YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Teeman lahjapaketit 2013

Tarkk'ampujatyttö (S)

Julkaistu maanantaina 25.03.2013 0 kommenttia 68 suositusta

sunnuntai 29.12. klo 11.37

Yle Teeman musiikin kevään kunniaksi Kino Klassikko esittää jälleen pari vanhan ajan musikaalia, ensimmäisenä vuonna 1953 valmistunut Tarkk’ampujatyttö (Calamity Jane). Se onkin varsin pirteä ja railakas musikaali, jonka veto rakentuu ennen kaikkea Doris Dayn valloittavaan suoritukseen elokuvan nimiosassa. Miespääosaa näyttelee ajan suuriin musikaalitähtiin lukeutuva Howard Keel.

Calamity Jane oli villin lännen suuria legendoja, tiettävästi lännen paras naisampuja ja -ratsastaja, joka työskenteli postivaununkuljettajana ja armeijan tiedustelijana sekä meni naimisiin Wild Bill Hickokin kanssa. Näin ainakin kertoo legenda, ja tämä David Butlerin ohjaama elokuva parantaa tarinaa vielä entisestään.

Niinpä Jane kisaillessaan kahden miesystävänsä – Wild Billin ja säntillisemmän ratsuväkiluutnantin – kanssa pelastaa kapakanomistajan lynkkaamiselta kun tämä on vahingossa tilannut miesesiintyjän syrjäiseen saluunaansa. Niinpä Janen on itse lähdettävä noutamaan Chicagosta kuuluisaa naislaulajaa, mutta sieltä mukaan tarttuu vain laulajan piika, joka unelmoi omasta urastaan.

Kuten musikaaleissa yleensä, juoni on kuitenkin lähes yhdentekevä ja huomio kiinnittyy pian tarinan puitteisiin, näyttelijöihin ja musiikkiesityksiin. Doris Day onkin tämän kauniisti kuvatun elokuvan nimiosassa mainio, laulut tarttuvia ja esitykset räiskyviä – lauluista Secret Love palkittiin Oscarilla.

Elokuva on esitetty viimeksi televisiossa 24.1.1987.

(Esittelyteksti: Vesa Nykänen)

Lisätietoa ohjelmasta

Calamity Jane, USA 1953. O: David Butler. N: Doris Day, Howard Keel.

Suosittele68 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Langat kuumina (S)

Vincente Minnellin komediallinen musikaali puhelinvastauspalvelun tytöstä, joka jakaa linjoilla salaisuuksia asiakkailleen ja sitten rakastuu heistä yhteen.

Viskiä, viskiä! (7)

Ealing-studion komediaklassikossa viskilastia kuljettava laiva haaksirikkoutuu skotlantilaissaaren edustalle, ja virkavalta yrittää pitää juonikkaat janoiset paikalliset erossa lastista.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook