Sinuhe, egyptiläinen (12)

Mika Waltarin romaani Sinuhe egyptiläinen ilmestyi Suomessa vuonna 1945. Faaraon henkilääkärin huikeasta elämäntarinasta tuli valtava menestys maailmalla, etenkin Amerikassa. Englanniksi se käännettiin vuonna 1949, ja siitä tuli Yhdysvalloissa maan kaikkien aikojen myydyin käännösromaani; ennätyksen rikkoi vasta toinen muhkea historiallinen romaani, Umberto Econ Ruusun nimi.

Sinuhen oikeudet ostettiin luonnollisesti myös Hollywoodiin, missä 20th Century Foxin tuottaja Darryl Zanuck antoi ohjaustyön Michael Curtizille ja nimitti suojattinsa Bella Darvin Neferin rooliin – jota eräiden tietojen mukaan Marilyn Monroe olisi havitellut itselleen. Studion ennakkomarkkinoinnissa tulevan suurelokuvan tähtikaartiksi oli nimetty peräti Marlon Brando, Burt Lancaster ja Kirk Douglas.

Lopulta päärooleihin ei kuitenkaan saatu suuria niminäyttelijöitä: kun Brando jättäytyi hankkeesta ja Dirk Bogarde kieltäytyi, Sinuheksi tuli britti Edmund Purdom, jonka Hollywood-ura jäi varsin lyhyeksi. Ehkäpä kuuluisien tähtien puute osaltaan aiheutti sen, että Sinuhe ei ollut mikään kassamenestys. Niinpä se on myös Cinemascopen kulta-ajan spektaakkeleista harvemmin esitettyjä.

Osa lavasteista ja puvustuksesta käytettiin myöhemmin Cecil B. DeMillen raamatullisessa Kymmenen käskyä -spektaakkelissa, joka tapahtuu muutama sukupolvi Sinuhen jälkeen.

Elokuvan musiikin tekivät Foxin kuuluisimmat säveltäjät Alfred Newman ja Bernard Herrmann. Kuvaaja Leon Shamroy oli Oscar-ehdokkaana.