YLE Teema

 

Kino Klassikko

Rashomon – paholaisen temppeli

Julkaistu torstaina 19.11.2009 0 kommenttia 306 suositusta

Akira Kurosawan Rashomon on elokuvahistorian perusteoksia.

sunnuntai 2.5. klo 18

Toukokuun Kino Klassikot on omistettu sata vuotta sitten syntyneen japanilaisen ohjaajan Akira Kurosawan mestariteoksille. Kurosawan vuonna 1950 ohjaama Rashomon oli japanilaisen elokuvan läpimurtoteos lännessä. Se kertoo metsässä tapahtuneesta murhasta eri todistajien näkökulmasta, aina eri tuloksin.

Rashomonin valtavaa vaikutusta länsimaissa on vaikea ymmärtää nykyään, kun koko maailman elokuvatuotanto on tavalla tai toisella kaikkien ulottuvilla. Lisäksi kohu oli jopa harhaanjohtava, koska länsimaissa luultiin, että aiemmin täysin tuntematon japanilainen elokuva oli täynnä ”rashomoneja”.

Todellisuudessa Rashomon oli myös japanilaisella mittapuulla poikkeuksellinen ja kokeileva teos, joka erosi suuresti maan tavanomaisista historiallisista draamoista. Vastoin yleistä harhakäsitystä Rashomon oli alusta asti iso yleisömenestys myös Japanissa.

Rashomonin kehyskertomuksessa kolme miestä pitää sadetta aution temppelin raunioista ja alkaa keskustella äskettäisestä murhaoikeudenkäynnistä. Metsässä kaksi matkustavaista, samurai ja hänen vaimonsa, ovat kohdanneet pahamaineisen rosvon, ja tämän kohtaamisen traagisia seurauksia on juuri puitu oikeudessa.

Mutta jutussa on paljon kummallista. Syytetyn rosvon ja aviovaimon kertomukset eroavat merkittävästi toisistaan, samoin kuin tapahtumia todistaneen puunhakkaajan ja murhatun aviomiehen – niin, hänenkin kertomuksensa kuullaan meedion välityksellä – kertomuksista.

Rashomonissa Kurosawa tarkastelee totuutta ja sen subjektiivisuutta. Neljä ihmistä kertoo versionsa samoista tapahtumista, jotka näyttäytyvät joka kerta erilaisina. Jokainen näkee oman totuutensa erilaisen harson läpi, kaunistellen tekojaan tai näyttäytyäkseen paremmassa valossa.

Runollinen, mykkäelokuvan perinteistä kuvailmaisua käyttävä Rashomon on japanilaisen elokuvan ja koko elokuvahistorian perusteoksia. Kurosawa luo taitavasti erilaisen tunnelman jokaiselle neljästä kertomuksesta ja näyttää myös leijonankyntensä musiikinkäyttäjänä.

Rashomon perustuu arvostetuimpiin japanilaiskirjailijoihin kuuluvan Ruynosuke Akutagawan kertomuksiin. Elokuvan pääosissa näyttelevät Toshiro Mifune, Machiko Kyo, Masayuki Mori ja Takashi Shimura.

Lisätietoa ohjelmasta

Rashomon - paholaisen temppeli (Rashomon, Japani 1950, 88 min.) O: Akira Kurosawa. N: Toshiro Mifune, Machiko Kyo.

Suosittele306 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Seittien linna (K13)

Akira Kurosawa -sarjassa on vuorossa samuraiversio Shakespearen Macbethistä: kunnianhimoinen ylimys yrittää nousta keisariksi.

Kätketty linnake

Akira Kurosawan ohjaama seikkailuelokuvan klassikko, jossa kaksi talonpoikaa liittyy pakomatkalla olevan prinsessan ja kenraalin seuraan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook