YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Populaarimusiikki

Max Raabe ja Palast-orkesteri

Julkaistu torstaina 20.12.2012 4 kommenttia 298 suositusta

lauantai 21.6. klo 19.00

Suomessakin konsertoineen, 1920-30-lukujen hittejä kiehtovalla ja persoonallisella tavalla uudesti tulkitsevan saksalaisorkesterin Berliinin-konsertin lähes kaksituntinen versio.

Orkesterin solisti, frakkiin pukeutunut, solakka ja pitkänhuiskea, kuivaa huumoria pokerinaamaisesti viljelevä Max Raabe on täydellisesti sisäistänyt roolinsa nykyisin harvemmin kuultavan vanhan euroopalaisen ja amerikkalaisen iskelmän tulkkina. Tämä musiikki tuo ilon pintaan.

Soittamisen riemu näkyy koko orkesterista, ja se onkin esiintynyt menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa.

Suosittele298 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Saittumalta näin ja kuulin tuon konsertin. En ollut kuullutkaan koko orkesterista ja Max Raabesta. Tytyypä sanoa ett osui ja upposi,huippu tyyppi ja orkesteri myös.Vähäeleistä eleganssia ja huumoria piisaa.
T..Ihastunut

Jyrki K. Talvitie

Olin kuuntelemassa Max Raabea Turun konsertissa 5.5. Vaikka olenkin tuntenut hänen musiikkiaan jo ainakin kolmen vuoden ajan, sen kuunteleminen "luonnossa" oli iloinen yllätys. 12-miehisen Palast-orkesterin kaikki muusikot ovat alan ammattilaisia, ja pitkäaikainen yhteissoitto näkyy ja kuuluu lopputuloksessa. Siitä huolimatta heillä on mitä ilmeisimmin säilynyt soittamisen ilo. Max Raabe itse on omaksunut kuulutuksissaan niukan ilmaisun linjan. Joka sana on etukäteen ajateltu ja ajoitus on aina kohdallaan. Kuulutuksissa ja laulujen sanoituksissa on aina tuoretta huumoria, itseironiaa ja rentoutta, vaikka ulkonaisesti orkesterin jäsenet edustavat mitä korrekteinta pukeutumista frakkeihin. Erityisen virkistävää on kuunnella saksankielisiä schlagereita 20- ja 30-luvulta -- saksaksi. Jo rajoittuneella saksan taidollakin niistä löytää helposti humoristisia käänteitä. Max Raaben artikulointi on tiukan korrektia, mutta kaikki tapahtuu pilke silmäkulmassa ja pieni hymynväre kasvoilla. Todella virkistävä vaihtoehto pohjoisamerikkalaiselle musiikin valtavirralle. Max Raabe esittää myös lukuisia Irving Berlinin, Cole Porterin ja kumppanien evergreenejä. Yksi parhaista numeroista oli Ernesto Lecuonan Siboney vuodelta 1932 ja hyvin alkuperäisessä asussa. Todella hieno kuuntelukokemus!

frau schlager

Minä myös olen jo muutaman vuoden ihaillut Max Raabea. Ja juuri nimenomaisesti saksaksi esitetyt schlagerit ovat herkkua! Odotukset levyjen kuuntelun perusteella olivat korkealla, mutta kaikki toimi Logomossa todella hyvin. Huippuäänentoisto! Musiikki oli juuri niin pehmeää kun pitääkin, silti kaikki nyanssit tulivat hyvin esiin.
Ja vaikka kaikki olikin huippuunsa hiottua, niin silti esitys oli elävä ja nautittava!
Sehr schön!

Begeistert am 6.5.2013 in Tampere

Kiitos Max Raabe ja orkesteri!

Uskomattoman upea konsertti ja ilo silmälle tyylikkäästi pukeutuneet muusikot. Sibone ja grüner Kaktus tekivät vaikutuksen. Mieluusti olisin kuullut myös välispiikit ja kaikki laulut saksaksi. Olikohan Maxilla tai kiertueen suomal. järjestäjällä käsitys, etteivät suomalaiset osaa tarpeeksi saksaa ymmärtääkseen laulujen sanomaa?
Marraskuussa Admiral Palastiin Berliinin kuulemaan koko ohjelmiston saksaksi . . . also auf Wiedersehen !


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook