YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Mikko Niskanen keväällä 2012

Torstai-illan uusi elokuvapaikka Kino Suomi esittää ensimmäistä kertaa televisiossa kaikki Niskasen pitkät elokuvat 2.2. alkaen. Neliosainen Kahdeksan surmanluotia nähdään TV-arkistossa 6.-27.3.

Lisäksi Peter von Baghin kolmiosainen dokumentti Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi esitetään sunnuntai-iltaisin 5.2. alkaen.

Mikko Niskanen TV-arkistossa:

6.-27.3. Kahdeksan surmanluotia

Mikko Niskanen Kino Suomessa torstaisin:

2.2. Pojat

9.2. Sissit

16.2. Hopeaa rajan takaa

23.2. Käpy selän alla

1.3. Elokuva jalostavasta rakkaudesta

8.3. Lapualaismorsian

15.3. Asfalttilampaat

22.3. Laulu tulipunaisesta kukasta

29.3. Omat koirat purivat

5.4. Pulakapina

12.4. Syksyllä kaikki on toisin

19.4. Ajolähtö

26.4. Mona ja palavan rakkauden aika

3.5. Elämän vonkamies

10.5. Nuoruuteni savotat

Suosittele179 Suosittelee

Lähetä linkki

  • lain_ulkopuolella_2.jpg

    Keskiviikon Kino

    Uuden arthouse-elokuvan parhaimmistoa Euroopasta ja muualta maailmalta keskiviikkoisin klo 21.45.

  • riisuminen_2.jpg

    Kino Suomi

    Torstai-illoissa kotimaista elokuvaa 1960-80-luvuilta.

  • happy_go_lucky_1.jpg

    Perjantain Kino

    Laatuelokuvia viikonlopun avaukseen: moderneja klassikoita, jännitystä, draamaa, komediaa ja romantiikkaa.

  • miestoisestamaailmasta3.jpg

    Teemalauantai

    Yks plus yks on enemmän kuin kaksi: temaattisten lauantai-iltojen elokuvina muun muassa The Artist, Porvariston hillitty charmi ja Mies toisesta maailmasta.

  • han_tuli_yolla_2.jpg

    Kino Klassikko

    Elokuvahistorian merkkiteoksia sunnuntaisin kello 18.