YLE Teema

 

Teemalauantai

25.5. Teemalauantai: Brando!

Julkaistu torstaina 03.11.2011 2 kommenttia 217 suositusta

lauantai 25.5. klo 21.00-00.10

Lokakuussa 1967 Marlon Brandoa kuljettanut lentokone laskeutui Seutulaan. Mitä suomalaiset ajattelivat kuuluisasta Unicef-lähettiläästä? Mitä Brando ajatteli Suomesta? Marlon Brando tuli Suomeen on Jukka Kuosmasen ja J.P. Pulkkisen dokumenttielokuva suuren elokuvatähden ja pienen pohjoisen maan kohtaamisesta.

Brando oli matkustanut maapallon toiselta puolelta Suomeen auttaakseen Intian nälkäänäkeviä lapsia. ”Kukaan ei yrittänyt pyytää nimikirjoitusta, kukaan ei vilkuttanut. Tunnelmassa oli valtiovierailun sävy”, raportoi Ilta-Sanomat lentokentältä.

Marlon Brando, 17 matkalaukkua, conga-rummut ja Amerikan glamouria hehkunut yksityissihteeri asettuivat kaupungin parhaaseen hotelliin, Palaceen. Brando vieraili presidentinlinnassa tapaamassa Suomen Unicefin suojelijaa, rouva Sylvi Kekkosta. Hotelli Vaakunan lehdistötilaisuudessa hän esitti Intiassa kuvaamansa dokumenttielokuvan Biharin osavaltion nälänhädästä. Seuraavana päivänä Brando esiintyi juuri valmistuneessa Helsingin Kaupunginteatterissa. Pikkuisen hymyä -gaala televisioitiin 13 maahan. Show’n jälkeen jo saapuessaan uupunut tähti pyörtyi ja vietiin sairaalaan.

Dokumentti seuraa Brandon vierailua tunti tunnilta sekä näyttää otteita Kaupunginteatterin gaalasta ja toistasataa ennenjulkaisematonta valokuvaa Brandosta. Haastateltavina on Helsingissä vuonna 1967 Brandon tavanneita ihmisiä: Lenita Airisto, Peter von Bagh, Aarre Elo, Heikki Seppälä, Liisa Horelli, Anneli Kangas-Cederberg ja John Hustich.

Dokumentaarisen ilmaisun keskelle tuodaan myös Marlon Brandon ajatukset ja tuntemukset Kari Hotakaisen tulkitsemina. Dokumenttielokuvassa kuljetaan samalla Plymouth Satellitella, jolla Brandoa kuljetettiin. Tekijät ovat löytäneet jopa Marlon Brandon rintakarvat!

Illan elokuvana nähdään Arthur Pennin ohjaama Armottomat (The Chase) vuodelta 1966. Marlon Brando esittää pääosaa, vankikarkuria etsivää pikkukaupungin sheriffiä, joka joutuu vastakkain oman käden oikeutta jakavien kaupunkilaisten kanssa. Muissa tärkeissä rooleissa ovat Jane Fonda, Robert Redford, Robert Duvall, E.G. Marshall ja Angie Dickinson.

Brando!-teemalauantai on uusinta joulukuulta 2011.

Lisää aiheesta:

J.P. Pulkkisen juttu Brando-dokumentin teosta Yle esittää -lehdessä.

"Jymyuutinen": Marlon Brandon rintakarvoja löytynyt Suomesta!

Lisätietoa ohjelmasta

Marlon Brando tuli Suomeen. Käsikirjoitus: Jukka Kuosmanen ja J.P. Pulkkinen. Ohjaus: Jukka Kuosmanen, J.P. Pulkkinen ja Nina Stenros. Kuvaaja: Marco Hyvärinen. Leikkaaja: Jorma Höri. Tuottaja: Jouko Salokorpi / YLE Kulttuuri 2011.

Armottomat (The Chase), USA 1968. Ohjaus: Arthur Penn. Näyttelijät: Marlon Brando, Jane Fonda, Robert Redford, Robert Duvall, E.G. Marshall ja Angie Dickinson.

Suosittele217 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

1.6. Teemalauantai: School's Out 1969!

Kesätauolle lähtevä Teemalauantai muistaa rockin, rauhan ja rakkauden kesää 1969. Ang Leen hyväntuulinen komedia Taking Woodstock kertoo yhden nuoren miehen vapautumisesta festivaalin liepeillä. Elokuvan jälkeen Jimi Hendrix keikalla Woodstockissa.

Kesäkino 2013

Kesällä kaikki rakastavat! …varsinkin Ansa ja Tauno. Sekä Nikander ja Ilona. Ja Paavali Pohja. Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa sekä Radio Suomen kesäsarjassa perehdytään kesällä 2013 suomalaiseen elokuvarakkauteen.

Kommentit

Ihmettelevä

Odotin kovasti lauantain hyvän Armottomien jälkeen tämän su-illan Brando-länkkäriä. Oli pakko lopettaa katsominen alkuunsa. Elokuvan ääni ja kuvan tasokin oli surkea. Missähän vika? Onko alkuperäinen filmikin näin huonolaatuinen? Kiitos joka tapauksessa Brando-teemasta.

YLE Teema

Hei, ei ihme että ihmettelit Vihan riivaaman huonoa kuntoa. Ikävä kyllä parempaa kopiota ei ollut nyt saatavilla, joten vaihtoehtoina olivat tuo tai ei mitään. Pahoittelut. Mutta onneksi Armottomien kopio oli ensiluokkainen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook