YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Mommilan veriteot 1917 (12)

Julkaistu tiistaina 09.10.2012 0 kommenttia 85 suositusta

torstai 8.11. klo 21.50

Suomen rikkain mies Alfred Kordelin sai surmansa Mommilan kahakassa sisällissodan aattona, kun venäläiset matruusijoukot lähtivät kyydittämään häntä kuulusteltavaksi. Tapauksesta ohjasi elokuvan Jotaarkka Pennanen, ja tuottajana toimi Jörn Donner. Elokuva valmistui vuonna 1973.

Mommilan kartano on jäänyt Suomen historiaan 7.11.1917 tapahtuneen välikohtauksen vuoksi. 95 vuotta sitten kartanon omistaja Alfred Kordelin sai surmansa kesken 49-vuotisjuhliensa valmistelun, kun venäläiset matruusit saapuivat kartanolle etsimään luvattomia aseita. Koska paikalle oli jo hälytetty suojeluskuntalaisia, aseita löytyi, ja miehiä lähdettiin kuljettamaan Helsinkiin kuultaviksi. Matka keskeytyi, kun Lahden suojeluskunta hyökkäsi matruusien kimppuun. Tulitaistelussa kuoli miehiä molemmin puolin, ja venäläismatruusi surmasi sekä Kordelinin että isännöitsijä Petterssonin rattaisiinsa.

Televisio-ohjaaja Jotaarkka Pennanen oli juuri kiinnitetty Jyväskylän kaupunginteatterin johtajaksi, kun hän ohjasi ainoaksi jääneen elokuvansa. Pennanen on tullut tunnetuksi erityisesti teatteriohjaajana muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Mommilan veritekojen jälkeen hän on ohjannut teatterin lisäksi tv-elokuvia.

Mommilan kartanon tositapahtumiin perustuvan elokuvasovituksen Pennanen laati Paavo Haavikon ja Jukka Kemppisen käsikirjoituksen pohjalta. Tuottaja Jörn Donner ohjasi elokuvan alkukuvaksi Alfred Kordelinia esittelevän lyhytfilmin.

Naimaton Kordelin oli ryysyistä rikkauksiin kivunnut, kouluja käymätön merimiehen poika, joka oli luonut tyhjästä omaisuutensa ja sivistyksensä. Lakiasioissa häntä avusti asianajaja Risto Ryti, tuleva presidentti. Teollisuussijoituksilla, kaupankäynnillä ja laivanvarustuksella suuromaisuuden luonut Kordelin isännöi Mommilan kartanon lisäksi Jokioisten kartanoa ja Naantalin Kultarantaa, jonka hän oli rakennuttanut kesäasunnokseen. Ennen äkillistä kuolemaansa Kordelin oli ehtinyt testamentata omaisuutensa kulttuurirahastoksi, joka tunnetaan nykyisin Alfred Kordelinin säätiönä.

Elokuvassa Kordelinia esittää tamperelaisnäyttelijä Reino Kalliolahti. Risto ja Gerda Rytinä nähdään Hannu Kahakorpi ja Eila Arjoma. Elokuvan avustajajoukoista voi bongata Teatterikoulun vuoden 1973 kurssilaisia.

Lisätietoa ohjelmasta

Mommilan veriteot 1917, Suomi 1973. O: Jotaarkka Pennanen. N: Reino Kalliolahti, Hannu Kahakorpi, Eero V. Kosteikko, Mikko Majanlahti, Tapio Aarre-Ahtio, Jyrki Kovaleff, Matias Ikävalko, Oiva Lohtander, Virpi Uimonen. Tuotanto: Jörn Donner Productions. (12)

Suosittele85 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kainuu 39 (7)

Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama dokumentaarinen draamaelokuva Kainuu 39 kertoo tositarinan Suomussalmen Juntusrannan asukkaiden kohtalosta talvisodassa.

Talvisota (12)

Antti Tuurin romaaniin perustuva Pekka Parikan ohjaama suurelokuva kertoo lakeuden miesten taistelusta Taipaleenjoella monikymmenkertaista vihollista vastaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook