YLE Teema

 

Somewhere (7)

Julkaistu torstaina 07.11.2013 0 kommenttia 41 suositusta

sunnuntai 24.11. klo 19.15

Sofia Coppolan kirjoittama ja ohjaama Somewhere kertoo yltäkylläisessä tyhjyydessä elävästä Hollywood-näyttelijästä ja tämän tyttärestä. Se on tarkka kuva epämääräisestä elämästä. Elokuva voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 2010. Pääosia näyttelevät Stephen Dorff ja Elle Fanning.

Elokuvan päähenkilö Johnny Marco on maailmankuulu nuori elokuvatähti, joka viettää ajelehtivaa elämää tähtien suosimassa Chateau Marmont -hotellissa Hollywoodissa. Joutilaan oleilun "jossakin" keskeyttävät erilaiset elokuvabisnekseen liittyvät tehtävät: käynti pr-kuvauksissa, kipsimaskin teko elokuvaroolia varten, lehdistötilaisuus, palkintogaala Italiassa... Kuuluisuus näyttää keinoelämältä. Marcon 11-vuotiaan Cleo-tyttären saapuminen isänsä hoteisiin ei näytä muuttavan mitään, ainakaan aluksi.

Elokuvan kuvasi Harris Savides. Ääniraidalla kuullaan muun muassa Phoenixia ja The Strokesin Julian Casablancasia.

Coppolan tyylilliset esikuvat ovat 1970-luvun alun amerikkalaisessa elokuvassa ja eurooppalaisessa arthouse-elokuvassa. Ohjaaja luottaa pitkiin kuviin ja kerronnalliseen minimalismiin. Juonta tärkeämpi on tunnelma, tarinan kehittelyn sijaan rakennetaan maailmaa. Entinen lapsitähti ja maailmankuulun elokuvaohjaajan tytär Sofia Coppola noudattaa hyväksi koettua sääntöä: kerro siitä maailmasta jonka tunnet.

Ennen elokuvaa esitetään Festivaalipuhetta, jossa elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperä puhuu oleiluelokuvien viehätyksestä yleisesti ja Somewheresta erityisesti.

Lisätietoa ohjelmasta

Somewhere, USA 2010. O: Sofia Coppola. N: Stephen Dorff, Elle Fanning, Michelle Monaghan, Chris Pontius.

Suosittele41 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elämän puu (12)

Terrence Malickin huikea elokuva maailman alusta ja lopusta, elämän tarkoituksesta ja yhdestä perheestä 1950-luvun Texasissa. Cannes-voittaja 2011. Pääosissa Brad Pitt, Jessica Chastain ja Sean Penn.

Kulta-aika (16)

Teeman elokuvafestivaali päättyy villiin klassikkoon: Luis Buñuelin ensimmäinen pitkä elokuva oli tekijänsä taiteellinen ja yhteiskunnallinen manifesti, joka hyökkäsi hullun rakkauden puolesta porvaristoa ja sovinnaisuutta vastaan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook