YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Kaisa Korhonen ja KOM-teatteri

Julkaistu perjantaina 10.06.2011 0 kommenttia 184 suositusta

tiistai 19.7. klo 21.50

KOM-teatterin kabaree Suomen kuningas kertoo vuodesta 1918, kun Suomesta koetettiin tehdä kuningaskuntaa.

Vuonna 1971 perustettu KOM-teatteri pyrki tarjoamaan vaihtoehdon laitosteattereille, toimimaan ennen kaikkea kiertueteatterina, joka kantaesittää uusia kotimaisia näytelmätekstejä. Ohjelmistoon kuului myös reippaan vasemmistolaisia kabareita ja lauluiltoja, joiden sävelmiä tallentui myös levyille.
Yleisradio taltioi tuoreeltaan Lauri Siparin kabareenäytelmän Suomen kuningas, joka sai ensi-iltansa Suomenlinnassa kesällä 1971. Televisiossa se esitettiin saman vuoden syyskuun 29. päivänä.

Suomen kuningas kertoo vuodesta 1918, kun Suomen itsenäisyys oli tuore, mutta valtiomuoto vielä päättämättä. Valkoinen Suomi petasi hallintopaikkaa saksalaiselle kuningassuvulle, ja maailmahistorian kuohuissa Suomi ehtikin olla paperilla kuningaskunta hetkisen.

KOM-teatterin näytelmän tallenne on hieno esimerkki siitä, kuinka arvokasta teatteriesitysten taltiointi voi olla. Siitä välittyy ainutlaatuisesti 1970-luvun alun tapa tehdä teatteria brechtiläisen pelkistetysti ja koruttomasti. Tyhjä näyttämö ja minimalistinen rekvisiitta takasivat kevyet kantamukset kiertue-esityksiin. Laulunumerot niveltyvät osaksi dramaturgiaa, ja niihin osallistuu koko ensemble, jonka soundi on jo vahva ja tuttu. Lauluista jäi elämään Yleisradion kantanauhatallenteena Kaisa Korhosen tulkitsema kaihoisa valssi Vanha Pietari, joka näytelmässäkin kuullaan orkestroinnin vuoksi playback-esityksenä.

Näytelmän tekivät kirjoittaja Lauri Sipari, säveltäjä Kaj Chydenius, lavastaja Måns Hedström, ohjaaja Tytti Oittinen, sekä näyttelijät Kaisa Korhonen, Eriikka Magnusson, Pekka Milonoff, Juha Muje, Sulevi Peltola, Erkki Saarela ja Tom Wentzel.

TV-arkiston vieraana Jarmo Heikkisen tentattavana nähdään KOM-teatterin perustajiin kuuluva Kaisa Korhonen, joka täyttää 20. heinäkuuta 70 vuotta. Samalla kaivattu uusinta juhlistaa KOM-teatterin 40-vuotista taivalta.

Lisätietoa ohjelmasta

Suomen kuningas
(1971) Rooleissa Kaisa Korhonen, Pekka Milonoff, Juha Muje, Erkki Saarela, Eriikka Magnusson, Sulevi Peltola, Tom Wentzel. Käsikirjoitus: Lauri Sipari. Musiikki: Kaj Chydenius. Ohjaus: Tytti Oittinen.

TV-arkiston vieraana Kaisa Korhonen
(2011) Toim. Jarmo Heikkinen

Suosittele184 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

TV-arkisto: Hella Wuolijoen Justiina

TV-arkisto kunnioittaa näytelmäkirjailija Hella Wuolijoen 125-vuotispäivää esittämällä yhden hänen väkevimmistä näytelmistään 1970-luvun Televisioteatterin tulkintana.

TV-arkiston Kino: Juokse kuin varas

Vuonna 1964 valmistuneen suomalais-amerikkalaisen vauhdikkaan agenttiseikkailun naispääosassa loistaa Pirkko Mannola.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook