YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston Kino: Juokse kuin varas

Julkaistu perjantaina 10.06.2011 15 kommenttia 180 suositusta

tiistai 2.8. klo 21.50, uusinnat pe ja su

Suomalais-amerikkalaisen vauhdikkaan agenttiseikkailun naispääosassa loistaa Pirkko Mannola.

Juokse kuin varas on melkoinen kuriositeetti maamme elokuvahistoriassa. Elokuvatuottaja Veikko Laihanen julkaisi vuonna 1963 amerikkalaisessa Variety-lehdessä ilmoituksen, jolla hän haki sikäläistä tuottajaa yhteistyöelokuvalle. Tarkoituksena oli saada markkinoille ensimmäinen suomalais-amerikkalainen näytelmäelokuva. Kumppaniksi tuli Palmer Thompson, joka oli kirjoittanut suomessakin tunnettuja tv-sarjoja, kuten Bonanzaa ja Mannixia. Thompson laati elokuvan käsikirjoituksen ja osallistui ensikertalaisena ohjaukseen Åke Lindmanin kanssa.

Koska Suomessa oli näyttelijälakko, jouduttiin elokuvaa varten perustamaan tuotantoyhtiö Sveitsiin: näin filmissä voitiin käyttää ”suurin suomalainen tähtikaarti vuosiin”. Suomalaistähtinä takaa-ajoelokuvassa loistavat Pirkko Mannolan lisäksi Åke Lindman, Esko Salminen, Rose-Marie Precht ja Uolevi Vahteristo.

Pääosaa esittää amerikkalainen Richard Long, joka oli 1940-luvulla nähty muun muassa Orson Wellesin elokuvassa Muukalainen katosi sekä Richard Siodmakin leffassa Pimeä peili. Televisionkatsojille hän oli 1960-luvun alussa tuttu sarjasta Maverick.

Elokuva alkaa siitä, kun amerikkalainen seikkailija Lanigan joutuu murhayrityksen kohteeksi juuri kun suomalaispoliisi on poistamassa häntä maasta. Lanigan lähtee jäljittämään vainoajiaan, ja joutuu takaa-ajojen ja romantiikan vyyhteen.

Amerikkalaistyyppinen agenttielokuva poikkesi juonenkäänteiltään ajan muista kotimaisista, mikä näkyi myös vastaanotossa: kriitikot haukkuivat, mutta Elokuva-Aitan lukijat valitsivat sen vuoden parhaaksi kotimaiseksi. Kansainvälinen seikkailuelokuva myytiin myös Puolaan.

Tv-arkiston vieraana nähdään Pirkko Mannola, joka muistelee työskentelyä amerikkalaisten kollegojen kanssa.

Lisätietoa ohjelmasta

Juokse kuin varas
(Suomi, 1964) Ohj. Palmer Thompson ja Åke Lindman. Pääosissa Richard Long ja Pirkko Mannola.

TV-arkiston vieraana Pirkko Mannola
(2011) Toim. Jarmo Heikkinen.

Suosittele180 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Tämähän oli tiukkaa tavaraa! Odotin enemmän myötähäpeää mutta pätkä olikin ihan vilpittömästi tehty ja yllättävän mukaansatempaava. Kookkaat peukut tämän lähettämisestä (ja kannattaa katsoa uusinnat jos tätä ei ehtinyt).

Sirpa

Yllättävän hyvin tehty ja viihdyttävä. Sekava käsikirjoitus ei kovasti haitannut, ja elokuvassa on huumoria. Kotimaisia näyttelijöitä ei tarvitse hävetä. Englanniksi näytteleminen sujuu, ja karismaa sekä kauneutta löytyy kansainväliseen malliin. Ihmeellistä, että tämä elokuva on jäänyt niin unohduksiin. Mukavaa, että sen sai nähdä nyt.

Tiina

Tämä oli hieno yllätys, ja samaa ihmettelin jo eilen että miten tästä ei ole aiemmin kuullut mitään?! Puhe oli sujuvaa, ei mitään tönkköenglantia ja suomalaisuuden markkinointikin nosti vain hilpeän hymyn naamalle. Toivottavasti uusitaan vielä, suosittelen ehdottomasti!

Hätilän nuija

Hienoa,että oltiin myös Hämeenlinnan historiallisissa maisemissa. Enteilikö Verkatehtaan käyttö rakennuksen myöhempää kulttuurista kukoistusta. Ja Aulanko on aina Aulanko. Tunnistiko joku oliko rantasauna edelleen pystyssä oleva hirsirakennus Linnan kaarsmin rannassa?

Anonyymi

No, itse kyllä tykkäsin, olen aina pitänyt 60-luvun suomileffoista joissa on aina oma tunnelmansa mm.maisemien ajankuvan ja musiikin ansiosta, lemppareitani mm. Vodkaa, komisario Palmu, Jarvan Onnenpeli, Pakkasvirran Vihreä leski ja aikakauden Spede-komediat.
Siitä olen samaa mieltä että oli ihan onnistunut filmi vaikka budjetti olikin näköjään pienehkö, tunnelmaa, huumoria, sopivasti jännitystä, romantiikkaa ja actioniakin, taustalla Tapiolaa, Aulanko, Helsinkiä ja lentokenttää.
Kun vertaa esim. Ilkka Järvi-Laturin jenkkileffaan Historiaa tehdään öisin, niin Juokse kuin varas oli ilmavampi ja kulkevampi, ilman tekodaideellisuutta, ohjaajien tyyli ja tekemisen meininki toikin mieleeni Quentin Tarantinon.
Hahmoista Richard Long oli mies paikallaan, tuoden mieleen nuoren Stephen Fryn, Åke Lindman ja Pirkko Mannola, pinnat kotiin, myös hyvästä englannista, dialogikin oli ihan hupaisaa.
Vai 80 000 katsojaa aikanaan, ei siis mikään floppileffa, ihme että tämä pikku helmi on ollut unohduksissa, itsekään en tiennyt tästä.
Nyt vaan kaivamaan esille lisää unohtuneita leffahelmiä niin 60- kuin muiltakin vuosikymmeniltä!
Kiva kesäylläri Teemalta!

Böbi

Kivan värikäs bläjäys. Jouhevan kulkeva juoni ja mainittujen lisäksi iso kasa mukavia näyttelijäsuorituksia: Ismo Kallio ja Juhani Kumpulainen varsinkin.

Ja olihan tässä (ehkä jo silloin, mutta varsinkin nyt) kivan värikästä camp-meininkiä.

Kiva kuriositeetti.

Anonyymi

Osaako kukaan valaista mistä rakennuksesta on kyse elokuvan alussa; kerrostalo/katolla kahvila:-) ? Onko tätä rakennusta vielä olemassa ja missä se sijaitsee?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Osaako kukaan valaista mistä rakennuksesta on kyse elokuvan alussa; kerrostalo/katolla kahvila:-) ? Onko tätä rakennusta vielä olemassa ja missä se sijaitsee?

Oli Espoon Tapiolassa, keskustornissa, 13. kerroksessa sijaitseva Kahvila Kukko. Alemmassa kerroksessa sijaitsevan ravintola Linnunradan yläpuolella. Hienot näkymät korkealta!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Osaako kukaan valaista mistä rakennuksesta on kyse elokuvan alussa; kerrostalo/katolla kahvila:-) ? Onko tätä rakennusta vielä olemassa ja missä se sijaitsee?

Rakennus on Tapiolan keskustorni. Kahvilaa ei enää ole katolla.

Anonyymi

No niinpä tietenkin! Kiitos vastauksista! :-) aurinkoista sunnuntaita!

Anonyymi

Hei, tämähän oli aivan briljantti pläjäys. Suomalaista kulta-aikaa englanniksi :) Siellä oltiin myös Sääksmäen maisemissa vesibussilla leffan loppupuoliskolla. Paljon hyvää suomesta esittelyssä. Onko nyt niin, että tämän saa nähdä seuraavan kerran vasta taas joskus, vai ? Jos haluaa suositella ulkomaisille katsojille, voiko tätä jossain intrnetissä käydä katselemassa?

Tapiola tuttu paikka

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Osaako kukaan valaista mistä rakennuksesta on kyse elokuvan alussa; kerrostalo/katolla kahvila:-) ? Onko tätä rakennusta vielä olemassa ja missä se sijaitsee?

Rakennus on Tapiolan keskustorni. Kahvilaa ei enää ole katolla.

Googlen ilmakuvasta näkyy vielä nurmikon alta tuo 60-luvulla ollut liikenneympyrä joka näkyy kahvilanäkymästä. Ei taida näkyä jos menis käveleen viereen.
Hienoa nähdä myös että nuo aaltomaiset pensasrivit on säästetty.
Tuota jokea on ilmeisesti siirretty ja nykyään se menee osittain maan alla.
Sekin näkyy ilmakuvasta, mutta ei live viewistä.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Osaako kukaan valaista mistä rakennuksesta on kyse elokuvan alussa; kerrostalo/katolla kahvila:-) ? Onko tätä rakennusta vielä olemassa ja missä se sijaitsee?

Oli Espoon Tapiolassa, keskustornissa, 13. kerroksessa sijaitseva Kahvila Kukko. Alemmassa kerroksessa sijaitsevan ravintola Linnunradan yläpuolella. Hienot näkymät korkealta!

Sääli että mitään vastaavaa kahvilaa ei Tapiolassa enää ole, esim.Linnunrata olisi kiva mesta kesäkahvilaksi näin nykyäänkin.

Anonyymi

Olipa nautittava, hauska elokuva. Oli todella positiivinen yllätys. Miksiköhän ei ole aiemmin näytetty? Tosi kiva. Toivottavasti näytetään uudestaankin ja ihan piakkoin eikä vasta 50 vuoden päästä.

Kaupan poika

Hätilän nuija kirjoitti:
Hienoa,että oltiin myös Hämeenlinnan historiallisissa maisemissa. Enteilikö Verkatehtaan käyttö rakennuksen myöhempää kulttuurista kukoistusta. Ja Aulanko on aina Aulanko. Tunnistiko joku oliko rantasauna edelleen pystyssä oleva hirsirakennus Linnan kaarsmin rannassa?

Lisäksi kohtauksessa, jossa ajetaan sillan yli, on kyseessä Mierolan vanha silta Hattulassa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook