järjestetty juhannustanssit vuodesta 1945 alkaen ja kokkoakin tullaan edelleen katsomaan sekä jalkaisin että veneellä. Alue pitäisi kaavoittaa vielä entistä paremmin asukkaita palvelevaksi kahviloineen ja leikkipuistoineen.”

 

 

Harjun kenttä ja tähtitorni, Jyväskylä (2011)
”Mielestäni näitä ei saisi ikinä hävittää, ovat osa kaupungin maisemaa ja historiaa. Tornissa saisi olla hyvän näköalan lisäksi kahvio.”
 

 

Oravasaaren nuorisoseurantalo, Jyväskylä (2011)
”Edustava ja hyväkuntoinen esimerkki 1950-luvun tyyppipiirustusten mukaan rakennetusta nuorisoseurantalosta. Talon tulevaisuus on epävarma.”
YLE:n uutinen talon myynnistä 17.5.2010

 

Jyvälän entisen Nisulan kartanon pihapiiri, Jyväskylä (2010)

”Kartanon piha-alue tulisi säästää ja sen voisi kaavoittaa puistoksi. Jyvälän kartanossa toimii tällä hetkellä yksi Jyväskylän vanhimmista päiväkodeista - Jyvälän lastentarha. Se on aloittanut toimintansa 1940.”

 

 

Schildtin kartano, Jyväskylä, Kortepohja (2010)
”Kartano seisoo edelleen tuhtina keskellä ympärille kasvanutta kerrostaloasutusta. Wolmar Schildt (1810–93)oli suuri vaikuttaja ja suurmaanomistaja Jyväskylässä. Hänen laajoille tiluksilleen on rakentunut suuri osa Jyväskylää.”

 

Vaasa-Jyväskylä -radan vanhat asemat (2010)

”Erittäin edustava otos 1800 -luvun puuarkkitehtuuria. Rakennusten on suurelta osin annettu rappeutua, koska ostajia ei ole löytynyt.”

 

Tähtiniemen riihi, Korpilahti, Jyväskylä (2010)

”Rakennuksena kaunis harvinaisuus, jonka maineikas historia häviää Jyväskylän kaupungin suunnitteleman siirron myötä.”


Lyökin pooki, Kaarina (2011)
”Suomen vanhin majakka on vaikuttanut suomalaiseen merenkulkuun jo yli 250 vuotta. Korjaushanke on käynnissä, mutta merihistorian säilyttämiseksi tarvitaan varoja ja mahdollisesti sponsoreita.”
Facebook-ryhmä Lyökin pookin pelastamiseksi
Tue majakan kunnostusprojektia Ulkosaariyhdistyksen kautta
 

 

Rauhanlinnan kartano Kaarinassa (2010)
”Toiminta alueella on loppunut, eikä kartanon kohtalosta ole tietoa. Kartanon historia alkaa vuonna 1323. Rauhanlinnan kartanon toivomme säilyvän jälkipolville.”

 

 

 

Haralanharjun näkötorni, Kangasala (2011)
”Topeliuksen sanoittaman Kesäpäivä Kangasalla –laulun maisemat aukenevat täältä Vesijärven rannan näkötornista. Näkötornin on tuli tuhonnut kaksi kertaa, vuosina 1922 ja 2007. Kolmas, vuonna 2009 valmistunut 28 metrinen torni kaipaa lisää ulkovalaistusta ja valvontaa.”
 

 

 

Raadelman kartanon vanha meijerirakennus, Raadelman kartano, Turku-Viipurintie, Piikkiö, Kaarina (2010)
”Rakennus on kaunis sinällään ja edustaa meillä harvinaista keskieurooppalaista tai tanskalais-skoonelaista rakennustyyppiä (rapattu tiilirakennus, säännöllinen pitkä ikkunarivi tielle päin).”

 

Manttaalintalo, Kangasala (2011)
”Turvallinen ja luonnonläheinen talo pitäisi säästää ja kunnostaa, siinä toimineiden englanninkielisen leikkikoulun ja balettiopiston jatkaa toimintaansa.”
 

 

Viljamylly, Kangasala (2011)
”Saarikylissä Haaviston tilalla sijaitseva mylly olisi hyvä suojella viralliseltakin taholta. Mylly kaipaa myös rohkeaa mylläriä, joka ottaisi perinteikkään rakennuksen taas käyttöön.”
 

 

Vanha kivinavetta ja vanha kaivo tai AIV-tornin alaosa, Köyliö, Kankaanpää (2010)
”Kohteet voivat kertoa jotain kylän historiasta ja entisestä kylän elämästä. Rakenteiden sisään kasvaneet puut kertovat myös entisaikojen kestävästä rakennustyylistä ja siitä, miten ennen osattiin tehdä sopusuhtaisia, ympäristöön sopivia rakennuksia.”

 

 

Kainaston kylän vanha koulurakennus, Kauhajoki (2010)
”Kainaston kyläkoulu perustettiin vuonna 1922, ja se ehti olla käytössä vuosikymmeniä ennen uuden, nykyaikaisen koulurakennuksen käyttöönottoa.
On sääli ja häpeä, että osa alueen kulttuuriperintöä pikku hiljaa katoaa aivan keskellä kylää.”

 

Poliisiasema, Kaustinen (2011)
”Suomen parasta poliisiasemaa ollaan vissiin lopettamassa lähiaikoina.”
 

 

Kaustisen vanha osuuskauppatalo (2010)
”Kohde, jota kansansuussa kutsutaan nimellä "Funkkis" on ollut suomalaisen "osuuskauppafunkkiksen" malliesimerkki valmistuessaan 30-luvulla silloin muuten täysin maalaismaiseen ympäristöön.”

 

Huvilakokonaisuus ja rantasauna, Pyhäniemen kärki, Kihniö (2011)
”Vanhat, Pyhäniemen kärkeen siirrätetyt rakennukset ovat sulautuneet luonnonkauniiseen ja harmoniseen maisemaan. Kunnossapidettynä ja kunnan omistamana niillä on lomakylän kupeessa erityistä virkistysarvoa niin turisteille kuin kuntalaisillekin.”
 

 

Pienkerrostalo 40-luvulta, Kokkola (2011)
”H.W.Nergin rakentama talo on ollut viisi vuotta autiona. Rakennus pitäisi kunnostaa –Kokkolassa on vain muutama tämän tyylinen rakennus ja näistä aarteista täytyisi pitää huolta.”
 

 

 

Ykspihlajan koulu, Ykspihlaja, Kokkola (2010)
”Pihlajalaiset lasten alku opiskelu ja elämän taipaleelle. Koulu rakennettiin talkoovoimin ja sitä puolustetaan yhteishengen avulla joka Ykspihlajassa on vahva.”

 

 

 

Funkkistyylinen huoltoasema Kokkola/ Pitkänsillankadun-Ristirannankadun kulma (2010)
”Huoltoasema on kuulunut Kokkolan katukuvaan jo 40-luvulta. Muualla Suomessa kauniit tyylipuhtaat rakennukset ovat käytössä, liiketiloina sekä yleishyödyllisinä kulttuuritiloina!”


 

 

Osuusmeijeri, Koskenkorva (2011)
”Vanhan keskustan viimeisiä rakennuksia. Kunnostaminen olisi jo sinänsä kulttuuriteko. Parasta olisi, jos sinne saataisiin kulttuuriin liittyvää toimintaa: museo, elokuvateatteri tms.”
 

 

 

Rautatiesilta, Kristiinan kaupunki (2011)
”Vuonna 1911 valmistuneen, kantavilta rakenteiltaan vahvan ja kestävän rautabetonisillan tilalle uhkaa tulla uusi standardimallinen silta. Suuri joukko kaupunkilaisia haluaa säilyttää rautatiepuistoalueen siltoineen kokonaisuutena. Vanha silta voitaisiin kohtuullisin kustannuksin korjata. Silta ja siltä avautuva näkymä ovat osa ainutlaatuista kaupunkimiljöötä.”
 

 

Närvijoen kylän vanha kansakoulu (hirsikoulu), Närvijoki, Kurikka (2010)
”Komea punainen hirsirakennus keskellä kylää – todellinen maamerkki – joka on tehty talkoilla. Koulu valmistui vuonna 1928.”

 

Kurikan lakkitehdas, Kurikka, Panttila (2010)
”Vuonna 1938 Aarne Ervin suunnittelema lakkitehdas on Museoviraston suojelema, mutta se tehdas sekä ympäröivä tehdasmiljöö on päässyt pahasti rapistumaan. Tehdas on osa kurikkalaista teollisuushistoriaa, joka on unohdettu mätänemään.”

 

Jalosen entinen kauppa, Kyyjärvellä Keski-Suomessa (2010)
”Sekatavarakauppa on koko elinkaarensa edustanut alueen kehitystä ja sen rapistuminen on osaltaan heijastanut maaseudulla tapahtunutta muutosta 1970-luvulta näihin päiviin.”

 

 


Talonpojanmuseo, Kälviä (2010)
”Yksityisen henkilön rakentama 50 rakennuksen museokylä, johon ei saa mitään museoviraston tukea. Alue johon ao. henkilö on satsannut lähes koko elämäntyönsä, tulisi saada arvoisensa jatkon.”

 

Lucina Hagmanin kotitalo Kälviällä (2010)
”Suurnaisten koteja on säilynyt käyntikohteina ja muistutuksena näiden merkittävien naisten elämästä sangen vähän. Lucina Hagman oli Suomen ensimmäinen naispuolinen professori, yhteiskoulun äiti, yksi ensimmäisistä naispuolisista kansanedustajistamme, monien merkittävien naisjärjestöjen perustaja tai tarmokas toimija.”

 

 

 Nästin koulu, Laitila (2010)
”Lähes 100-vuotias koulu sijaitsee kauniilla hiekkaharjulla. Kylätoimikunta ei pysty hoitamaan tarvittavia korjauksia ja vanhaa koulua uhkaa tuho.”

 

 

 

Lapuan Matkahuolto (2010)
”Tyylikäs liikennearkkitehtuurin edustaja.”

 

 

 

Vanha mylly, ns. Tenkasen mylly Lempäälässä vastapäätä rautatieasemaa (2010)
”Vankka tiilirakennus keskellä Lempäälän kuntakeskuksen tulevaa keskuskorttelia
Korkeat huoneet, sopisi erinomaisesti ravintolaksi.”

 

Krikutilli, Luvia (2010)
”Krikutilli eli Verkkorannan kesäkoti on historiallisesti harvinainen
rakennus. Kaksi- ja puolikerroksinen lautaverhottu rakennus edustaa
1920-luvun klassismia.”

 

 

Suuri lato Sastamalan Stormissa/Leiniälässä tien 12 varrella (2010)
”Lato on ajalta jolloin ne olivat vielä hyvin tärkeitä maataloudessa. Tämä on erikoisen komea, Ohikulkijoitten hyvin nähtävillä.”

 

Lossitupa ympäristöineen, Merimasku (2011)
”Aina 1700-luvulta vuoteen 2002 liikennöinyt lossi oli maantienjatke, alkuun ainoa reitti Otavan saarelle. Lossitupa pihapiireineen kertoo saariston liikenteestä ja elämäntavasta ennen siltoja sekä lossareiden ammattikunnasta. Alue kokonaisuutena pitäisi suojella ja talosta voisi tehdä kylätalon.”
 

 

 

Tapahtumakivi, Naantali, Merimasku (2010)
”Pronssileijona on Venetsialaisen sepän alkuperävalu ja teräsketju kuvaa ajan virtaa meren vaikutusta ja
ketjun kulumista suolavedessä.”

 

 

 

Iskun talon huussi, Mynämäki (2011)
”Kuin ihmeenkaupalla säilynyt rakennus pajukon ja nokkosten keskellä. Sotien jälkeen Suomi-filmin kulta-aikaan lukuisat paikkakuntalaiset kävivät elokuvien väliajalla huussissa tarpeillaan. Huussi pitäisi saattaa taas toimintakuntoon ja yleiseen käyttöön.”
 

 

Sulfiittisellutehdas, Mänttä-Vilppula (2011)
”Suuri tiilinen, vuonna 1920 rakennettu sulfiittisellutehdas (pirtutehdas) on pahasti rapistunut. Sen on suunnitellut W.G.Palmqvist. Rakennus sopisi erinomaisesti esim. näyttely- tai konserttitilaksi.”
 

Vanha laivalaituri Rymättylän Pakinaisten saaressa, Naantali (2010)
”Vanha laivalaituri on iät ja ajat ollut saaren tärkein laituri, jonne esim. Wellamo- ja Klara-nimiset yhteysalukset ovat ottaneet kiinni. Se oli aikoinaan saaren tärkein kohtaamispaikka, nuorille ja vanhemmille.”

 

Teroksen kyläkauppa (Airismaan Apaja), Rymättylä/Naantali (2010)
”Kauppa interiööri pitäisi säilyttää, vaikka käyttötarkoitus muuttuisikin.” 


 

Laivaliikenteen odotushuone, Östernin koppi, Nauvo (2011)
”Käldön saareen kuljettiin 1920-luvulta 1960 luvulle Östern-laivalla. Laivan aikataulu oli viitteellinen, joten odottajan suojana oli pieni tuulelta ja tuiskulta suojaava odotushuone, oikeammin koppero. Huoneen sisäseiniin on kirjoitettu runoja ja odottajien nimiä. Koppi olisi hyvä saada vaikka kirkonkylän Merenkulkutalon suojelukseen, säilyttää osana merenkulun historiaa.”
 

 

Nokian renkaiden tehdas, Nokia (2010)
”Suomen IT- voittokulun alku, merkittävä kansallisen identiteetin nostaja 90-luvun lamasta.”


Rautatieaseman alue ja Souranderintien miljöö, Nokia (2011)
”Nokian keskustassa ei ole liiemmin enää vanhaa jäljellä. Souranderintien miljöö on parasta Nokiaa, sopusuhtaisesti uutta ja vanhaa. Rautatieaseman alueelle voisi rakentaa vaikka matkakeskuksen vanhaa rakennuskantaa tyyliin sopivasti täydentäen.”

 

Lasikylä, Nuutajärvi (2011)
”Suomen vanhimmassa, vuonna 1793 perustetussa lasikylässä on valmistettu lasia yhtäjaksoisesti 218 vuotta. Huoli rakennusten kunnosta on aito ja siksi alueen rakennuksia ja toimintaa pitää suojella.”
 

 

Pajpakka, kalkkikaivosten vieressä, Parainen (2010)
”Vanhat talot ovat siinä kunnossa kun ne ovat olleet silloin kun ne ovat rakennettu, maisema erittäin idyllinen, talot ovat olleet ison yrityksen työntekijöiden koteja aikoinaan.”

 

Sorkkalan kylä, Pirkkala (2011)
”Jo 1400-luvulla asutettu kylä, jossa on pienellä alalla suuri määrä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia sekä maisema-alueita. Kylä voisi olla Pirkkalan ”mainos” lentokentän kupeessa toivottamassa Keski-Euroopan matkustajat tervetulleiksi luonnonkauniiseen Suomeen.”
 

 

 

Iso harmaa rakennus, Pihlava, Pori (2011)
”Huvilalleen matkanneen Maire Gullichsenin mielestä taloa maalattiin aina epäsopivalla värillä, joten hän lupautui maksamaan sopivammat maalit taloon. Näin rakennus sai kauniin vaalean harmaan sävynsä. Talo kaipaa huolehtijaa ja siinä voisi toimia aluelta puuttuva kirjakauppa ja kahvila.”

 

Porin puuvilla, Pori (2011)
”Vuosina 1898-1974 toiminut puuvillakankaita ja -lankaa valmistanut yritys Isosannan kaupunginosassa. Tehdas on suojelukohde, jonka rakennussuunnitelmissa puretaan vanhaa ja korvataan uusilla persoonattomilla ja mauttomilla ratkaisuilla.”

 

 

 Tupalan ryhmäpuutarha, Pori (2010)
”Vanha Rosenlew-yhtymän perustama työväen siirtolapuutarha-alue tulisi pelastaa muistona porilaisten kesänvietosta.”

 

Rakennus, Harry Gullichsenintien, Ahlstömintien ja Pihlavantien risteyksessä, Pihlava, Pori (2010)
”Kunnostuksen tarve on huomattava ja koska talo on keskeisellä paikalla, sen vaikutus paikkakunnan ilmeeseen on suuri.”

 

 

 

Porin lyhytaaltoasema (2010)
”Porin lyhytaaltoasema sijaitsee mastojen alueella, pienessä metsikössä Itä-Porissa. Hieno funkkisrakennus, joka on jo huonossa kunnossa. Rakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut Yleisradion lähetysten lähettäminen ympäri maailmaa.”

 

 

Puutikkalan kylä (2010)
”Puutikkalan kylän miljöö pitäisi säilyttää ja olla esimerkkinä elämän laatua ja mielen tasapainoa lisäävästä maisemasta.”

 

Ahonsyrjä- kyläkauppa, Puutikkala (2010)
”Suomen kodikkain kyläkauppa, joka pyristelee isoja marketteja vastaan ja kuvastaa Puutikkalan kylän elämänlaatua.”

 

Navetta, Ulvilan kaupunki, Harjunpään kylä, Puhju (2010)
”Vanhat navetat ovat merkillisiä paikkoja. Pienten rakennusten seinien sisältä on lähtenyt elämisen eväät joskus isollekin perheelle.”

 

Voimalaitos asuntoalueineen, Pyhäkoski (2011)
”Sodan jälkeisen ajan jälleenrakentamisen taidonnäyte rappeutuu.”

 

Luikalan pitkä puusilta Pälkäneellä (2010)
”Pitkä puusilta on ainutlaatuisen ja ikivanhan Luikalan kylän symboli samalla kun se on koko kirkasvetisen Pälkäne-veden kulttuurimaisemallinen ikoni.”

 

 

 

Rauman vanha maauimala, Rauma (2010, 2011)
"Rauman merenrantakaupungissa ei kaupunkilaisille ole montakaan merenrantakohdetta. Rauman vanha maauimala on upea 1950-luvulla rakennettu koko perheen ajanviettopaikka. Maauimala kohoaa luonnonkauniissa maisemassa jykevänä, tervettä urheilumieltä henkien. Maauimala on myös siitä erikoinen, että se täytetään merivedellä. Maauimalan ystäviä huolettaa se, että suojeluasiaa on jahkattu pitkään. Olisi sääli, jos sodan jälkeen rakennetun upean ja ainutlaatuisen vapaa-ajankohteen annettaisiin rapistua."

”Makista ei saa sulkea, sillä siitä nauttivat skeittarit keväisin ja syksyisin ja uimarit kesällä.”

 

Lanneveden työväentalo Saarijärvellä (2010)
”Talo on lähes alkuperäisessä kunnossa, rakennettu 1919 - 1920. Tuskinpa koko maasta löytyy montakaan näin hyvin säilynyttä työväentaloa.!”

 

 

 

Åvensorin kalkkikaivos, Saaristomeri (2010)
”Kirmon niemessä on akustiikaltaan kaunis, tunnelmallinen lampiluola, ja tiilinen kalkinpolttouuni. Viereisessä Kilamon niemessä on dynamiittikellari, rappeutunut kaivoksen konttorirakennus ja toinen tiilinen kalkinpolttomasuuni, suuren veden täyttämän avolouhoksen vieressä.”

 

 

Vesunnin lava, Mouhijärvellä Sastamala (2010)
”Lava on rakennettu 50-luvulla talkoovoimin ja oli sen jälkeen maakunnan kuuluisa ja suosittu tanssipaikka.”

 

 

 

Pohjalantie 250, Sastamala (2010)
”Pohjalan talo on 1900 luvun alkupuolella rakennettu. Tontilla on syntynyt mm. Erik Lönqwist.”

 

Sastamala/Mouhijärvi: Tervamäen koulu (2010)
”Keskellä kylää komealla paikalla sijaitseva koulu on rakennettu jo 1903–1904. Koulu on vaikuttanut suuresti kylän elämään jo yli sadan vuoden ajan, ja on mielestämme ansainnut paikkansa myös tulevaisuudessa.”

 

Viljavarasto, Salon keskusta (2010)
”Laajaan asemakokonaisuuteen liittyy Mariankadun varren uusrenessanssi- ja jugendrakennusten miljöö, joka kuvastaa Salon kauppalan perustamisen jälkeistä rakennustapaa, sekä Salon seudun osuuskaupan viljavarasto.”

 

Kastun talo, Turuntie, Salo (2010)
"yksi Salon vanhimmista taloista ja kappale Salon historiaa."

 

 

 

Keskustan vanhat talot, Sorsakoski (2011)
”Puiset paloasema, kansakoulu, ”Seurala”, asuintalo sekä tiilinen autotalli ovat olennainen osa kylän historiaa ja muistuttavat tehdaspaikkakunnan menneisyydestä.”

 

 

 

Majalan koulu, Suolahti (2010)
”Majala on 95-vuotias, pedagogisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä koulu, jossa suolahtelaiset ovat saaneet oppia monessa sukupolvessa.”

 

Talopari Mäkilä ja Onnela, kylänraitti, Taivassalo (2011)
”Keskiaikainen kirkkomiljöö on arvokas ja talot osa sitä. Ne muodostavat portin kiireettömään maailmaan. Ehdotan kummankin sympaattisen rakennuksen kunnostusta satsauksena tulevaisuuteen.”

 

Taivassalon kirkonkylän "puinen portti": Mäkilä ja Onnela, Taivassalo (2010)
"Harvassa Suomen kirkonkylässä on säilynyt vanha pienen tiiviin kylän tunnelma ja tunnelman luojat - yksittäiset pienet asuin- ja liikerakennukset. Puisen portin muodostavat kaksi toisiinsa nähden vinottain vastapäätä sijaitsevaa, Taivassalon kirkonkylälle merkittävää rakennusta: Mäkilä ja Onnela."

 

 

Eteläpuiston kulkutautisairaala, Tampere (2011)
”Vuonna 1910 rakennettu kulkutautisairaala Pyynikinharjun upeissa maisemissa kuuluu Tampereen vanhimpiin rakennuksiin. Rakennus voitaisiin kunnostaa hostelliksi, taiteilijoiden ja tieteilijöiden työtiloiksi ja galleriaksi.”
 

 

Kalevan seurakuntatalo, Tampere (2011)
”Muistorikas talo on alueensa maamerkki. Talo on aivan sopiva seurakunnan mitä moninaisimpaan käyttöön ja se kannattaa korjata ja säilyttää seurakunnan omistuksessa.”

 

Näsinneula, Tampere (2011)
”Yksi Suomen ainoista, hieno ja vanha näkötorni.”

 

 

 

Ojakadun miljöö, Tampere (2011)
”Tampereen ”pariisilaiskortteli” on yksi keskustan kauneimmista ja persoonallisimmista
rakennuskokonaisuuksista Tammerkosken itäpuolella. Ihana.”

 

Pispala-Tahmelan ryytimaat, Tampere (2011)
”Alueen 250 kasvimaapalstaa, joita viljelee n. 400 tamperelaista perheineen, ovat uhattuna, sillä alue on yleiskaavassa osoitettu asuinrakentamiselle. Tahmelan asemakaavoitus alkaa vuonna 2012, joten suojelutoimenpiteet ja julkinen keskustelu pitää herättää nyt. Paitsi luomulähiruuan antajana, kasvimaat toimivat henkireikänä luontoon ja viljelytaitotradition siirtäjänä seuraavalle sukupolvelle.”
Ryytimaiden historiasta Kurpitsaliikkeen kotisivulla

 

Termopyleen kenttä, Tampere (2011)
”Vuonna 1888 lähetysjuhlia ja ammattiyhdistysten kevätretkiä varten rakennettu kenttä, johon kaupunki rakensi vuonna 1962 Pyynikin laululavan. Nyt, kun kuorokilpailut ovat taas muotia, olisi lavalle käyttöä. Aikanaan hienosti maastoon sovitetun lavan korjaus ei vaatisi mahdottomia.”
 

 

Uimahallin maja, Tampere (2011)
”Pirkankadulle vuonna 1958 valmistuneen rakennuksen purku on jo käynnissä eikä sille ole mitään tehtävissä. Julkisivu on lähes ennallaan. Kaikki tunteitani herättäneet rakennukset on Tampereelta purettu tiivisrakentamisen tieltä.”
 

 

Vanha lentoasema, Tampere (2011)
”Pieni rakennus on pienin korjauksin suojeltavissa. Oli merkittävässä roolissa sotien aikana, kentälle ovat laskeutuneet monet historiamme merkkihenkilöt. Asemalla voisi olla kaikkien tamperelaisten käytössä esim. omakotiasumisen tietokeskus, kentän historiasta kertova näyttelytila tai pieni kahvio.”

 

Tamperelaiset kioskit 20- 40-luvuilta, mm. Idmanintien ja Ahlmanintien risteys, Kuoppamaantie 21 sekä Hämeenkadun ja Rautatienkadun risteys (2010)
”Kioskit edustavat aikansa uusimpia arkkitehtuurivirtauksia ja kuvaavat samalla kaupungin kehitystä ja kasvua. Kioskeihin liittyy myös paljon paikalliseen identiteettiin ja kulttuurihistoriaan liittyviä muistoja.”

 

 

Kaksi 1900-luvun alussa rakennettua huvilaa, Tampere, Epilä (2010)

 

Iidesjärvi, Tampere (2010)
”Kaupunkialueella oleva Iidesjärvi on kuin Tampereen oma Itämeri. Upean (osittain entisen) lintujärven rannassa oleva vanha kaatopaikka laskee myrkyllisiä saasteitaan järveen jatkuvasti ja ylempänä valuma-alueella oleva golf-kenttä lisää lannoitteita ja rikkaruohomyrkkyä veteen.”

 

 

Lepolan päiväkoti Tampereen Härmälässä (2010)
”Rakennus edustaa viehättävine kuisteineen ja torneineen vanhaa Härmälän ja Rantaperkiön alueen puuhuvilakautta, joka on ollut tärkeä osa näiden alueiden historiaa.”

 

 

 

Rajaportin sauna, Tampere (2010)
”Rajaportin sauna on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Saunakorttelissa on säilynyt aito pispalalainen tunnelma, kaupunginosan kokemista suurista muutoksista huolimatta.”

 

Tullikamari, Tampere (2010)
”Historia, nykyinen käyttö, kaupungin häikäilemätön piittaamattomuus ko. rakennusta kohtaan uuden parkkihallin rakentamisen yhteydessä.”

 

 

 

Mustalahden satama-alue, Tampere (2010)
”Mustalahden satama on viihtyisä ja historiallisesti arvokas miljöö vanhoine rakennuksineen mutta kuitenkin nykyaikaisine ravintola ja kahvilapalveluineen.”


Tampereen ratapihankadun Lompanlinna (2010)
”Kaunis ja erikoinen tiilikerrostalo kaupungin ytimessä. Asukkailla riittää intoa tehdä yhdessä muiden kanssa, järjestää taidenäyttelyitä ja lastentapahtumia.”

 

Tampereen vanha tavara-asema, Rautatienkatu, Tampere (2010)
”Vanha tavara-asema on upea talo, joka on rakennettu vuonna 1907. Alueelta on jo purettu vanhat makasiinit. Tavara-asema tulisi suojella ja siitä tulisi tehdä yhteisöllinen työtila luovien alojen tekijöille.”

 

Ns. uittoyhdistyksen talo, Pispala, Tampere (2010)
”Rakennus on Pispalan valtakunnallisesti merkittävän kulttuurihistoriallisen ympäristön vanhimpia taloja, mutta silti tyhjillään rapistumassa purkukuntoon.”

 

Pispalan ja Tahmelan asuinalueet, Tampere (2010)
”Asuinalueet ovat suojelematta yhä vaikka ovat kansallisestikin merkittäviä kohteita.”

 

Tampereen ja Valkeakosken välisellä vanhalla moottoritiellä, Lempäälässä sijaitseva futuro-henkinen CF-100 huoltoasema (2010)
”Hieno huoltoasema, joka ansaitsee suojelua. Kohteessa toimisi myös esim. kahvilan ja huoltoaseman yhdistelmä.”

 

Vanha meijeri, Teuva (2011)
”Jykevä ja kaunis, kylän keskustan merkittävä rakennus –onhan meijeriin ollut asiaa jokaisella maatalon omistajalla. Kohteesta pitäisi kunnostaa harrastustila vaikka tanssiseuroille.”
Kuvia rakennuksesta

 

Barkerin puisto, Turku (2011)
”Barkerinpuisto on Turun keskustassa, Aurajoen rannalla sijaitseva 1,1 hehtaarin laajuinen puisto.
Puisto rakennettiin vuonna 1973 entiselle Barkerintehtaan tontille ja vuonna 1987 sinne pystytettiin kuvanveistäjä Kari Juvan tekemä Turku työllä rakennetaan -niminen patsas.”
 

 

Nikkarijugend- ja empiretalot pihapiireineen, Kaskenkatu 15, Turku (2011)
”Ainutlaatuiset arkkitehti Alex Nyströmin suunnittelema jugendtalo vuodelta 1912 ja samassa pihapiirissä oleva 1831 rakennettu empiretalo ovat vaarassa, kun Turunmaan sairaalan laajennusta suunnitellaan tontille. Kansanliike ja tukiryhmä eivät vastusta sairaalan laajenemista, mutta korostaa, ettei sen takia tarvitse uhrata näitä puutaloja.”
Lisätietoja ja kuvia kohteesta
YLE:n uutinen Turun ensimmäisestä epäkaupallisesta kulttuurikeskuksesta 22.10.2010
Turun kaupungin kaavahaku (kirjoita osoitekentään ”Kaskenkatu 15”)
Adressi Kaskenkadun puutalojen puolesta

 

Sipsalon puutarha-alue, Hirvensalo, Turku (2011)
”Pietari Kalmin perustama puutarha-alue 1700-luvulta. Näen tässä puutarhaihmisiä kiinnostavan matkailukohteen, johon liittyy tutkimusmatkailua, historiaa ja puutarhakulttuuria. Paikan voisi esim. talkoilla saattaa sille kuuluvaan arvoon ja kunniaan.”
 

 

Turun retkeilymaja, Linnankatu, Turku (2011)
”Engelin suunnitteleman, hyvällä paikalla (esim. interrailaajille) sijaitsevan talon voisi kunnostaa vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita.”
 

 

Wikeströmin Sininen talo, Turku (2011)
”Miksi kaikki vanha pitää hävittää? Kuka kertoo tarinoita menneestä ajasta, jos rakennuksetkin tuhotaan. Enemmän julkisuutta, niin että saataisiin pala Turun historiaa säilytettyä!”
YLE:n uutinen kohteen tulevaisuudesta 3.2.2011

Sininen talo purettiin helmikuussa 2011.

 

Nikkarijugend- ja empirepuurakennukset, Turku (2010)
”Pihapiiri taloineen on kuin kätkössä oleva rauhallinen keidas, joka jää monelta ohikulkijalta huomaamatta.”

 

 

 

Sirkkalan sauna, Turku (2010)
”Sauna on kerrostalon alakerrassa. Se on tehty 60 -luvun lopussa rakennusliikkeen edustustilaksi. Kaakelit punaisia ja ruskeita, niin kuin ajan henkeen kuului.”

 

Forum sauna, Turku (2010)
”Forum sauna on Turun vanhin yleinen sauna ja viimeinen sellainen.
Yleisiä saunoja Turussa on ollut 64 ja nyt toimimme yksin, täyttäen yleisen saunan kriteerit.”

 

 

 

Perno Artukaisten lentokenttämajakka, Turku (2010)
”Herättää mielikuvituksen ja näköalat ovat hienot.”

 

Varissuon kirjasto, Turku (2010)
”Kyseessä on "ongelmalähiön" kirjastorakennus. Se on valmistunut 1987 nimenomaan kirjastokäyttöön, kyseessä on maineikkaan arkkitehtitoimiston suunnittelema funkkisrakennus.”

 

 


Dynamo-klubi, Linnankatu 7, Turku (2010)
”Kaunis ja koristeellinen puurakennus, joka ansaitsisi osakseen tunnustusta.
se on ollut yöelämän mekka jo 90-luvun alkuajoilta asti ja jo useampi sukupolvi on ehtinyt kuluttaa sen puisia lattioita ja kehittää sitä kohtaan henkilökohtaisen suhteen.”


TVO, Rehtorinpellonkatu 4-6C, Turku (2010)
”TVO on toiminut yli 50 vuotta tärkeänä keikkapaikkana valtavirran ulkopuolisille ja aloitteleville bändeille. Vastaavanlaista paikkaa ei löydy Turusta, eikä varmaan kovin monelta muultakaan paikkakunnalta Suomessa.”

 

Kaskenkatu 3, Turku (2010)
”Kiinteistön rakennukset ovat oiva esimerkki kaupungin rakennuskannan kerroksellisuudesta. Tämä kerroksellisuus saa ja sen tulee näkyä Turun kaupunkikuvassa.”

 

Turun Uittamon Kansanpuisto ja paviljonki (2010)
”Kohdetta tulisi suojella paikan historian vuoksi sekä asukkaiden ulkoilu- ja virkistysalueen säilymiseksi.”

 

Vanha Pyörätehdas, Turku (2010)
”Tuomaan sillan tuntumassa Aurajoen rannalla sijaitseva vanha rakennus on ehdottomasti suojeltava. Talo tarjoaa hienot tilat monenlaiseen toimintaan.”

 

Wikeström & Krogiuksen talo, Turku (2010)
”Rakennus on maamerkki Turun katukuvassa, ja myös keskeinen osa kaupungin teollista menneisyyttä sekä iloinen poikkeus kerrostalomassan keskellä.”

 

 

 

Lahnajärven taukopaikka eli täkäläisittäin "Matkamanna" Turun ja Helsingin puolivälissä (2010)
”Kaunis järvenrantakahvila on virkistänyt läpi vuosikymmenien ykköstien kulkijoita. Siinä ovat pysähtyneet myös lähimaisemissa mökkeilleet Kekkonen, Karjalainen ja Korsimo. Taukopaikka on käynyt läpi monia kehitysvaiheita, jotka samalla kuvastavat kehitystä maassamme.”

 

Keskustie 28 Töysä (2010)
”Hyvälaatuinen historiallisesti arvokas rakennus jäi ilman huoltoa ja on pakotettu tuhottavaksi. Rakennuksessa on erikoinen umpikuisti joka tehty nikkarityylissä.”

 

 

 

Päärakennus, piharakennukset. Hosunkyläntie 297, Töysä (2010)
”Samankaltaiset rakennukset ovat harvinaista, koska tavallisesti nikkarityyliä käytettiin rauta-aseman rakennuttamisessa ja samantyyppisiä asuinrakennuksia Suomessa on muutamia kappaleita.”

 

 

 

Iirilä (työväentalo/tanssilava), Nuutajärvi, Urjala (2010)
”Työväentalo on ennen ollut kyläläisten kokoontumispaikka, jossa on järjestetty erilaisia tapahtumia: tansseja, elokuvanäytöksiä, näytelmiä ja harrastepiirejä.”

 

 

Seurantalo, Vahto (2011)
”Myytävänä oleva, ainoa seurantalo Vahdolla. Seurojentaloista pitäisi jättää osa jälkipolville.”
 

 

Villa Pyreholm (nyk. Villa Kukkula, ent. Villa Paunu), Vaasa (2010)
Huvudbyggnaden lär vara byggd någongång under 1870-1880-talen. Arrendekontraktet för tomten skall vara daterat 1878. Sin nuvarnade utforming, med alla verandor och balkonger, fick villan i början av 1900-talet enligt ritningar av arkitekten Fredrik Thesleff.

 

 

Gustafsro, Vaasa (2011)
”Vanhimpia rakennuksia alueella, rakennettu 1850-luvulla. Terverunkoisella rakennuksella on vaiherikashistoria. Se pitäisi korjata, entisöidä ja ottaa käyttöön.”
 

 

f&m boats yliopistonranta 1, Vaasa (2010)
”Kohteessa on tehty vuosikymmenet venekauppaa ja kyseinen rakennus kuuluu vanhaan tehdasalueeseen missä Finlaysonin tehtaat sijaitsevat.”

 

Valkolinna, Vaasa (2010)
”Kohde on arkkitehti Viljo Rewellin suunnittelema. Suojeluskuntatalo valmistui juuri talvisodan kynnyksellä ja on talvisodan alkamisen muistomerkki (viime vuonna 70 vuotta rakennuksen valmistumisesta ja talvisodan alkamisesta).”

 

Club 25, Vaasa (2010)
”Talo on entinen pelastusarmeijan kirkko ja on ollut edesmenneen WELMU- ry:n keikkapaikkana, nykyään kaupungin nuorisotila. Rakennus on kaunis ja tärkeä osa Vaasan keskustaa ja kulttuuria.”

 

Liekkilän kiinteistö, Vaajakoski (2010)

”Kohteella on pitkä ja värikäs historia, toiminut mm. kouluna.”

 

 

 

Miekkaniemi, Viitasaari (2010)
”Miekkaniemi on Viitasaaren keskustaajaman vanhin edelleen asuin- ja yrityskäytössä oleva kiinteistö, joka on ollut käytössä koko olemassaolonsa ajan.”

 

 

 

Kuutola Mänttä-Vilppula, Vilppulan asema-aukio (2010)
”Kuutolan kutomo, kasvitarha ja kotitalouskoulu toimivat 1904–24, Wivi Lönnin suunnittelemassa talossa. Talolla on ollut monenlaista käyttöhistoriaa.”

 

 

 

Meijeri, Vähäkyrö (2010)
”Meijeri hoitamattomana rumistaa koko hienoa jokivartta ja arvokasta kirkon mäkeä.”

 

 

 

Painikämppä, Vähäkyrö (2010)
"Viimeinen käytössä oleva perinteinen painikämppä. Vanhoissa painikämpissä pidettiin treenejä olkipatjoilla ja luotiin pohja suomalaisen painin olympiamitaleille."

 

Lottain myymälä, Ylistaro (2010)
”Ylistaron Lottien puolesta rakennettu Lottain myymälä rakennettiin vuonna 1934 pieneksi kioskimyymäläksi, joka toimi sotiin saakka.”

 

 

Wassin saha ja mylly, Kankaankylä, Ylihärmä (2011)
”Myynnissä olevat komea talo ja saha-alue tarvitsisivat suojelua.”

 

Lakeus, Ylihärmä (2011)
”Kuntaliitoksesta johtuva sillanrakennus tuhoaisi kuuluisan Latomeren kulttuurimaiseman.”

 

 Useita kohteita Kankaan kylällä & Kankaan kylän raitti, Ylihärmä (2010)
”Kylän keskipiste on rakennusperinnepalkinnon saanut Kotiseututalo Keskikangas (1770 luvulta). Kylänraitin varrella on vanhoja maalaistaloja. Wassin Saha ja mylly olisivat tärkein suojelukohde.”

 

Kirjailija-professori Kalle Päätalon rakentama tallirakennus Ikaalisten, Kurun (nykyisin Ylöjärven) alueella (2010)
”Tallirakennus on kirjailija Kalle Päätalon rakentama syyskuun alusta joulukuun alkuun 1946. Eli rakennukselle tulee ensi syksynä ikää 64 -vuotta!”

 

Itä-Aureen koulu, Ylöjärvi (2010)
”Koulun tiloissa on säilytetty paikallisesti tärkeää kulttuuriin liittyvää aineistoa ja tavaraa. Kylätoiminta on perustunut koulun olemassaololle.”

 

Kookas näyttävä kiviaita, joka kiertää tiluksia ja maatilan rakennuksia, kuntafuusioituneella Äänekoskella (2010)
"tila on rakennushistoriallisesti, asutushistoriallisesti sekä maisemallisesti merkittävä useampirakennuksine maatilan rakennettu ympäristö, jossa maisemallisesti perinteiseen tapaan on sijoitettu 18 rakennuksen pihapiiri vaikuttavasti maantielle näkyväksi kokonaisuudeksi.”

 

Muhluniemen postirakennus, Koivostonkylä, Äänekoski (2010)

Äänekosken Koivistonkylällä on Suomen vanhin pystyssä oleva postirakennus (1787) Muhluniemi. Se on siten vanhimpana pidettyä Eckerön kivistä rakennusta lähes 35 vuotta vanhempi. Talo on nyt hyvässä mallissa, kun se on saneerattu takaisin entisajan malliseksi yksityisin voimin. Silti se ei ole saanut mitään arvoa niin postilaitokselta, valtiolta, maakunnalta kuin kunnaltakaan. Sen historia on mielenkiintoinen, mm. Jyväskylän kaupungin perustusanomus on siellä kirjattu. Siellä ovat vierailleet mm. A.Arwidsson, J.L.Runeberg ja monta valtiopäivämiestä. Paikan isännät tunnetaan 1500-luvulta alkaen. Onpa sinne suunniteltu yliopistoakin, mutta Jyväskylä vei voiton.

Suosittele261 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook