YLE Teema

 

Sukupolvi

Julkaistu torstaina 01.08.2013 4 kommenttia 72 suositusta

torstai 22.8. klo 21.50

Ilkka Ruuhijärven ja Ulla Turusen kaksiosainen dokumentti kuvaa 1985 koulunsa aloittaneen luokan elämää 20 vuoden ajan. Mitä yhteiskunta tältä sukupolvelta vaati, mitä antoi?

Elokuussa 1985 lapset aloittivat peruskoulun Helsingin Merihaassa. Iltapäivisin he leikkivät betonitalojen pihoilla tai pelasivat tietokonepelejä. Kesällä ongittiin ahvenia Hanasaaren voimalan hiilikasan vastapäisellä rannalla tai lähdettiin partioleirille luonnon helmaan. 1989 limudiskossa opeteltiin jo hitaita, ja kesällä 1991 matkustettiin Ahvenanmaalle leirikouluun.

Yläasteen aikana lama kosketti erityisesti nuoria. Työttömyys iski perheisiin, ja talvella 1993 opettajatkin joutuivat pakkolomalle. Lapsiperheet hävisivät Merihaasta. Marraskuussa 1995 ”kettutytöt” järkyttivät minkkiturkkitätejä Stockmannin edessä. Lepakkoluola oli nuorten kokoontumispaikka ja kaupungin sydän.

Kirkko, ammattikoulu, lukio, harrastukset, armeija, yliopisto, työpaikat, politiikka, uudet ystävät, syrjäytyminen ja onnistuminen kuljetttivat sukupolven nuoria eri suuntiin. Toukokuussa 2001 Kallion koululaisten luokkakokous järjestettiin iloisissa merkeissä – kenties viimeisen kerran.

Lisätietoa ohjelmasta

(Sukupolvi, Suomi 2008) Ohjaus ja Käsikirjoitus: Ilkka Ruuhijärvi ja Ulla Turunen. Tuotanto: RT Documentaries Oy yhteistyössä Yle ja SVT.

Suosittele72 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Erittäin mielenkiintoinen, moni 80-luvun lapsi varmasti löytää tästä tuttuja juttuja vaikka ei pääkaupunkiseudulta olisikaan. Melkoinen matka menneisyyteen. Suosittelen!

Anonyymi

No, tähän voisi varmaankin olla paikallaan päivitys, osa 3, jossa katsottaisiin mitä heille kuuluu nyt kun ovat noin 35 vuotiaita. Ehkä kaikkia ei tavoiteta, kaikki eivät halua, mutta siltikin saisi katsauksen siitä mitä on 2-osan jälkeen tapahtunut, mukaanlukien myös tämä uusi talouden laskusuhdanne.

Mikael

Olen samaa mieltä että osa 3 pitäisi tehdä tästä sarjasta. Olen aloittanut itsekin koulun 1:luokan vuonna 1985 tosin Tuusulassa.

Anonyymi

kiva oli katsella ja mukavia koulumuistoja toi mieleen.
kiva ois tietää mitä kaikille oppilaille kuuluu tänä päivänä,missä ovat ja mitä tekevät.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook