YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Tunne minut

Julkaistu perjantaina 05.04.2013 15 kommenttia 103 suositusta

sunnuntai 13.10. klo 14.21

Koko sarja julkaistaan Areenassa jo sunnuntaina 14.4.

Sarja esitetään Teemalla 15.-26.4. joka arkipäivä kello 21.00 sekä viiden jakson paketeissa lauantaisin 20. ja 27.4.

 

Mitä oma, tavallinen elämä näyttää videolta?

Kymmenosainen Tunne minut seuraa yhdeksän 11–19 -vuotiaan elämää vuosina 2010-2012. Päähenkilöt ovat tavallisia nuoria eri puolilta Suomea: koululaisia, opiskelijoita, melkein valmiita ammattilaisia.

Arjen pienet tilanteet, aamupalat, kouluunlähdöt, koti-illat ja hengailut kaverien kanssa kertovat paljon elämästä ja omasta itsestä, kun niitä katsoo itse kuvauspäivän päätteeksi. Pienistä hetkistä nousee esiin suuria tunteita ja isoja asioita.

Osa 1

Sarja alkaa 11-vuotiaiden Aleksin ja Jennyn arkielämän seuraamisella. Molemmat ovat vielä hetken lapsia, joiden arkipäivään kuuluvat legot ja pihaleikit. Muutos on kuitenkin aivan nurkan takana.

Osa 2

Toinen jakso kertoo 12-vuotiaiden Rikun, Aleksin ja Jennyn muutoksesta kohti teini-ikää. Riku Mäntyharjulta asuu maalla ja kulkee taksilla kyläkouluun. Jenny käy shoppailemassa kaverinsa kanssa ja miettii, mitä jatkuva muuttaminen tekee kaverisuhteille. Aleksi on jo pienestä asti harrastanut esiintymistä ja osallistuu improvisaatiokurssille.

Osa 3

Topi, Riku ja Jenny ovat 13-vuotiaita. Topi herää Itä-Helsingissä äidin, veljen ja siskon kanssa. Jenny on muuttanut äidin kanssa takaisin Helsinkiin. Hän kiertelee tukka pystyssä kauppakeskuksessa ja miettii elämän nopeaa muuttumista. Riku pelaa keinupolttopalloa pienen kyläkoulun pihassa, mutta kohta edessä on vaihto yläasteelle.

Osa 4

Topi ja Riku ovat nyt 14-vuotiaita. Pyörä on vaihtumassa mopoon ja piano rumpuihin. Topi kuljeskelee kavereiden kanssa kaupoissa ja Riku opettelee isän kanssa maatilan töitä. Uutena mukaan tulee Veera Pohjois-Karjalasta.

Osa 5

15-vuotiaat Janette, Veera ja Topi hakevat suuntaa omalle elämälleen. Janette asuu Hollolassa perhekodissa siskonsa kanssa. Hän mopoilee ja ratsastaa. Topi kertoo pelikaveristaan tietokonetapahtumassa. Tohmajärvellä Veera järjestää ”Nuvalaisten” kanssa nuorisodiscon ja kertoo seurustelustaan. Nuorten kokemusmaailma kasvaa vauhdilla.

Osa 6

Kuudes jakso kertoo 16-vuotiaiden Ilonan, Janeten ja Veeran olemisesta itsenäisen elämän kynnyksellä. Ilona on lähdössä opiskelijavaihtoon Ranskaan, Janette miettii opiskelupaikkaa ja Veera muuttaa pois kotoa. Tytöt valmistautuvat suuriin muutoksiin ja pohtivat aikuisen elämän alkumetrejä.

Osa 7

Seitsemäs jakso kertoo 17-vuotiaiden Topin, Ilonan ja Janeten elämän asetelmista. Espoolaisen Topin maailmassa on mikroautoilua, opiskelua ja tyttöystävä. Janeten todellisuudessa ollaan ihmissuhteiden peruskysymysten äärellä ja Ilonan näkökulmaa muuttaa opiskelijavaihto ulkomailla. Mikä elämässä kantaa eteenpäin?

Osa 8

Kahdeksas jakso kertoo 18-vuotiaiden Tonin, Topin ja Ilonan oman jutun löytymisestä. Toni opiskelee Kurussa, ajaa metsäkonetta ja valmistuu ammattiin. Ilonan tekee musiikkia oman bändin kanssa ja opettelee autolla ajamista. Topi valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin ja ulkomaanmatkaan.

Osa 9

Sarjan 9 jakso kertoo 19-vuotiaiden Tonin ja Topin selviämisestä aikuisten maailmassa. Toni on kaatopaikalla kaivurinkuljettajana ja armeijassa. Topi järjestää äidin kanssa ylioppilasjuhlia ja miettii uutta opiskelupaikkaa. Nuoret miehet ovat jo selvästi aikuisuuden puolella ja nuoruuden harrastukset alkavat jäädä taakse.

Osa 10

Viimeisessä kymmenennessä jaksossa päähenkilöt katselevat kuvamateriaalia koko kolmen vuoden kuvausajalta. Aika on kulunut nopeasti, ja kaikki ovat muuttuneet paljon.

Löydä lisää:

Tunne minut
Suosittele103 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Siis tämän takia "Tunne minut kun olen itse vielä siinä iässä, etten itsekään vielä tiedä kuka olen tai minkälainen" on nyt pariksi viikoksi pitänyt laittaa kaikki klo 21 tulevat sarjat tauolle, kuten Keisareittemme jäljillä ja Ville? Kiitos tästä.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Siis tämän takia "Tunne minut kun olen itse vielä siinä iässä, etten itsekään vielä tiedä kuka olen tai minkälainen" on nyt pariksi viikoksi pitänyt laittaa kaikki klo 21 tulevat sarjat tauolle, kuten Keisareittemme jäljillä ja Ville? Kiitos tästä.

Mieluummin katson oman maamme lasten ja nuorten elämää televisiosta, kuin mainitsemiasi sarjoja. Ihanan raikas ja tunteita herättävä sarja.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Siis tämän takia "Tunne minut kun olen itse vielä siinä iässä, etten itsekään vielä tiedä kuka olen tai minkälainen" on nyt pariksi viikoksi pitänyt laittaa kaikki klo 21 tulevat sarjat tauolle, kuten Keisareittemme jäljillä ja Ville? Kiitos tästä.

Mieluummin katson oman maamme lasten ja nuorten elämää televisiosta, kuin mainitsemiasi sarjoja. Ihanan raikas ja tunteita herättävä sarja.

Jaa, taidat olla taas yksi niistä uppiniskaisista Suomen historian kieltävistä ihmisistä sellaisena kuin se on.

Anonyymi

Upea dokumentti IHMISISTÄ! Hienosti on kuvattu mukaan myös vanhempia, opettajia ja kavereita. Kerrassaan mukavaa katsottavaa. Kyllä jokaisen elämä on arvokas!

Anonyymi

Hieno sarja ja uskomattoman rohekeita nuoria! Toivottavasti vastaavaa saadaan lisää. Tekee monelle aikuiselle hyvää pysähtyä miettimään/muistelemaan, millaisena elämän näkee minkäkin ikäisenä ja mitä vaikutuksia elämän käänteillä on vasta kasvavaan ihmiseen.

tyttö 18

Ihana sarja!! Itse nyt nuorena mietin samoja asioita, ja pakko oli tulla yle areenaan katsomaan heti kaikki jaksot. Itkin, nauroin... Tämä oli niin totta, ihanaa miten nämä nuoret uskalsi niin paljon paljastaa. Ihailen heitä! Kiitos tästä, tosi paljon.

Anonyymi

tosi herättele sarja! Katson tätä yhdessä omien 13 ja 14 vuotiaiden nuorteni kanssa ja keskustelemme sarjassa esiin tulevista aiheista! Sarjaan olisi voinut vielä lisätä perheen, jonka arkea määrittelee nuorten aktiivinen harrastaminen.

Anonyymi

Tosi ihana sarja. Ja aivan mahtavia ja rohkeita nuoria ihmisiä.

Opettaja

Hyvä sarja! Herättää pohtimaan sitä, miten erilaisissa ympäristöissä samanikäiset nuoret elävät. Ja miten toisten niskaan tuntuu kaatuvan enemmän kuin jaksaisi kantaa, kun toisille taas taivas on rajana ja kaikki mahdollisuudet auki.

Äiti ja ope

Hieno sarja, toimii sekä koulussa että kotona katsottuna!

kahden äiti

Kiitos ihanasta sarjasta, herättää paljon ajatuksia, pelkojakin, tulevasta kun omani ovat vielä hetken pienempiä kuin ohjelmassa kuvatut rohkeat nuoret. Yksin katson kun kyyneleitä pyyhin joka kerta, näiden perheiden arjen katsominen saa tajuamaan niin monia asioita omastakin elämästä. Kiitos tekijöille!

Hilma

Ihana sarja kiitokset tekijöille ja ennen kaikkea näille nuorille jotka
olivat niin aitoja rentoja kuvauksissa! Veeralle lämmin äidillinen hallaus ja voimia koko perheelle. t. Savonmuan Hilima

Opetustyöläinen

Loistava sarja, elämänmakuinen ja aito, ihania nuoria ihmisiä elämänsä alussa. Tässä vastapainoa sille yksipuoliselle iltapäivälehtikeskustelulle, jossa nuoret ajatellaan joko "häiriköiksi", jotka pitää laittaa kuriin; tai toisaalta opettajat nähdään despoottisina nuoria ymmärtämättöminä diktaattoreina. Kiitos! Tämän takia maksan ilolla YLE-maksua. Onneksi meillä on YLE!

Pioni-36-Hki

Paras tv-ohjelma pitkään aikaan, katson myös uusinnan. Oivallista ja aitoa kuvausta uuteen elämänvaiheeseen askeltavista nuorista erilaisissa ympäristöissä. On hienoa, että näkökulmaa on haetltu ympäri Suomea ja päähenkilöinä ovat sen ikäiset nuoret, joista ei yleensä olla kiinnostuneita.
Onnittelut ja kiitokset tekijöille! Lisää tällaista! Medialle terkut, että pitäkää ääntä näistä oikean elämän ohjelmista ja nostakaa esiin tekijöitä, jotka älyävät tällaisia dokumentteja tänä päivänä tehdä.

Anonyymi

todella hyvä sarja. sopi hyvin katsottavaks äidille, joka alkaa juuri surra lastensa kasvua ja pian pesästä lentoa..

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook