YLE Teema

 

Kino Suomi

Narrien illat (16)

Julkaistu torstaina 22.08.2013 0 kommenttia 125 suositusta

Keväällä kuolleen iskelmälaulaja Markku Suomisen keikkaelämästä kertovan satiirin ohjasi laulajan veli Tapio Suominen.

torstai 3.10. klo 22.10

Ohjaaja Tapio Suomisen esikoiselokuvassa iskelmämaailman ylä- ja alamäet paljastuvat laulajalle. Elokuvaharvinaisuuden pääroolissa on ohjaajan veli, laulaja Markku Suominen, jonka keikkakiertuetta Finlandia-orkesterin kanssa elokuva ”dokumentoi”. Keikkaelämän lieveilmiöihin kuuluu mm. viinanjuonti, kohellus, tappelu ja seksi.

Finlandia-orkesteri, jonka solistina Markku Suominen toimii, kiertää maata keikkabussilla. Arki on ankeaa: keikkamyyjä myy päällekkäisiä esiintymisiä eri puolille Suomea ja manageri uhkaa veloilla. Levy-yhtiö panee suunnitelmat jäihin. Viina maistuu.

Elokuva seuraa solistin yksityiselämää ja bändin kohellusta keikkamatkalla, mutta varsinaiseen keikkatilanteeseen päästään vasta loppupuolella. Laulaja nousee uudelleen listoille ja pääsee jälleen keikkamyyjien ja popparilehtien suosioon. Loppukuva näyttää juopuneen tähden sammumassa vessaan.

Elokuvan juonti- ja hulluttelukohtaukset ovat selvästi näyteltyjä, mutta silti sen dokumentaarisessa kuvauksessa on anarkistista vimmaa ja raikautta. Elokuva ei saanut suuryleisöä, vaikka iskelmälaulaja Markku Suominen olikin juuri levyttänyt suurhitin Sade (”Sadetta mä kuuntelen, joka yltyy vaan”). Elokuva ei sisältänyt ainuttakaan Suomisen tuttua hittibiisiä, vaan kokonaan uutta ohjelmistoa, Suomisen omia sävellyksiä ja sanoituksia sekä elokuvassa myös esiintyvän Kari Kuuvan lauluja. Lauluista koottiin myös elokuvan soundtrack-levy, joka on jonkinasteinen kulttiharvinaisuus nykyään.

Elokuvan näytelty dokumenttityyli tekee siitä itse asiassa melko modernin: Markku Suominen esittää iskelmälaulajaa nimeltä Markku Suominen, ja Kari Kuuva esittää lauluntekijää nimeltä Kari Kuuva. Rohkea veto vuonna 1970.

Elokuvan kyynisen satiirinen asenne iskelmäteollisuutta kohtaan ja kaunistelematon kuva pop-tähden ryyppyreissuista saattoivat vieraannuttaa sekä levy-yhtiöt että yleisön: suurimmat hitit Suomisen uralla olivat jo takanapäin. Toisaalta elokuvasta käy ilmi, ettei Suominen viihtynyt kovinkaan hyvin poptähden roolissa, ja hänen myöhemmät levyt sisälsivätkin paljon muuta kuin listamusiikkia.

Markku Suominen kuoli ruokatorvensyöpään 22.5.2013. Hänen kolme lastaan ovat kaikki muusikoita. Ohjaaja Tapio Suominen teki läpimurtoelokuvansa Täältä tullaan elämä vuonna 1980. Hän on tehnyt pitkän uran elokuvaohjaajana; viimeisin pitkä fiktioelokuva on Mosku – lajinsa viimeinen (2003).

Narrien illat esitetään nyt ensikerran televisiossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Narrien illat (1970) Ohjaus Tapio Suominen. Pääosissa Markku Suominen, Kari Kuuva, Finlandia-yhtye. Tuotanto Pentti Lintonen ja Kumpp.

Suosittele125 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook