YLE Teema

 

Kino Suomi

Tomas (12)

Julkaistu torstaina 25.04.2013 0 kommenttia 58 suositusta

torstai 23.5. klo 22.00

Risto Hyppösen käsikirjoittama ja Raimo O. Niemen ohjaama nuorisoelokuva tutustuttaa meidät Tomakseen ja hänen maailmaansa. Tomas on 13-vuotias herkkäkasvoinen kovis, onneton, yksinäinen häirikkö, joka kamppailee löytääkseen paikkansa maailmassa.

Tomakselle elämä on antanut ankeat eväät: äiti on jättänyt perheensä ja muuttanut Ruotsiin, isä on alkoholisoitunut ja väkivaltainen, ystävät ovat samoja onnettomia kulkijoita kuin Tomas itsekin maailmassa, jossa ystävyyden hinta on savukekartonki.

Tomas joutuu kesäksi poikakotiin, jossa alkaa taistelu olemassaolosta Hän pakenee autiolle saarelle, josta poliisi korjaa robinsonin takaisin yhteiskunnan suojiin. Karkumatka ei kuitenkaan jää viimeiseksi vaan Tomas toteuttaa uuden huolellisemmin valmistellun pakomatkan joka sekin päättyy nolosti poliisin luotiin.

Vielä kerran Tomaksen on paettava, mutta tällä kertaa kohti onnellisempaa tulevaisuutta, kohti uutta tutustumista äitiinsä ja ennen kaikkea itseensä.

Lisätietoa ohjelmasta

Suomi 1995. O: Raimo O. Niemi. N: Arttu Kapulainen, Janika Jokela, Matti Onnismaa, Tero Jartti, Antti Merilehto

Suosittele58 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook