YLE Teema

 

Kesäkino

Sensuela (18)

Julkaistu keskiviikkona 18.07.2012 0 kommenttia 129 suositusta

lauantai 18.8. klo 23.25

Elokuvaohjaaja Teuvo Tulion syntymästä on 23.8.2012 kulunut sata vuotta. Kesäkino omistaa illan tälle suomalaisen melodraaman yltiöpäiselle mestarille. Illan aikana perehdytään Tulion tuntemattomaan latvialaiseen varhaislapsuuteen, 1940-luvun Levottomaan vereen sekä lopulta Tulion viimeiseen, skandaalinkäryiseen elokuvaan.

Tulio-illan päättää ohjaajan viimeiseksi elokuvaksi jäänyt pahamaineinen värielokuva Sensuela. Siinä palataan vielä kerran Rakkauden ristin teemaan. Juoni vie nyt Lapin sodasta 1960-luvun syntiselle Reeperbahnille.

Vuonna 1972 valmistunut Sensuela on nimetty Suomen kummallisimmaksi elokuvaksi, camp-klassikoksi ja kalkkunaksi - yhtä aikaa ylettömän noloksi ja loputtoman kiehtovaksi teokseksi. Se oli Suomen ensimmäinen alle 18-vuotiailta kielletty elokuva, eikä tuota ikärajaa ole alennettu vieläkään, 40 vuotta valmistumisen jälkeen.

 

Tulio-illan lisäksi Teema esittää Tulion koko muun tuotannon kesän torstai-iltojen Kino Tuliossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Sensuela (Suomi 1972) Ohjaus: Teuvo Tulio. Näyttelijät: Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, Ossi Elstelä.

Löydä lisää:

Teuvo Tulio, Lappi, 1972
Suosittele129 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Fedja - Theodor - Tulio

Pienessä latvialaiskylässä on muistomerkki sen asukkaille täysin tuntemattomalle ihmiselle – Teuvo Tuliolle, suomalaisen elokuvan legendalle. Latvialaisdokumentti selvittää sata vuotta sitten tuossa kylässä syntyneen ohjaajan salaisuutta.

Levoton veri (12)

Kesäkinon Teuvo Tulio -illan avaa kolmiodraama kahdesta sisaruksesta, jotka kamppailevat samasta miehestä hulluuteen asti.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook