YLE Teema

 

Mannin perhe

Julkaistu tiistaina 08.06.2010 1 kommenttia 178 suositusta

Palkittu kolmiosainen draama maailmankuulusta Mannin kirjailijaperheestä.

Mannin perhe

sunnuntaisin 15.-29.8. klo 10.40

Emmyllä kategoriansa parhaana palkittu draamasarja valottaa Mannin perheen vaiheita fiktion, arkistomateriaalin ja haastattelujen avulla.

Thomas Mann ja hänen alkuaan vankkaa lyypekkiläistä kauppiassukua oleva perheensä elivät, kirjasivat ylös ja muokkasivat näkemyksillään 1900-luvun todellisuutta ainutlaatuisella tavalla. Perheen tarina onkin värikäs kuvakudos ihmisistä, jotka pursuivat elinvoimaa, mutta leikkivät julmaa leikkiä kohtalollaan.

Tarina käynnistyy 1918 Thomas Mannin nuorimman tyttären syntyessä. Thomas pitää Münchenissä asuvaa kuusilapsista perhettä tiukasti otteessaan. Vanhimmat lapset, Klaus ja Erika, tuntevat vetoa vapauteen ja heittäytyvät estottomasti Hampurin ja Berliinin taidemaailman pyörteisiin, ja skandaalilehdistöllä riittää kirjoitettavaa sisarusten hurjista kekkereistä. Thomasin vanhempi veli Heinrich puolestaan aiheuttaa skandaalin rakastumalla yökerhon pitäjään.

Natsien nouseva mahti muuttaa kuitenkin kaikkien elämää. Mannitkaan eivät voi enää jäädä Saksaan. Tulevat vuodet täyttyvät hotellielämästä ja maanpakolaisuudesta Yhdysvalloissa. Mutta sielläkin perhe joutuu kärsimään, ja jälleen on edessä muutto.

 

Osa 1/3:
Kolmiosainen tarina alkaa vuodesta 1918, jolloin Thomas Mannin nuorin tytär Elizabeth syntyy.Takautumat kertovat, kuinka Mannien vankkaan lyypekkiläiseen kauppiassukuun on sekoittunut villiä brasilialaista verta.

Osa 2/3:
Perhe vaeltaa ympäri Eurooppaa. Erika avaa oman kabareensa Zürichissä ja Klaus julkaisee maanpakolaisen päiväkirjansa. Thomas on haluton kirjoittamaan arviointia poikansa teoksesta.

Osa 3/3:
Mannit jatkavat maanpakolaiselämäänsä Kaliforniassa. Heinrichin perhe on taloudellisesti riippuvainen Thomasista ja sitä ei Heinrichin puoliso kestä, vaan ajautuu itsemurhaan. Saksalainen minisarja päättyy.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: Die Manns - ein Jahrhundertroman

Ohjaus: Heinrich Breloer

Käsikirjoitus: Horst Königstein ja Heinrich Breloer

Pääosissa: Armin Müller-Stahl (Thomas Mann) sekä Jürgen Hentsch, Philipp Hochmair, Katharina Eckerfeld, Stefanie Stappenbeck, Rüdiger Klink (Michel), Monica Bleibtreu, Veronika Ferres, Sophie Rois ja Sebastian Koch.

Löydä lisää:

Thomas Mann
Suosittele178 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

bluesmannen

TODELLA PALJON KIITOKSIA! Sarja on tullut muutaman kerran aiemminkin, mutta kun kyseessä on yksi kautta aikain parhoista sarjoista (Fanny & Alexander-tv-sarjan ohella!), niin kyllä meidän kelpaa sitä katsella, vaikka muutaman vuoden välein...;-))))

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook