YLE Teema

 

Parrasvalot

Metropolitan: Faust

Julkaistu perjantaina 12.10.2012 0 kommenttia 73 suositusta

sunnuntai 28.10. klo 12.50

Charles Gounod'n tunnettu traaginen ooppera kertoo tiedemiehestä, joka myy sielunsa paholaiselle vastineeksi uudesta nuoruudesta. Päärooleissa Metropolitanin tulkinnassa laulavat Jonas Kaufmann, Marina Poplavskaja ja René Pape. Orkesteria johtaa Yannick Nézet-Séguin.

Ohjaaja Des McAnuff tarjoilee Faustista teatraalisen version, joka asettaa ajattoman oopperan kokonaan uuteen historialliseen asemaan. McAnuff on kiinnostunut historiasta ja sen relevanssista nykypäivässä. Faust on tässä ohjauksessa siirretty 1900-luvulle maailmansotien aikaan. Ohjaaja Des McAnuff on sijoittanut unenomaiset tapahtumat 1. ja 2. maailmansodan aikaiseen ja niiden väliseen Saksaan. Teoksen alussa tiedemiehet kehittävät atomipommia 2. maailmansodan lopulla, mutta tapahtumat siirtyvät pian Faustin nuoruuteen edellisen sodan aikoihin. Ohjaajalla on ollut uuden historiallisen sijoittelun apuna suunnittelijoita, English National Opera ja parhaiksi katsomiaan taiteilijoita omissa rooleissaan.

Suosittele73 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook