YLE Teema

Kino Suomi

Suuri Illusioni (S)

Julkaistu perjantaina 15.03.2013 2 kommenttia 66 suositusta

torstai 21.3. klo 22.00

Suuri Illusioni myös Areenassa 30 päivän ajan

Mika Waltarin esikoisromaani herää henkiin Tuija-Maija Niskasen elokuvassa.

19-vuotias Mika Waltari kirjoitti vuonna 1928 esikoisromaaninsa, joka kuvaa suoraan ikäistensä kulttuurinnälkäisten vetelehtijöiden tuntoja gramofonikuumeen ja salonkien keskellä. Suuri illusioni oli aikansa kohukirja, jota luettiin mielellään myös avainromaanina. Teoksessa salonkia pyörittävän rouva Spindelin esikuvaksi oli helppo tunnistaa maineeltaan arveluttava Minna Craucher Helsingin seurapiireistä. Salongin asiakkaista voi löytää piirteitä muun muassa Waltarista itsestään sekä Olavi Paavolaisesta.

Waltarin teos päätyi elokuvaksi vasta 1980-luvulla, jolloin elokuvateollisuudessamme hakeuduttiin mielellään epookkiaiheiden pariin. Ohjaaja Tuija-Maija Niskanen tarttui Suureen illusioniin, ja sai käsikirjoittajaksi oman aikansa kohukirjailijan Anja Kaurasen. Elokuva kertookin varmaan yhtä paljon 1920-luvusta kuin 1980-luvustakin.

Elokuvassa eletään 1920-luvun loppua, kieltolain aikaa. Teologian opiskelija Hart tutustutetaan salakapakkana toimivaan Madame Spindelin salonkiin, jossa on dekadentin vapautunut ja paheellinen tunnelma. Siellä nautitaan kokaiinista, jazzista ja muista paheista. Hartin tuttavapiiriin liittyvät maisteri Hellas ja mystinen neito Caritas. Näiden viitoittamalla tiellä Hart avaa ikkunansa auki Eurooppaan ja matkaa Pariisin humuun.

Elokuvan dynaamista kolmikkoa esittävät Pekka Valkeejärvi, Stina Ekblad ja Markku Toikka. Madame Spindelinä nähdään 1980-luvun kotimaisten elokuvien karismaattinen suosikkinäyttelijä Rea Mauranen.

Tuija-Maija Niskanen oli ennen Suurta illusionia meritoitunut Ylen Televisioteatterin ohjaajana 1960-luvun lopulta saakka. Vuonna 1977 hän ohjasi Ylelle minisarjan Maa jota ei ole/Landet som icke är, joka kertoi runoilija Edith Södergranista. Epookkia edusti myös hänen esikoiselokuvansa, suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto Jäähyväiset/Avskedet (1981). Suuren illusionin jälkeen Niskanen on ohjannut Yleisradiolle monia televisioelokuvia ja näytelmiä.

Suosittele66 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Aika omituinen filmi joka suhteessa ja edustaa sekä hyvässä eettä pahassa tuon ajan degodaideellista suomielokuvaa, tässä filmissä olivat myös aikakaudet ilosesti sekaisin, musana mm.SIGIn Leijailen-biisi, 30-luvun schlaagereita ja teatterissa pyöri vasta v.1932 valmistunut L'Atalante-leffa, kas kun ei vielä soiteltu varhaisilla matkapuhelimilla...
Noo, samanlaista anakronismin juhlaa on tarjolla tulevassa Great Gatsby-uusversiossa...HUOM! ottakaa alkuperäinen Gatsby-leffa Teemalle nähtäväksi!
Hahmoista Rea Maurasen Matami Spindel toi ulkoasussaan selvästi mieleen Helena Bonham Carterin esittämän Sweeney Toddin naisystävän.
Stina Ekblad...ennen Illusionia esitti juutalaispoikaa Fannyssa ja Alexanderissa, Stinan hoono soomi ei oikein istunut hahmoon.Hartin pikkuveli oli tyyliltään, kuin Johnny Depp Saksikäsi Edwardissa.
Jos tämä leffa tehtäisiin nyt, niin keitä voisi laittaa uuteen castingiin?Ainakin Caritaksen rooliin Pamela Tola, muita ehdotuksia?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Itse olin myös siinä mukana! Junakohtauksessa esitin nuorta saksalaisakateemikkoa! Terkkuja Hampurista!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook