YLE Teema

 

Tabu (K13)

Julkaistu perjantaina 27.11.2009 1 kommenttia 346 suositusta

Tabu (K13)

maanantai 28.3. klo 22.25

”Seksi ei ole suomalaisille enää tabu, vaan suurempi tabu on se, ettei harrasta seksiä ollenkaan. Minä olen selibaatissa ja aion viettää seksitöntä elämää avioliittoon asti”, kertoo suomalainen rockmuusikko Lari Launonen.

Miksi nuori mies valitsee selibaatin, kun nuoria tyttöjä pörrää ympärillä? Vastaus selviää yhteiseurooppalaisena tuotantona toteutetusta seksuaalisista tabuista kertovassa sarjassa. Jokaisessa osassa on kaksi tarinaa, kahdesta eri maasta.

Suomalaista, liikalihavaa Piiaa kiusattiin koulussa seitsemän vuotta. Tänään Piia kantaa ison kokonsa ylpeästi ja naisellisesti. Hän lähettää sensuelleja valokuvia itsestään internetin kuvagallerioihin arvosteltaviksi. Palaute on kannustavaa, mutta välillä hyvin julmaa.

Yleensä ajatellaan, että jos on iso tyttö, niin pitäisi pukeutua säkkiin ja hävetä omaa kehoaan ja todistaa, että kyllä mä laihdutan koko ajan. Se on väärin. Ihan sama, vaikka hyppelisit alasti uimarannalla, jos sulla on muutama kymmenen lisäkiloa, jos sä olet vain onnellinen omassa kehossasi”, Piia sanoo.

Eri kulttuureissa eri asiat koetaan tabuiksi. Portugalissa moni toivoo vielä homojen pysyvän kaapissa. Israelissa naiset karsastavat miehiä, joita ei ole ympärileikattu.

Tabuja löytyy myös vapaamielisistä pohjoismaista. Kun keski-ikäinen ruotsalaisnainen rakastuu nuoreen gambialaispoikaan, läheisillä on sulattelemista. Eläkeikäisten intohimo ja seksuaalisuus askarruttavat jopa suvaitsevaisia tanskalaisia. Vieläkin hankalampi tilanne on, jos nuorella parilla ei seksielämä suju.

Suomen osien toimittajana on Tommi Hakko ja tuottajana Marja Paavilainen


1/5 Tasapainoilua
Ruotsalainen Roger tasapainoilee seksiaddiktionsa kanssa. Suomalainen Lari on päättänyt elää ilman seksiä. Kestääkö lupaus, ja onko selibaatti suurempi tabu kuin seksi? Tuotanto UR ja YLE

2/5 Vetovoima
Väheneekö juutalaismiehen seksuaalinen vetovoima, jos ympärileikkaus jää tekemättä? Millaista palautetta saa suomalainen Piia, joka lähettää itsestään sensuelleja kuvia nettiin? Tuotanto IBA Israel ja YLE

3/5 Halu ja rakkaus
Portugalilainen Mari myy seksileluja, koska arvostaa rakkautta ja romantiikkaa. Onko rakkautta ilman seksiä? Tanskalaispariskunta ratkoo seksielämänsä ongelmia tanssin avulla. Tuotanto DR ja RTP

4/5 Toiveet ja odotukset
Nuori juutalaistyttö Etiopiasta pettää ympäristön odotukset ja pakenee keski-ikäisen arabimiehen kanssa. Tanskalaispariskunta antaa huutia ennakkoluuloille vanhojen seksielämästä. Tuotanto IBA Israel, DR Tanska

5/5 Rakkaus ja rajat
Rakkautta vai riistoa, kun keksi-ikäinen ruotsalaisnainen rakastuu nuoreen gambialaispoikaan? Ylittääkö julkihomo vielä sopivuuden rajat Portugalissa? Tuotanto UR Ruotsi, RTP, Portugali

Suosittele346 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Kinkynä eläminen ei sitten kai ole enää nykymaailmassa tabu, kun dokumettisarjassa ei puhuta mitään BDSM- ja fetissimaailmasta. Vai onko niin, että kinkyys onkin ihan Oikea tabu, koska se koetaan asiaksi jota ei sarjaan uskalleta ottaa mukaan...

Harmillista kyllä, kinkymaailma esitetään mediassa yleensä salaperäisyyden verhoon käärittynä ja hyvin pintapuolisesti. Populaarikulttuurissa "pervosta" tehdään yleensä rikollinen, ei koskaan sankaria. Eikä näistä asioista suostuta jostakin syystä myöskään puhumaan alaikäisille suunnatuissa seksivalistusohjelmissa. Kinkyys ei kuitenkaan katso ikää, sukupuolta eikä sosiaalista asemaa. Siitä saisi aikaan kiehtovan ja kaikelle kansalle soveliaan dokumentin.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook