YLE Teema

 

Mestariteoksen tarina: Natività mistica

Julkaistu perjantaina 13.12.2013 0 kommenttia 29 suositusta

perjantai 27.12. klo 00.20

Yksi Lontoon National Galleryn suosituimmista töistä on Botticellin "Mystinen äitiys", joka esittää vaaleakutrista neitsyt Mariaa enkeleineen. Se on tuonut toivoa vaikeina aikoina, sillä teos syntyi Firenzessä kuohuvalla 1500-luvulla, jolloin taiteilijan elämä ei ollut helppoa. Valtaapitänyt Medicin suku oli ajettu maanpakoon, Ranskan armeija valmistautui marssimaan Firenzeen, ja nälänhätä uhkasi. Moni, myös Botticelli, koki, että maailmanloppu oli käsillä. Vain hieman aikaisemmin Firenzen aukiolla oli poltettu roviolla munkki Savonarola, joka oli varoittanut kaupunkia Jumalan hirmuisesta kostosta.

Vaikeasta ajasta huolimatta juuri tämä teos oli Botticellille hyvin läheinen: se oli ainoa taideteos, jonka hän signeerasi. Botticelli käytti teoksessa monia symboleita, jotka heijastivat epävarmaa aikakautta mutta myös taiteilijan uskoa siihen, että uskova ihminen saa kuitenkin palkintonsa tuonpuoleisessa. Dokumentissa seurataan myös teoksen matkaa Englantiin ja sen suosion kehittymistä.

Lisätietoa ohjelmasta

(Private Life of a Masterpiece: The Mystic Nativity, Britannia 2009) Tuotanto BBC

Suosittele29 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook