YLE Teema

 

Kino Suomi

Talvisota (12)

Julkaistu perjantaina 19.10.2012 0 kommenttia 110 suositusta

torstai 22.11. klo 21.50

Pekka Parikan ohjaama elokuva Talvisota sai ensi-iltansa talvisodan alkamisen 50-vuotispäivänä 30.11.1989. Se oli ennätyskallis tuotanto, jossa oli jopa 90 kuvauspäivää ja 75 roolia sekä kymmenittäin nimekkäitä näyttelijöitä. Sen sotakohtauksissa käytetty pyrotekniikka ja erikoistehosteet, koko tuotannon suuruusluokka ja yli kolmituntinen lopputulos olivat suomalaisittain ennennäkemättömiä.

Elokuvalla oli tiukka kilpailutilanne, sillä vain pari vuotta aiemmin oli valmistunut Rauni Mollbergin uusi tulkinta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, suurelokuva sekin. Moni ajatteli, ettei toiselle isolle sotaelokuvalle olisi ihan heti markkinoita. Tähtikaartiin ja näyttävään kerrontaa panostaminen kannatti, sillä elokuva sai jopa hieman enemmän katsojia kuin Mollbergin Tuntematon.

1980-luvun elokuvasta tehtiin erikseen televisiolle sarjaversio, jossa hyödynnettiin elokuvassa käyttämättä jääneitä kohtauksia sekä varta vasten televisiolle kuvattuja kohtauksia. Yleisradion viisiosainen Talvisota-sarja onkin yhteiskestoltaan peräti neljä ja puoli tuntia. Se on esitetty televisiossa viimeksi vuonna 2009.

Keskushenkilöitä, Hakalan veljeksiä Marttia ja Paavoa esittävät veljekset Taneli ja Konsta Mäkelä. Taneli Mäkelä sai roolistaan pääosa-Jussin, sivuosa-Jussi ojennettiin Vesa Vierikolle. Elokuvan kuudesta Jussi-palkinnosta myös ohjaaja Parikka sai omansa.

Talvisota oli Pekka Parikan toinen Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva: edellinen oli ollut vuotta aikaisemmin valmistunut esikoiselokuva Pohjanmaa (1988). Sitä ennen Parikka oli kartuttanut kokemustaan parin vuosikymmenen ajan televisiotuotantojen ohjaajana: hän oli ollut Mainos-TV:n ohjaaja 1960-luvun alusta saakka. Talvisodan jälkeen Parikka ohjasi Yleisradiolle muun muassa tv-elokuvan Maigret Suomessa (1993), joka oli osa eurooppalaisten yhteistuotantoelokuvien sarjaa.

Parikan (1939-97) viimeinen pitkä elokuva oli Tie naisen sydämeen. Se sai ensi-iltansa vuonna 1996.

Lisätietoa ohjelmasta

O: Pekka Parikka. N: Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Timo Torikka, Heikki Paavilainen, Antti Raivio, Esko Kovero, Martti Suosalo, Markku Huhtamo, Matti Onnismaa, Konsta Mäkelä, Tomi Salmela, Samuli Edelmann, Vesa Mäkelä, Aarno Sulkanen, Kari Kihlström, Esko Salminen, Ville Virtanen. T: National-Filmi.

Suosittele110 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Vartioitu kylä 1944 (12)

Timo Linnasalon elokuvassa kaukopartiomies Jaakko saapuu sodasta lomalle kotikyläänsä Kainuuseen, jonne myös eri puolella rintamaa taisteleva lapsuudenystävä pakenee.

Teeman elokuvafestivaali 2012

Viisi päivää elokuvan juhlaa keskiviikosta sunnuntaihin 12.-16.12., klassikkoja ja uutuuksia, Metropoliksesta Vertigon pyörteiden kautta elokuvaan Be Kind Rewind.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook