YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Jazzia

Julkaistu torstaina 29.09.2011 0 kommenttia 182 suositusta

Tv-arkisto osallistuu Teeman musiikin juhlaviikkoon esittämällä kaksi ainutlaatuista jazz-konserttitaltiota. Vuonna 1965 jazzlegendat Oscar Peterson ja Ella Fitzgerald pitivät kumpikin konsertin Helsingin Kulttuuritalolla.

tiistai 29.11. klo 22.40, uusinnat ke ja su

Lukuisia levyjä julkaissut ja monilla palkinnoilla palkittu maineikas kanadalainen jazzpianisti Oscar Peterson (1925-2007) esiintyi Helsingissä Kulttuuritalolla vuonna 1965. Ohjelmassa nähtävässä kokoonpanossa Petersonin lisäksi soittavat bassoa Ray Brown ja rumpuja Ed Thigpen. Vierailijana esiintyy trumpetisti Clark Terry.

Konsertin nauhoittamisen aikaan Oscar Peterson oli jo maailmankuulu muusikko, jolla oli kokemusta erikokoisissa kokoonpanoissa esiintymisestä. Hän oli julkaissut esiintymiseen mennessä myös huomattavan määrän levyjä ja esiintynyt alan huippujen kanssa. Uransa alkuaikoina hän imi vaikutteita sellaisilta alan taitureilta kuin Teddy Wilson, Nat King Cole, James P. Johnson ja Art Tatum.

Myös kaikkien aikojen kuuluisin naispuolinen jazzlaulaja Ella Fitzgerald (1917-1996) esiintyi Helsingissä Kulttuuritalolla vuonna 1965. Häntä säestivät tuolloin muusikot Tommy Flanagan, Keter Bettes ja Gus Johnson. Ohjelman nauhoitusvaiheessa suositulla tähdellä oli laaja ihailijakunta ympäri maailmaa.

Ella Fitzgeraldilla on laaja tuotanto, ja hänelle on annettu työstään tunnustusta erilaisten palkintojen muodossa. Hänen levyjään on myyty maailmalla yli 40 miljoonaa kappaletta. 

Lisätietoa ohjelmasta

Oscar Peterson trio Helsingissä 1965, Oscar Peterson, Ray Brown, Ed Thigpen, Clark Terry.

Ella Fitzgerald Helsingissä 1965, Ella Fitzgerald, Tommy Flanagan, Keter Betts, Gus Johnson.

Suosittele182 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Musiikin juhlaviikko

Teemalla vietetään musiikin juhlaviikkoa 28.11.-4.12. Pianisti Iiro Rantala ja viulisti Minna Pensola vetävät viitenä iltana musiikkiohjelmaa vierailijoiden kera. Luvassa myös Apocalyptican ja Matti Johannes Koivun konsertit Musiikkitalosta, TV-arkiston jazzia sekä palkittu dokumentti Kinshasan sinfoniaorkesterista.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook