YLE Teema

 

Kino Suomi

Sixtynine 69 (16)

Julkaistu perjantaina 25.01.2013 0 kommenttia 117 suositusta

torstai 21.2. klo 22.00

”Elokuva suhteista, avioliitosta ja koirasta"
- Jörn Donner

Jörn Donnerin tuotannon yhtenä parhaimpana pidetty elokuva Mustaa valkoisella vuodelta 1968 aloitti Donnerin kohutun eroottisten elokuvien sarjan. Siihen jatkoa tuli jo seuraavana vuonna elokuvalla Sixtynine 69, jota seurasi Naisenkuvia vuonna 1970 ja Hellyys vuonna 1972.

Sixtynine 69 -elokuvassa tarina kiertyy Tuula (Ritva Vepsä) ja Jukka Virran (Sven-Bertil Taube) vieraantuneen avioliiton ja siihen liittyvien syrjähyppyjen ympärille. Tuula saa sattumalta tietää miehensä olevan vapaa-aikanaan jääkiekkoerotuomari ja myös salasuhteessa ralliautoilua harrastavan opiskelijan Kristiinan (Seija Tyni) kanssa. Tuulan eksistentiaalinen kriisi saa hänet ryhtymään suhteeseen gynekologinsa Timo Paasin (Jörn Donner) kanssa, ja repaleinen avioliitto natisee liitoksissaan.

Sixtynine 69 on merkittävässä määrin Donnerin elokuva. Ohjauksen, tuotannon, käsikirjoituksen henkilöityessä Donneriin hän myös näyttelee elokuvassaan yhden päärooleista. Elokuva kuvattiin Suomessa, mutta mukana on myös lyhyen Ibizalla kuvatun kohtauksen lisäksi kohtaus Tukholmassa pidetyistä jääkiekon MM-kisoista.

Aikanaan elokuvan monet seksikohtaukset kohauttivat suomalaisyleisöä. Jotkut kriitikot antoivat jo ennen elokuvan ensi-iltaa sille työnimen ”Täällä Pornotähden alla”.

Suosittele117 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Naisenkuvia (16)

Jörn Donnerin itseironinen komedia ohjaajasta, joka tekee rohkeita seksielokuvia. Pääosissa Donner, Ritva Vepsä, Kirsti Wallasvaara ja Aarre Elo.

23.2. Teemalauantai: Tango-Suomi

Ilta on täynnä suomalaisen tangon taikaa. Matkaa tehdään Markku Pölösen nostalgisesta Onnen maasta Tuomari Nurmion stadilaisen tangon etsintään, 1960-luvun maaseudun tanssilavoilta 2000-luvun Helsinkiin.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook