YLE Teema

 

Tiededokumentti

Miehen libido

Julkaistu torstaina 06.06.2013 1 kommenttia 61 suositusta

lauantai 22.6. klo 16.45

Viisi yli 60-vuotiasta miestä kertoo elämästään ja ajoista, jolloin oma ego ja seksuaaliset halut ohjailivat heidän ajatuksiaan ja käytöstään. Sukuhormonien tason lasku aiheutti aluksi pelkoja ja syyllisyyttä, mutta seksielämään tuli uusi, hellempi ulottuvuus. Joinain päivinä ei seksi suju, mutta toisaalta on ollut helpottavaa, että elämään mahtuu nyt muutakin, kun heillä ei ole enää pakonomaista tarvetta tehdä vaikutus naisiin. Seksi on yhä tärkeää, mutta nyt kumppanin tunteminen on olennaista.

Miehet puhuvat aiemmista suhteistaan, uskottomuudestaan ja nuoruudestaan, kun ihastuksia tuli ja meni. Silloin seksi oli usein läheisyyden ainoa kriteeri, mutta toisaalta tunteita ei saanut näyttää julkisella paikalla. Estot ovat vähentyneet iän myötä, ja miehet ovat huomanneet, että seksissä on yhä uutta opittavaa.

Lisätietoa ohjelmasta

(Die Lust der Männer)

Suosittele61 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Vastaava naisista kertova itävaltalainen dokumentti viime viikolla oli erinomainen, joten odottaa sopii samaa tasoa ja mielenkiintoisia ihmisiä tässäkin. Tekijät lienevät samoja. Ohjelman lisätiedoissa voisi mainita ainakin tekijät ja maan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook