YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Rakkauselokuva (12)

Julkaistu maanantaina 30.07.2012 0 kommenttia 81 suositusta

Anssi Mänttärin elokuva kertoo lapsettoman pariskunnan tunnoista, uskottomuudesta ja ystävyydestä.

torstai 6.9. klo 22.20

Ohjaaja Anssi Mänttäri on Suomen tuotteliaimpia elokuvantekijöitä. Hänen filmografiansa työntäyteisimmiltä vuosilta 1982-1993 kattaa 14 pitkää näytelmäelokuvaa; kaiken kaikkiaan elokuva- ja tv-ohjauksia sekä dokumentteja on valmistunut liki viisikymmentä. Mänttäri on siitä poikkeuksellinen auteur kotimaisessa elokuvassa, että hän vastaa itse myös elokuviensa käsikirjoituksista - välillä myös näyttelemisestä, puvustuksesta ja lavastuksesta. Elokuvien budjetit ovat pieniä ja tuotantoajat niukkoja.

Mänttäri astui elokuvateollisuuden palvelukseen jo 1960-luvun alussa, ensin järjestäjäksi, sitten äänittäjäksi ja pikku roolien esittäjäksi, edeten hiljalleen käsikirjoittajaksi, tuotantopäälliköksi ja apulaisohjaajaksi. Ensimmäinen oma ohjaus oli raadollinen Pyhä perhe vuonna 1976. Sitä seurasi salanimellä tehty komedia Toto (1982), joka laajeni Suvi-Marja Korvenheimo -trilogiaksi, vaikka nimimerkki paljastuikin nopeasti.

Rakkauselokuvan tuotantoon Mänttäri käytti tavallista enemmän aikaa, ja myös käsikirjoitus oli viimeistellympi. Ehkä tästä syystä myös elokuvan henkilöt ovat uskottavia, ja heidän ongelmiinsa on helppo samastua. Rakkauselokuvan, kuten muidenkin Mänttärin tuon ajan elokuvien maailma kuvaa karulla tavalla Suomen 1980-luvun arkitason ilmapiiriä.

Lentoemäntä Raija Torniaisen vaativaan rooliin Mänttäri kiinnitti tv-kuuluttaja Liisa Halosen, jolla ei ollut aiempaa elokuvanäyttelemisen kokemusta. Hänen puolisoaan Hanskia esittää Markku Toikka. Kolmantena pyöränä avioliitossa pyörii arkkitehti Kalevi Karlsson, jota esittää Antti Litja. Muissa osissa nähdään muun muassa Erkki Saarela, Riitta Havukainen, Matti Pellonpää ja Ritva Arvelo.

Lisätietoa ohjelmasta

Rakkauselokuva (1984) O: Anssi Mänttäri. N: Markku Toikka, Liisa Halonen, Antti Litja. Tuotanto: Reppufilmi.

Suosittele81 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

8.9. Teemalauantai: Maksullisia naisia (16)

Totta ja tarua eurooppalaisesta prostituutiosta. Illan avaa dokumentti Fokkenin sisaruksista, jotka ovat työskennelleet Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella liki 50 vuotta. Ilta päättyy Luis Buñuelin moderniin elokuvaklassikkoon Päiväperho, pääosassa Catherine Deneuve.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook