Muistojeni Karjala

Helsingin yliopiston kansatieteen opiskelijat keräsivät kahden vuoden ajan luovutetun alueen evakoilta muistoja entiseen kotiseutuun liittyvistä asioista ja tapahtumista. Materiaalia kertyi noin 600 tuntia ja opiskelijat haastattelivat yli 300 henkilöä. Haastatteluiden lisäksi ohjelmia elävöittää harvinaislaatuinen valokuva- ja elokuvamateriaali. Materiaalin pohjalta syntyi kymmenosainen sarja karjalaisen kansan vaiheista kolmekymmenluvulta tähän päivään.

Sarjassa nousevat erityisesti esille sota-aikaan liittyvät asiat: talvisodan syttyminen, ensimmäinen evakkotie, paluu Karjalaan ja sitten lopullinen lähtö sieltä. Myös lapsuuden ilot ja leikit tulevat esille, samoin käydään ja vanhassa ja iloisessa Viipurissa.

Osa 1/10: Lapsuus Karjalassa
Lapsuuteen Karjalassa kuului paljon ihmisiä ja lämpimiä muistoja. Yhteiset leikit leikittiin kotona, pihalla tai naapurissa. Myös leikkivälineet tehtiin itse. Villasta ja narusta syntyi jalkapalloja, ja sukset veistettiin oman metsän puista. Lapsuuteen kuului koulunkäynnin ohella myös työntekoa. Vanhempia autettiin karjaa hoitamalla, huhkimalla heinäpellolla tai sisaruksia vahtimalla.

Osa 2/10: Kansojen ja kielten Viipuri
Viipuri oli kansainvälinen kaupunki. Torilla saattoi kuulla suomen lisäksi venäjää, saksaa, englantia ja ruotsia. Monessa viipurilaisessa perheessä puhuttiin myös useita kieliä ja koulussa saattoi olla luokkatovereita monista eri kansallisuuksista. Viipurin kaduilla ja satamassa kuuli myös Suomen eri murteita.

Osa 3/10: Arkea ja juhlaa
Pyhän kunniaksi pistettiin paikat kuntoon. Koti siivottiin ja juhlaruoat valmistettiin. Karjalanpaisti, paistilammas ja erilaiset piirakat maistuivat. Karjalaiseen perinteeseen kuului, että apua annettiin sitä tarvitseville. Esimerkiksi kuolemantapauksen kohdatessa surutaloon vietiin jauhoja ja muita elintarvikkeita sekä astioita.

Osa 4/10: Karjalan kansa talvisodassa
Talvisodan alku on jäänyt monen karjalaislapsen mieleen pysyvästi. Sodan syttymiseen ei uskottu, ja se tuntui kaukaiselta ja mahdottomaltakin. Kylään muutti kuitenkin uutta, vierasta väkeä, ja normaali elämä järkkyi muutenkin. Pelko ja ahdistus muuttuivat todeksi, kun eräänä kirpeänä pakkaspäivänä Laatokan taivas täyttyi lentokoneista, jotka pudottivat mustia möykkyjä. Ja sitten jysähti, maa ja taivas repesivät, ja oltiin sodan keskellä.

Osa 5/10: Ensimmäinen evakkotaival
Jatkuvat tulipalot ja punoittava taivaanranta kertoivat rintaman lähestymisestä. Lähetti kiersi talosta taloon ja ilmoitti, milloin lähtö oli edessä. Jokaisen lähtijän piti jättää näkyville sytytystarpeita, että rakennus voitiin polttaa. Mukaan sai ottaa vain välttämättömän: ruokaa ja vaatteita. Vaikeinta monelle oli jättää karja oman onnensa nojaan.

Osa 6/10: Vieraissa tuvissa
Evakkojen elämä oli alussa vaikeaa. Puutetta oli niin tilasta, ruoasta kuin ihmisten ystävällisyydestäkin. Uusi kulttuurikin oli outoa. Monet tavat ja murteet erosivat omista. Kulttuurieroista syntyi riitojakin odotuksen painostavassa tunnelmassa. Työteliäät karjalaiset joutuivat vain odottamaan tietoa rintamatilanteesta ja kuulumisia läheisistä. Ilmoitus välirauhasta toi lohtua ja toivoa elämään.

Osa 7/10: Takaisin Karjalaan
Ensimmäisiä paluumuuttajia odotti kotiseudulla tuhottu maisema. Pommikuoppia, räjähtämättömiä pommeja ja kaatuneita vihollisten ruumiita oli joka puolella. Oman kodin näkeminen, vaikka jäljellä olivat vain rauniot, oli kuitenkin monen mielestä elämän ihanin hetki. Toiveikkaina tartuttiin toimeen ja uuden elämän alkuun asuntoja rakentamalla, marjoja poimimalla ja perunamaa perustamalla.

Osa 8/10: Uudestaan evakkoon
Jälleenrakentaminen alkoi innokkaasti, ja elämä pääsi hiljalleen uomiinsa. Monissa taloissa auttoi sotavanki, kun oma mies oli rintamalla. Raskas aika siirtyi hiljalleen taka-alalle, ja huumorilla selvittiin vaikeista hetkistä. Sotauutiset kuitenkin muuttuivat hiljalleen vakavammiksi. Toinen lähtö oli ensimmäistä rauhallisempi, ja omaisuuttakin saatiin kerättyä mukaan. Monelle evakolle muutto kotiin Karjalaan ja uusi katkera lähtö sieltä tuntuu nyt unenomaiselta ajalta, joka ei ollut totta.

Osa 9/10: Uusi alku
Kun sota oli päättynyt, oli karjalaisten miesten erityisen vaikeata palata uusiin olosuhteisiin ja uuteen kotiin, johon muu perhe oli jo osittain sopeutunut. Varsinkin maanviljelijöille maksetut korvaukset menetetystä omaisuudesta olivat niin pienet, ettei uuteen alkuun tahtonut päästä. Myös poliittiset vastakohtaisuudet painoivat mieltä. Monesta karjalaisesta evakosta tuntui, etteivät he olleet yhtä hyviä kuin muut ihmiset. Mutta ihminen tottuu vaikka aidan vitsaksi, jos kova paikka tulee. Karjalan murre auttoi vaikeimman yli.

Osa 10/10: Karjalaisuus tänään
Karjalaisuus elää voimakkaana. Vaikka kotiseutu on raiskattu ja koti viety, muistoja ei voi kukaan ottaa pois. Karjalaiset tapaavat toisiaan yhteisissä riennoissa; tehdään kotiseutumatkoja entisille asuinsijoille, kirjoitetaan kylähistoriaa ja tavataan karjalaisen perinteen merkeissä. Edelleenkin vaikeudet voitetaan ilolla ja naurulla omaa murretta puhuen. Kyll' se siit!