YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Anneli Sari

Julkaistu tiistaina 30.08.2011 1 kommenttia 179 suositusta

tiistai 20.9. klo 21.55

Anneli Sari (o.s. Lundberg) (s. 8. maaliskuuta 1947 Taivassalo) on yksi kuuluisimpia suomalaisia romaneja. Sari on esittänyt 1960-luvulta lähtien erityisesti iskelmämusiikkia, mustalaismusiikkia ja ranskalaisia chansoneita. Iskelmälevytysten lisäksi hän on myös laulanut Helsingin operettiteatterissa sekä opiskellut laulua Pariisin konservatorion klassisella linjalla.

Anneli Sarin laulu-ura alkoi jo 17-vuotiaana, jolloin Toivo Kärki vakuuttui hänen taidoistaan koelauluissa. Sarin ensimmäiseksi menestyskappaleeksi nousi Liian nuori rakkauteen, joka oli suomenkielinen versio v. 1964 Italian euroviisuvoittajasta Non ho l'età. 1960-luvulla hän levytti enimmäkseen perinteisiä iskelmiä ja tangoja. 1966 Sari lopetti tanssilavoilla kiertelemisen ja siitä lähtien hän on keskittynyt esiintymään enimmäkseen suurissa konserttisaleissa ja ravintoloissa. Sari on panostanut muita suomalaisia laulajia enemmän estraditaiteeseen.

Anneli Sari palasi v. 1974 takaisin levytysstudioihin. Hän levytti mm. Hortto Kaalo -yhtyeen kanssa kokonaisen LP:n mustalaismusiikkia. Hän osallistui myös lukuisiin laulukilpailuihin: Suomen euroviisukarsinnoissa hänet nähtiin kahdesti: vuonna 1974 Kaj Chydeniuksen säveltämällä ikivihreällä Jäähyväiset-laululla sekä 1976 Deszö Baloghin laululla Mustalaiskaravaani.

Nykyään Anneli Sari esiintyy näyttävästi erilaisissa konserteissa. Suosiota Sari on niittänyt myös Suomen ulkopuolella, sillä hänen chanson-ohjelmistonsa on ollut myös hyvin suosittu Ranskassa.

TV-arkisto esittää kaksi Anneli Sarin ohjelmaa, minkä lisäksi tähti on Marko Gustafssonin haastateltavana.

Mustalaislauluja – Anneli Sari (1975)
Anneli Sari laulaa mustalaislauluja eri maista ja kertoo omista lapsuudenkokemuksistaan.
Mukana myös Dezsö Balogh, Petri Hohenthal, Antero Jakoila, Vladimir Klimenko, Alejo Perez ja Taisto Lundberg.

Anneli Sari – Bravo 1991 (1992)
Anneli Sarin revyy Savoy-teatterissa sisältää musiikkia, laulua ja tanssia ja näyttäviä asuja. Soolotanssijoina tyttäret Maria ja Ira Valtonen.

Löydä lisää:

Anneli Sari
Suosittele179 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Mustalaislaulut ovat olleet aina suorastaan vauhdikkaita. Annelin lapsuudenkokemukset olivat koskettavaa kuultavaa. Hieman yllätyin, kun huomasin Gustafssonin Markon astuneen Heikkisen Jarmon saappaisiin. Se on ymmärrettävää, koska Heikkinen on jo ollut monessa mukana.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook