YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Pulakapina

Julkaistu keskiviikkona 15.02.2012 0 kommenttia 158 suositusta

Lama ja velkaantuminen ajavat miehet kapinaan Mikko Niskasen harvinaisessa 1930-luvulle sijoittuvassa elokuvassa.

torstai 5.4. klo 21.55

Kun Wall Streetin pörssiromahdus syöksi maailman talouden lamaan vuonna 1929, tuntuivat sen vaikutukset Suomessa asti, aina Pohjanmaan pienintä pirttiä myöten. Maaseudulla lama vaikutti erityisesti lihan ja maidon kysyntään ja metsätöihin. Laman oheen iski halla, joka vei viljan, ja talolliset joutuivat ottamaan kallista lainaa paitsi ruoan, myös rehun ja siemenviljan hankintaan. Kapinamieliala levisi kautta maan, sillä poliittista tahtoa talonpoikien auttamiseen ei löytynyt.

Pohjanmaan talonpoikien hätä kiteytyi vuonna 1932 Nivalan kapinaan, joka johti kahdeksan miehen kuritushuonetuomioon. Kapina puhkesi ilmilieskoihin, kun muun velkakierteen keskellä viinaanmenevä piirieläinlääkäri määräsi pienviljelijä Sigfried Ruuttusen ainoan tamman lopetettavaksi heppoisin perustein. Hevosta ei lopetettu, ja kun vallesmanni saapui pidättämään niskuroivaa pienviljelijää 10.6.1932, oli Nivalan asemalle kokoontunut parisataa pitäjäläistä, jotka mukiloivat vallesmannin ja poliisisaattueen. Pidätys epäonnistui, mutta myöhemmin väkijoukko taltutettiin sotaväen avustuksella. Ruuttusen Hilppa-tammasta kipinänsä ottanut tositapahtuma tunnetaan konikapinan nimellä.

Kapina johti vuonna 1932 siihen, että talonpojat järjestäytyivät uudeksi Kansanpuolueeksi, joka osallistui vuoden 1933 eduskuntavaaleihin. Myös muualla Suomessa pulamiehet alkoivat järjestäytyneesti pyrkiä politiikkaan, ja kapinamieliala jatkui koko 1930-luvun. Nivalalaisten Kansanpuolue sai kaksi paikkaa eduskuntaan.

Elokuvana Pulakapina loksahtaa hyvin kohdalleen Mikko Niskasen kokonaistuotannossa. Se jatkaa samaa kaltoin kohdeltujen kansalaisten ja sijaiskärsijöiden puolesta puhumista, jota oli nähtävissä jo Kahdeksassa surmanluodissa (1972) ja Kianto-filmissä Omat koirat purivat (1974). Ohjaaja Niskanen esittää itse maltillista ja rauhantahtoista viljelijä Heikki Niskasta, joka viimeiseen saakka koettaa sovitella ja neuvotella nimismiehen kanssa. Lopussa Heikki Niskanen pääseekin uuden Kansanpuolueen listoilta eduskuntaan; myös tosielämässä viljelijä Niskanen oli toinen uusista kansanedustajista.

Harvoin esitetty elokuva perustuu Lempi Linnan dokumenttiromaaniin Konikapina (1965), joka oli poikinut jo pari näyttämösovitusta. Elokuvan uljainta antia on Markku Lehmuskallion hieno kuvaus, joka ei suotta saanut kiitosta aikalaiskriitikoilta. Elokuvan heikkoina puolina pidettiin hymytöntä paatosta ja joidenkin kohtausten teatraalisuutta, mutta Mikko Niskasen oma roolisuoritus sai jälleen kehuja.

Lisää Elävässä arkistossa:

1930-luvun pula ja konikapina

Lisätietoa ohjelmasta

Pulakapina (Suomi 1977) Pääosissa: Mikko Niskanen, Erkki Ruokokoski, Aapu Vilhunen, Eeva-Maija Haukinen, Jaakko Häkkilä. Kuvaus: Markku Lehmuskallio. Leikkaus: Juho Gartz. Musiikki: Jorma Panula. Käsikirjoittajat: Tapio Suominen ja Mikko Niskanen. Ohjaus: Mikko Niskanen. Tuotanto: Käpy-Filmi.

Suosittele158 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Syksyllä kaikki on toisin (12)

Mikko Niskasen maalaistragedia vuodelta 1978 on kertomus lamasta ja pienen paikkakunnan politiikasta.

Ajolähtö (16)

Autioituvan maaseudun ja levottoman nuorison ristiriita purkautuu 1980-luvun alun tuntoja luotaavassa toive-elokuvassa. Elokuvan ohjasi Mikko Niskanen.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook