YLE Teema

 

Retrolissun ysärit: Millennium

Julkaistu tiistaina 17.12.2013 0 kommenttia 24 suositusta

sunnuntai 29.12. klo 20.45

Kymmenes jakso on 1990-luvun megamuistelosarjan loppusointu, finaali, jossa pureudutaan vuosituhannen vaihtumiseen ja eurohässäkkään. Ankeana pidetty lamavuosikymmen synnytti katkeransuloisia muistoja, joita edes kultahippuinen millennium-kuohari ei huuhtonut unohduksiin.

Varmaa oli, että loppu oli lähellä: tuli uhka nimeltä Y2K. Millenniumin aattona kiisteltiin siitä, sekoittaako numerosarja 01012000 tietokoneet. Kotimikromikkoa hermostutti käynnistyisikö Toyota vielä aamulla ja toimisiko tetris, mutta vain harva ajatteli, että mitä jos Olkiluoto tai Loviisa pamahtaa. No, mikään ei pamahtanut ja ysäri-ihminen siirtyi heikoin synnytyspoltoin 2000-luvulle ja sai huokaista helpotuksesta. Oikeasti kaikki olivat vähän pettyneitä draaman puutteeseen.

Osa meistä oli ollut onnellisesti Euroopassa jo vuodesta 1995 ja nauttinut oikeanlaisia punaviinejä, oikean ruoan kanssa. Osa pullikoi vastaan. Euroänkyrä Väyrynen ei saanut kuvaansa euroseteliin, mutta irtokarkkihyllyjen makoisa lakritsinappi nimettiin sentään Väyrysen naamaksi. Eurohinnat piti aina muistaa kertoa kuudella, että sai oikean markkaluvun. Automaatista ei saanut kymppejä, mutta eihän sillä kympillä muutenkaan saanut enää mitään coffeeorangemochafrappucinolattesoymilkiä kummempaa. Ja se oli sentään 60 mummonmarkkaa!

Kaikille maailmanlopun odotus ei tuntunut yhtä uhkaavalta. Oli nimittäin myös niitä, jotka tiesivät paremmin. Niitä, joilla oli pääsy salaisiin kansioihin. He olivat Suomen ykkösnimet ufoilussa: Juhan af Grann sekä Rauni-Leena Luukainen-Kilde. He kohtasivat naureskelua ja halveksuntaa, mutta ylemmällä älykkyyden tasolla se ei heitä paljon hetkauttanut. Ufot tulisivat ja pelastaisivat heidät, mutta tavallisesta kadunheterosta ne tuskin piittaisivat.

Mukana tuttuun tapaan myös Matti Airaksinen, jonka numeromuisti ei pätkinyt edes vuosituhanteen vaihtuessa.

Suosittele24 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook