YLE Teema

 

Perjantain Kino

Pitkät jäähyväiset (K15)

Julkaistu perjantaina 30.09.2011 0 kommenttia 372 suositusta

Raymond Chandlerin dekkariklassikko 1970-luvulle siirrettynä.

perjantai 18.11. klo 21.50

Robert Altman on pitkän uransa aikana ehtinyt kokeilla lähes kaikkia perinteisiä lajityyppejä ja on joka kerta muokannut ne omaan ohjaustyylinsä ja tarkoitusperiinsä sopiviksi. Näin kävi myös Raymond Chandlerin dekkariklassikolle Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye), josta Altman teki oman tulkintansa vuonna 1973. Siitä tuli täysin erilainen kuin kaikista muista Chandler-elokuvista mutta mestariteos yhtä kaikki.

Altman siirsi tarinan elokuvan tekoaikaan 1970-luvulle. Pois jäivät perinteiset film noirin synkät kadut ja yön varjot, tilalle tuli Kalifornian kirkas aurinko ja värikäs vehreys. Pääosassa Elliott Gould oli kaikkea muuta kuin tyypillinen Marlowe, ja vaikka hahmo ja tarina säilyttivät Chandlerin keskeiset teemat, Marlowesta tuli nyt myös synnynnäinen häviäjä ja väliin tyhmäkin sellainen.

Yksityisetsivä Philip Marlowe auttaa hyvän ystävänsä Terry Lennoxin pakomatkalle tietämättä että Terryn vaimo on juuri murhattu. Marlowe ei voi uskoa Terryä syylliseksi mutta myöhemmin kuulee tämän tehneen itsemurhan.

Ennen pitkää Marlowe saa tehtäväkseen etsiä juoppoa, kadonnutta kirjailijaa tämän aviovaimon toimeksiannosta. Kuvioissa pyörii myös kovaotteinen gangsteri, jonka rahat Terry on vienyt kadotessaan.

Uudenlaisesta tulkinnasta huolimatta Altman pysyy uskollisena Chandlerin hengelle. Pitkät jäähyväiset kuvaa aidon chandlerilaista maailmaa, josta rehellisyys ja ihanteet ovat kadonneet, korruptio rehottaa poliiseja myöten, ja illuusioiden haihtuminen johtaa vain itsemurhaan tai itsepetokseen.

Marlowe on tässä petosten ja väkivallan maailmassa ainoa, joka jaksaa enää välittää, mikä tekee hänestä automaattisesti myös häviäjän, ulkopuolisen, joka ei pysty pitämään kurissa edes kissaansa. Hänellä on kuitenkin jäljellä ylpeytensä ja siitä Marlowe pitää kiinni loppuun asti. Häntä voidaan hakata, potkia ja huijata, mutta hän ei anna periksi.

Elliott Gould ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen kun luodaan mielikuvaa Philip Marlowesta, mutta Altmanin näkemykselle hän on täydellinen tulkitsija. Sterling Hayden on myös mainio hemingwayläisenä kirjailijana, kun taas ohjaajana paremmin tunnettu Mark Rydell tekee hyytävän suorituksen gangsterin roolissa.

Lisätietoa ohjelmasta

Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, USA 1973, 108 min.) O: Robert Altman. N: Elliot Gould, Sterling Hayden, Nina van Pallandt.

Suosittele372 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook