YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Suomen luostarit

Julkaistu perjantaina 18.03.2011 1 kommenttia 174 suositusta

tiistai 19.4. klo 21.50

Dokumentit Lintulan ja Valamon luostareista näyttävät, millaista oli pääsiäiseen hiljentyminen 1960-luvulla.

Pääsisäisviikolla TV-arkisto hiljentyy esittelemään maamme vanhimpien toimivien luostareiden elämää. Osmo Visurin ohjaama Luostari lumen keskellä (1965) kertoo Lintulan ortodoksisen nunnaluostarin elämästä Heinäveden Palokissa 1960-luvulla.

Alun perin ortodoksinen Lintulan naisyhteisö ja luostari perustettiin 1890-luvulla Lintulan kylään Karjalan kannakselle. Talvisota ajoi nunnat evakkoon, ja sodan jälkeen naisyhteisö löysi uuden kodin Heinäveden Koskijärven kylästä vuonna 1946.

Visurin dokumentissa sisaret esittelevät luostarin ruokataloutta, arkisia töitä ja kirkkotekstiilejä. Vanhimmat sisaret muistelevat Vanhan Lintulan aikoja ja tapoja.

Lintula-dokumentin kanssa samalta ajalta on peräisin myös Lauri Ikosen dokumentti Valamon luostari (1966). Valamon luostari on alun perin perustettu joidenkin lähteiden mukaan jo 1100-luvulla, mutta viimeistään 1300-luvulla. Varsinaiset kukoistuskautensa luostari koki 1500-luvulla sekä 1700- ja 1800-luvuilla. Toisen maailmansodan aikaan luostari toimi Suomen ortodoksisen kirkon alaisuudessa, ja vuonna 1940 sen yli 200 munkkia evakuoitiin. Veljestö löysi uuden kodin Heinäveden Papinniemestä, jonne rakennettiin uusi Valamon luostari.

Dokumentti on filmikertomus Vanhan Valamon luostarin historiasta ja 1960-luvusta uudessa Valamossa Heinävedellä. Elokuva seuraa munkkien jokapäiväistä elämää sekä suuren lauantain ja pääsiäisyön liturgisia menoja vuonna 1966.

Lisätietoa ohjelmasta

Luostari lumen keskellä (1965) 20’47
Ohjaus: Osmo Visuri. Leikkaus: Leena Paavonen.

Valamon luostari (1966) 43’13
Ohjaus: Lauri Ikonen. Käsikirjoitus ja selostus: Aari Surakka.

Suosittele174 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Muistan minäkin nähneeni nuo luostarit, kun vierailin Heinävedellä 80-luvun alussa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook